Raskaan alkukauden ko-
kenut FC Voltti saapui vii-
me viikon keskiviikkona
Tampereelle Kaupin urhei-
lupyhättöön ensi kertaa
runsain joukoin. Kuusitois-
tamiehinen Voltti sai vas-
taansa sarjan keskikastissa
taistelevan Tampereen Pal-
loilijat. Tuliaisina oli ava-
usvoitto jalkapallon nelos-
divarissa.
Otteluun Voltti lähti koval-
la sykkeellä. Alkukauden pas-
siivinen pelityyli vaihtui tais-
teluun jokaisesta pallosta.
Pallo liikkui todella näyttä-
västi pelaajalta toiselle ja al-
kukautta varjostaneet harha-
syötöt jäivät vähiin.
TaPa iski päälle voimak-
kaalla karvauksella, mutta
Voltti pystyi vastaamaan sa-
malla mitalla takaisin.
Ensimmäisellä puoliajalla
maalipaikkoja oli muutamia
molemmissa päissä, mutta
Voltin maalia vartioinut Ora
"OJ" Paloheimo otti pallot
kiinni varmoin ottein.
Kärkimiehenä häärinyt
Teemu "Teme" Laakkonen
pääsi pariin otteeseen testaa-
maan TaPa:n maalissa olleen
Jukka-Pekka Suvannon ref-
leksejä - tällä kertaa kuiten-
kin tuloksetta. Ottelun 27. mi-
nuutilla Jussi "Lede" Lehti-
Ottelun hahmot: Lauri Hämeen-Anttila, Ville Jokinen ja Jussi Lehtimäki.
Keskiviikko kesäkuun 21. 2006
22
SKV
Tampereen SKV Oy
Vammalan konttori
Puistokatu 14, Vammala
puh. 040 519 5452
OMAKOTITALOJA
Punkalaidun, Vammalantie okt n.
80 m
2
2-3 h, k, th, wc, et, s, ph. Talossa
myös varasto ja lämpökeskus (kattila,
poltin ym. lämpökeskusvarustus uu-
sittu v. 2000) Pihasauna, puuliiteri ja
varasto. Valoisa, helppohoitoinen 600
m
2
:n tontti n. 2 km:n päässä keskus-
tan palveluista. Hp. 52.000
!
.
Vammala, Jaatsi okt n. 149 m
2
Alak. 3 h, k, khh, s, pesuh., 2 wc:tä.
Yläk. 2 h, wc, iso et. aula.
KASTELLI TALON Suur Suosikki 100
Sisätyövaiheessa
oleva, isommal-
lekin perheelle sopiva puutalo.
Lattialämmitys. oh:ssa varaava tak-
ka. Oma, helppohoitoinen tontti, p-
ala 976 m
2
. Tontille saa rakentaa
lisäksi autotalli-/varastorakennuksen.
H. vain 140.000
!
.
KERROSTALO
Vammala, keskusta kt 25 m
2
1 h, kk, wc/suihku. Näppärä pien-
asunto sekä pieni parveke. Heti va-
paa! Hp. 28.500
!
.
Äetsä, Pehula kerrostaloasuntoja
Keskustassa heti vapaat ja pesuhuo-
neremontin läpikäyneet asunnot:
1 h, k, wc/suihku 39 m
2
.
H. 23.400
!
.
2 h, k, wc/suihku 59,5 m
2
.
H. 32.725
!
.
3 h, k, wc/suihku, vh 81 m
2
.
H. 40.500
!
.
Vammala, Nuupala kt 46 m
2
1 h, k, wc/suihku. 2. krs. Myydään
juuri kunnostettuna. Luonnonlähei-
nen asuinympäristö.
Hp. 35.000
!
.
Vammala, Käsityökatu kt 85 m
2
3 h, k, kph/wc. 2. krs, ylin, ns. luhtitalo.
Peruskunnostuksen jälkeen heti va-
paa asunto. Rauhallinen asuinpaikka.
Pyydä esittelyä! Hp 61.000
!
.
Vammala, keskusta kt n. 100 m
2
3-4 h, k, vh, wc, wc/suihku. 3. krs
(ylin) Parveke Torikeskuksen / Kaa-
lisaaren suuntaan. Monikäyttöinen
huoneisto, sopii sekä asunnoksi että
toimistoksi – tai vaikka molemmiksi
yhtä aikaa. Hp. 75.000
!
. Voidaan
myös vuokrata, 700
!
/kk, vuokravak.
700
!
. Heti vapaa!
Kiikka, Otavantie kt 118 m
2
5 h, k, pesuh., wc 2. krs (ylin) Vank-
karakenteinen talo hienossa pihamil-
jöössä. (vuokrattu) Persoonallinen
asunto. Hp. 65.000
!
.
Kiikka, keskusta kt 127,5 m
2
4 h, k, s. Ylin, 2. krs. Hyväkuntoinen,
persoonallinen ja valoisa asunto ai-
van keskustan palvelujen vierellä.
Oh:ssa upea takka. Heti vapaa. Hp.
vain 65.000
!
.
VAPAA-AJAN
KIINTEISTÖJÄ
Mouhijärvi, Kortejärvi
Takkahuone, keittosyvennys, makuu-
huone ja sauna, huoneistoala n. 36
m
2
. Loma-asunto puhdasvetisen ja
kohtalaisen syvän Kortejärven ran-
nalla, rak. n. 1970. Tontilla on myös
liiteri-/vajarakennus. Sähkö on – ei
kaivoa, mutta kunnan vesijohto on
tontin rajalla. Hp. 87.000
!
.
Nokia, Urmia
Piikkilänjärvi (suora yhteys Kulove-
delle) Entinen asuinkiinteistö upealla
paikalla ison veden varrella. 3 h, k,
et, sähkö-wc, n. 96 m
2
, yläk. 1 h.
Rantasauna aivan rantaviivassa, jos-
sa hiljattain kunnostettu sauna ja
saunakamari. Hp. 225.000
!
.
Äetsä, Soperojärvi
Metsätila/lomakiinteistö
5,86 ha
. Hir-
sirakenteinen, v. 1991 rakennettu
erittäin hyväkuntoinen lomarakennus,
oh/th, ks, ms, s, pukuh. ja parvi n.
45,5 m
2
. Tontin vierellä pieni puro.
Erinomainen paikka esim. metsäalan
harrastajalle – tai kenelle tahansa.
Palstoilla erilaista puustoa, mm. puo-
lalaisia kuusia, lehtikuusia, mäntyjä
ym. eri kasvuvaiheissa. Tontilla on
sähkö ja kaivo. Hp. 60.000
!
.
Vammala, Kaltsila
Heti vapaa (vaikka juhannukseksi)
todella viihtyisä vapaa-ajan paikka.
V. 1918 valm. hirsitalo, pirtti, kamari,
keittiö ja eteinen n. 63 m
2
sekä avo-
kuisti. Hiljattain kunnostettu pihasau-
na ja saunakamari lammen rannalla.
Etelään loivasti viettävä pihamaa.
Tontilla luonnonpuustoa sekä istutuk-
sia. Erittäin hyväkuntoinen kokonai-
suus, todella tutustumisen arvoinen.
Tontin p-ala 8420 m
2
. Hp. 80.000
!
- soita ja pyydä esittelyä.
Mouhijärvi, Vesunti
Pitkään asumattomana ollut vanha
mökki. 1 h, k, et, kuisti n. 35 m
2
.
Piharak. käyttökuntoinen sauna ja
puuliiteri. Tontti 1200 m
2
. Heti vapaa!
Hp. 16.500
!
.
TONTTEJA
Vammala, Sastamala
Suositulla alueella rakentamista odot-
tava vapaa, 1,5 kerr. talon tontti.
P-ala 1377 m
2
.
Myydään
VAMMALA
Harjukatu 3, puh. 5114 142
Ohjauskulmien säädöt ja
öljynvaihdot edullisesti!
FC Voltti avausvoittoon nelosdivarissa
mäki pääsi iskemään Voltin
ansaitusti johtoon parista
kympistä lähteneellä unelma-
vedolla.
Esityön avausmaaliin teki
hurjan työmäärän ahertanut
keskikentän pelimoottori Vil-
le "Vilu" Jokinen. Kauaa ei
Voltti kuitenkaan saanut naut-
tia johtoasemasta, sillä vain
kuusi minuuttia avausmaalin
jälkeen TaPa rankaisi seka-
vasta maalinedus -tilantees-
ta. Tauolle siirryttiin tasanu-
meroissa 1-1.
Toinen puoliaika noudat-
teli samankaltaista peliä.
Hyökkäykset vyöryivät pääs-
tä päähän ja välillä pallo kim-
poili jopa Voltin ylärimaan-
kin. Kaikki viisi vaihtoaan
suorittanut Voltti kykeni tuo-
reiden pelimiesten ansiosta
pitämään pelitemmon yllä ja
pystyi vastaamaan hyvin
TaPa:n rynnistyksiin. Ottelun
lopussa TaPa painoi päälle
ehkä hieman liiankin agres-
siivisesti, joka kostautui ai-
van ottelun viimeminuutilla.
TaPa:n hyökätessä koko jouk-
kueen voimin pääsi Voltti
syötönkatkoon ja nopeaan
vastaiskuun. Jussi Lehtimä-
en pitkästä syötöstä pääsi toi-
selle puoliajalle vaihdettu
Lauri "Upseeri" Hämeen-
Anttila karkaamaan puolittai-
seen läpiajoon. Varma sijoi-
tus oikeaan alanurkkaan ta-
kasi Voltille kauden avausvoi-
ton ja täyden pistepotin.
"Ensimmäinen kautemme
nelosdivarissa ei ole käynnis-
tynyt parhaissa merkeissä.
Useaan otteluun olemme jou-
tunut lähtemään lähes pelkäl-
lä avauskokoonpanolla, eikä
ilman vaihtomiehiä tässä sar-
jassa pärjätä. Tähän otteluun
saimme paikalle viisi vaih-
tomiestä ja tulosta tuli heti,
kommentoi polvileikkaukses-
ta toipunut ja hiljalleen pe-
laavaan kokoonpanoon siir-
tynyt joukkueen pelaajama-
nageri Iikka Kaasalainen. Nyt
esitimme ehdottomasti kau-
den parasta peliämme ja näil-
lä esityksillä tulemme napsi-
maan vielä useamman pää-
nahan".
Seuraavaksi FC Voltti koh-
tasi KaVo/2:n Vammalan kes-
kuskentällä sunnuntaina 18.
kesäkuuta.
-JD-
Avausmaali tehnyt ja voittomaalin syöttänyt Jussi "Lede"
Lehtimäki.
1...,12,13,14,15,16,17,18,19,20,21 23,24,25,26,27,28,29,30,31,...32