Keskiviikko maaliskuun 22. 2006
31
Marian Talli avasi ovensa Kiikoisissa
Hanurimusiikin ystäville
on tulossa odotettu tilaisuus
kuulla mielimusiikkiaan kun
Sylvään koululla järjeste-
tään Suomen Harmonikka-
päivän konsertti sunnuntai-
na 26. 3. klo 14. Konsertin
pääesiintyjä on hanurilegen-
da Veikko Ahvenainen.
Kuopiossa 9-vuotiaana uran-
sa aloittanut taiteilija soittaa
100 konserttia vuodessa eri
puolilla maailmaa ja siihen
mahtuu myös vierailu tänä ke-
väänä Vammalassa. Suomen
Harmonikkapäivää vietetään
Viljo Vesterisen syntymäpäi-
vän merkeissä. - Tunsin Ves-
terisen hyvin ja hän oli minun
idolini kun aloitin urani. Vam-
malan konsertissa soitan hä-
nen sävellyksiään ja kerron
yleisölle samalla muutamia
muistoja hänestä, mainitsee
Ahvenainen.
Konsertissa on mukana ha-
nuritaituri Carina Nordlund
Ruotsista Hän soittaa myös
duettoja Ahvenaisen kanssa.
Lavalla nähdään myös Vam-
malan harmonikkakerhoAulis
Järvisen johdolla.
Ahvenainen
konsertoi
Sylväällä
Kievarinkatu 3, Huittinen, puh. 010 7683 630, av. ark. 8-17, la 9-13
KEVÄTAGRIPÄIVÄ
perjantaina 24.3. klo 10 alkaen
HuittistenAgrimarketissa
PAIKALLA PALJON ESITTELIJÖITÄ!
-ILMALÄMPÖPUMPUT.
Tule tutustumaan ja
kysy markkinatarjous!
PELLETTITAKKAESITTELY;
maahantuojan edustaja paikalla
S-etukortilla
Tapiolan asiakkaille
maksuton
sammuttimen tarkastus
Daily
PYYKKIPULVERI
4 kg
4,50
KUORMAN-
SIDONTALIINA
3,90
ULKO-OVI ÄSSÄ
lasilla
295
,-
Kärcher IKKUNANPESIN
85
,-
Esittelyssä
ja
edustaja tekee
KATTOPELTITARJOUKSIA
MarianTallin avajaisia vie-
tettiin viime sunnuntaina
Kiikoisissa. Paikalle saapui
satakunta hevosten ystävää.
Ohjelmassa oli ratsastusnäy-
tös estehyppyineen. Jokainen
halukas pääsi kokeilemaan
hevosten harjaamista ja per-
heen pienemmille oli tarjol-
la poniratsastusta. – Ne on
niin söpöjä, kuului monen
pikkutytön suusta.
Eläinrakas MariaAnttila rat-
sasti itse ensimmäisen kerran
hevosella 5-vuotiaana. Kyläl-
lä oli hevosia, ja olihan niitä
pakko päästä kokeilemaan.
Varsinaisen harrastamisen hän
aloitti 11-vuotiaana. Kenttää ja
esteitä Maria on harrastanut
aluetasolla pääasiassa Pirkan-
maan ja Satakunnan alueilla.
Oman tallin perustaminen on
ollut Marian pitkäaikainen haa-
ve. Hevosten kanssa työsken-
tely on se juttu, jota hän halu-
aa tehdä. Marian Tallilta löy-
tyy kolme hevosta ja neljä po-
nia. Jokainen hevonen on oma
yksilönsä.
-Pienen tallin etuna on, että
oppii äkkiä tuntemaan hevo-
set ja ratsastajat. Turvalliset
olosuhteet, osaavat ja koulu-
tetut hevoset takaavat hyvän
pohjan ratsastuksen oppimisel-
le, kertoo Maria.
Ratsastaminen sopii
kaikille
Ratsastaminen mielletään
usein tyttöjen harrastukseksi.
Kuitenkin kansainvälisellä ta-
solla huippuratsastajat ovat
pääosin miehiä. –Tytöillä he-
vosenhoitoa ohjaa suuri hoi-
vavietti, pojat taas haluavat rat-
sastaa kovaa ja hypätä korkeal-
ta, täsmentää Maria.
Marian Tallilla eletään jo-
kaisen ratsastajan mukaan. Tar-
koituksena on ratsastamisen
ohella oppia käsittelemään ja
hoitamaan hevosia oikein.
Aloittelijoille on tarjolla ta-
lutusratsastuksia, jotta pääsee
mukaan lajin saloihin. Ikä ei
ole esteenä. Jo pidempään har-
rastaneet voivat siirtyä ratsas-
tamaan maastossa tai hyppää-
mään esteitä. Lähes joka sun-
nuntai tallilla on vierailevia
valmentajia. Tulossa on myös-
kin harjoituskisoja sekä hevo-
senhoitokursseja.
-Ratsastaminen sopii kaikil-
le. Siinä saa raikasta ilmaa ja
kosketuksen eläimiin. Koordi-
naatiokyky ja tasapaino pa-
ranevat.
Kun istuu hevosen selkään,
niin kaikki muu unohtuu, sel-
ventää Maria.
RAUTAVEKA
AINA EDULLINEN
isto Rytin katu 11, Huittinen, puh. (02) 565 701
Avoinna ark. 8-17 ja la 9-13
SISUSTUSVIIKOT
15
,-
UUTUUSTAPETIT
saapuneet!
TARJOUS
Pyökki-
laminaatti
8 mm
alk.
Paljon upeita
kuoseja
69
,-
Pöytä-
valaisin
Kristalli
Sisustusmaljakoita, ruukkuja,
rottinkikoreja yms.
SISUSTUS-
VALAISIMIA
5
90
m
2
lattiat
Kauniita lattioita.
Käytännöllisiä lattioita.
Kuvioituja lattioita.
Yksivärisiä lattioita.
Lattioita joka makuun!
Kevään kovin
keittiöavaus!
Petra-myymälä on täynnä myös muita
ohittamattomia etuja kodinkoneista ja
altaista, joita keittiöremonttia suunnit-
televan ei kannata jättää käyttämättä.
Edut voimassa 30.4. saakka.Tervetuloa myymälään!
*Etu koskee kaikkia pöytäkaapistojen päälle tulevia laminaattityötasoja.
Kysy lisää myymälästä.
Laminaattitasot
kaupan päälle!
*
Liisteri suoraan
seinään!
HELPPO
ASENTAA!
Tapetin
ostajalle
LIISTERI
KAUPAN
PÄÄLLE!
(Ei poistotapetit)
/rll
Vammala, Marttilank. 17-19, p. 03-514 2420.
Palvelemme MA-PE 9-18, LA 9-14
Huollamme ja korjaamme
kaikki polkupyörämerkit!
TUO NYT PYÖRÄSI KEVÄTHUOLTOON!
-40
%
Kaikki vuoden 2005
POLKUPYÖRÄT
Benefit 340
Kuntopyörä
29
,90
-50
%
Kaikki
kotikuntolaitteet
- kuntopyörät
- spinning-pyörät
- crosstrainerit
alk.
10
,00
Lola-Unikko
VAHAKANKAAAT
- useita eri
värejä
10
,90
/m
Kotimainen RUOHOMATTO
- pakkasen kestävää -40
°
C
- useita eri värejä
/m
Upeat
Fiskars Royal
KYNNYSMATOT
- valmistettu kumista
- useita
malleja
Maria Anttila ja Sandra toivottavat kaikki tervetulleiksi rat-
sastamaan.
Avajaisia oli saapunut seuraamaan satakunta hevosten ystävää.
1...,21,22,23,24,25,26,27,28,29,30 32