Page 11 - Alueviesti_49

11

Keskiviikko joulukuun 3. 2008

Hannu Virtanen

Listekatiska oli muinoin käy-

tännöllinen ja tuottoisa pyyn-

tiväline. Se voitiin tehdä pai-

kan päällä, joten kalamiehen

ei tarvinnut kuljettaa raskaita

välineitä pyyntivesilleen. Lis-

tekatiska tai tavallisesti kah-

della i-kirjaimella kirjoitet-

tu liistekatiska oli sälekatiska,

joka valmistettiin pintapuusta

kiskotuista liisteistä.

Lavian Karhijärven kalas-

tustavat herättivät aikoinaan

kansatieteilijöiden mielen-

kiinnon. Hyvä niin, sillä jälki-

polville on jäänyt hienoa tie-

toa Karhijärven katiskan- eli

kartiskansijoista.

Tästä taas voidaan kiittää

taustaltaan punkalaitumelais-

ta Niilo Valosta ja Satakun-

talaisen osakunnan Lassilan

retkeä, jonka aikana retkeläi-

set tutustuivat Lavian Karhi-

järven kalastukseen. Retkes-

tä on tullut tänä vuonna kulu-

neeksi 70 vuotta.

Kirjassa ja elokuvassa

Valonen tallensi retken tu-

lokset esitykseensä “Katiska,

eräsijojen kalanpyydys”, jo-

ka painettiin Satakuntalaisen

osakunnan vuonna 1953 il-

mestyneeseen Kotiseudullem-

me-julkaisuun.

Karhijärven listekatiskoista

myös valmistui 1959 Valosen

käsikirjoittama ja Suomi-Fil-

min tuottama kansatieteelli-

nen elokuva, jonka ohjasi Nii-

lo Heino.

Niilo Valonen kertoo vuon-

na 1938 tehdystä retkestä

näin:

-Karhijärven länsipäässä Pää-

saaren ja mantereeseen kuulu-

van Pappilannokan välisessä,

kaislikon täyttämässä salmes-

sa tapasimme pyynnissä suu-

rimmat Suomen mantereelta

tunnetut listekatiskat.

Samaan johteeseen oli ra-

kennettu yksi, kaksi, kolme

tai neljä pesäparia. Ennen oli

joskus tehty viisikin paria.

Salmessa näimme yksitoista

pesäparia valmiina. Parhaina

vuosina siinä muistetaan ol-

leen 29 paria.

Pitkiä katiskoita

Valonen kertoo, että tällaisia

pitkiä katiskoita on tehty myös

Karhijärven Sapakan puolel-

la ja kaksiparisia Karhijärven

itäpäässä, mutta muualta nii-

tä on tiedossa vain Ahlaisten-

joelta, missä samaan johtee-

seen on pantu neljä pesäparia,

Porista Kokemäenjoen suul-

ta, missä esimerkiksi vuosina

1878-79 oli kaksi- ja kolmipa-

risia listekatiskoita pyynnissä,

sekä Harjavallasta, missä jo-

keen rakennettiin kolmipari-

sia pyydyksiä.

Kahta peräkkäistä pesäpa-

ria tiedetään käytetyn Noor-

markun Inhottujärvellä, Kii-

koistenjärvellä, Lempäälässä,

Vehkalahdella, Anjalassa, Li-

perissä ja Sortavalassa.

Pääsaaren katiskat raken-

nettiin kaksipuolisiksi, niin

että pesät ovat kahden puo-

len johdeaitaa, koska pyy-

dykset ottavat kalaa kum-

maltakin puolelta. Johteet

alkavat mantereen ja Pääsaa-

ren rannasta ja suuntautuvat

toisiaan kohden salmen kes-

kustaan niin pitkälle, että

vain veneen kulkuväylä jää

viimeisten pesäparien vä-

leihin. Ne siis sulkevat sal-

men.

Purettiin ennen jäitä

Useimmat katiskat purettiin

syksyllä ennen vesien jääty-

mistä ja ainekset pinottiin

rannoille. Katiskat voitiin

purkaa myös ensimmäisten

kantavien jäiden aikaan.

Joitakin pyydyksiä oli tapa-

na jättää talveksikin ja tuura-

ta jää pesistä rikki kokemista

varten. Keväällä ennen jäitten

lähtöä ne nostettiin ylös.

Katiskan istuttaminen aloi-

tettiin keväällä heti jäitten

purkauduttua ja sitä jatkettiin

pitkin alkukesää, kun muilta

töiltä ehdittiin.

Valosen kertomuksen mu-

kaan vuonna 1938 heinäkuun

18. päivänä Heikkilän isän-

tä oli kahden poikansa kans-

sa pannut pyyntiin yhdeksän

pesäparia ja aikoi vielä istuttaa

kolme lisää.

Tarpeet tehtiin talvella

Katiskan ainekset, liisteet,

paalut ja koivusta väännetyt

vittat tehtiin talvella valmiik-

si. Listeet haljeltiin latteiksi ja

katkottiin 3-5 kyynärän mit-

taisiksi kalastuspaikan syvyy-

destä riippuen.

Hyvin hoidettuna ne kes-

tivät kymmeniä vuosia.

Katiskan rakentamises-

ta paikalleen Valonen ker-

toi näin:

-Lämpimänä kevätpäivänä

ryhdytään katiskarannassa

vyötämään aita-, kieli- ja pesä-

kappaleita sekä sellääntausto-

ja. Aitakappaleet tehdään ma-

talampia ja ne sidotaan kol-

mesta kohden, muut neljästä

tai viidestä, ja kierretään val-

mistuttuaan rulliksi.

Katiskat istutetaan kahta

hirsilautaa apuna käyttäen.

Ainekset soudetaan tai uite-

taan paikalle. Työhön tarvi-

taan vähintään kaksi miestä

sekä pitkävartiset välineet,

joilla säädellään vedenalais-

ten katiskanosien sijoittelua.

vv

Otsikoiden takaa

• Hannu Virtanen

URHEILUTARVIKE

HÄIJÄÄN

h a i j a a . f i

Ostimme maahantuojan loppuvaraston

SIMMONS laatuoptiikkaa

nyt

halvalla

Kun kevätkesällä ahkeroin pöllörengastajan apulai-

sena Lavian Karhijärven maisemissa, mieleeni muis-

tui vuosia sitten silmiini osunut tutkielma Karhijär-

ven vanhoista katiskoista. Ajattelin palata asiaan sa-

teisten syysiltojen myötä. Näin tein.

Satakuntalaisen osakunnan vuonna 1938 tekemään

retkeen perustuva kansatieteilijä Niilo Valosen kir-

joitus “Katiska, eräsijojen kalanpyydys” tarjoaa tie-

don lisäksi lukijalleen palkaksi myös maukasta kiel-

tä ja tarttuvia sanoja.

Vai mitä sanotte tästä:

-Karhijärven selältä kalat nousevat keväällä kute-

maan ja suveksi oleskelemaan Pääsaaren ja mante-

reen välisiin kahilistoihin ja sävipuskiin, sillä suntis-

sa on hyvää kalanruokaa. Päinvastaiselta puolelta In-

hotulta nousee Lassilanjokea myöten Karhijärveen

etenkin keväisin jäittenlähdön aikaan nousulahnaa.

Rakkaalla kalalla on ollut monta nimeä. Lahnan voi

päätellä olleen tärkeä kala Karhijärvellä:

-Keväällä ensiksi saa haukia. Heti perään kutevat

särki ja ahven ja sitten kirsilahna. Tähkälahna nou-

see kutemaan rukiin tähälle tullessa ja suuri herel-

mälahna rukiin hedelmöimisaikaan.

Heinäkuun puolivälissä saadaan liikuntalahnaa, jo-

ta sanotaan lämpimäksi lahnaksi. Kuha antaa lahtiin

vasta syksyllä ja myös aikaisin keväällä.

Listekatiska oli tehokas pyytäjä, joka vieläpä hyvin

hoidettuna kesti kymmeniä vuosia. Erimielisyyttä

kalamiehillä tuntui olleen siitä, pyytääkö uusi katis-

ka paremmin kuin vanha viritys.

Uusien listeiden väitettiin vetävän kaloja paremmin

kuin vanhojen. Sanonnat “uuteen katiskaan kala me-

nee kuin kirkkoon” ja “lintu vanhaa vihiä, kala uutta

kartiskaa” olivat käypiä viisauksia. Kaikki kalamie-

het eivät tutkijan mukaan kuitenkaan olleet samaa

mieltä.

Vanhoja ja uusia aineksia käytettiin myös sekaisin.

Kerrottiin, että siihen aikaan kun kala puhui, se sa-

noi: -Kyllä minä uuden ja vanhan tunnen, mutta mi-

kä perkele on se kirjava.

Ja vielä siitä saaliista. Valosella oli Karhijärvellä op-

paanaan Heikkilän isäntä, joka oli ilmoittanut par-

haaksi saaliikseen 50 kiloa lahnaa, kuhaa ja haukea

yhtenä aamuna yhdestä kaksipesäisestä katiskasta.

Hyvän saannin aikaan lämpimillä ilmoilla olikin ka-

tiskat syytä kokea neljäkin kertaa päivässä.

Laviassa olivat pyynnissä

mantereen suurimmat listekatiskat

Katiskan-

tekijän

tärkeät

työkalut

-pronkka:

varressa pesän

pohjan kokoinen lautale-

vy, jolla säädettiin pesän

muoto

-paaluvesuri

, jolla nos-

tettiin paalu ylös, jos sen

paikkaa oli muutettava

-koukku

, jolla nostettiin

listeaitaa, kun sitä sijoi-

teltiin kohdalleen.

Näin toimi

listekatiska

Katiskan paikka mitat-

tiin ja merkittiin paa-

luilla, minkä jälkeen is-

tutettiin ensin pesät, sit-

ten kielikappaleet, aidan

ensimmäinen kappale ja

viimeiseksi seläntausta.

Kala ui aitaa myöten nie-

lun kautta porstuaan ja

sieltä pesiin. Kun katis-

kaa koettiin, painettiin

pesään johtavan nielun

suulle lauta tukkeeksi ja

nostettiin haavilla kalat

pesästä.

Kalat nostettiin katiskanpesistä lipolla. Kokemisen ajak-

si nielun suulle painettiin lauta tukkeeksi.

Katiskan pohjakaava Lavian Karhijärveltä: 1. kielikap-

paleet, 2. sellääntausta ja 3. aita.

Katiskan paikka mitattiin ja paalut pystytettiin lautoil-

ta. (Valosen tutkimuksen kuvitusta).

Hirvistä lisätietoa

satelliittiseurannalla

Riista- ja kalatalouden tut-

kimuslaitos pannoittaa tal-

ven 2008–2009 aikana hir-

viä Kainuussa, ruotsinkieli-

sellä Pohjanmaalla ja Etelä-

Suomessa. Hirvien liikkeitä

ei ole Suomessa aikaisem-

min tutkittu näin tarkasti.

Lähetinseurannalla han-

kitaan lisää tietoa hirvien

liikkumisesta. Tietoa hyö-

dynnetään hir vikannan

säätelyssä sekä metsätuho-

jen ja hirvikolareiden eh-

käisyssä.

Pannoitusta tehdään alu-

eilla, joilla hirvenmetsästys

on jo ohi. Pannoitettavien

hirvien etsintä ja nukutta-

minen tehdään helikopte-

rista. Tutkimus käynnistyy,

kun maastossa on riittävä

lumipeite, joka helpottaa

hirvien havaitsemista heli-

kopterista.

Tavoitteena on selvittää,

kuinka laajalle alueelle hir-

vet levittäytyvät siirtyes-

sään pois talvehtimisalueil-

taan kesälaitumille ja toi-

saalta metsästyksen ajak-

si. Tietoa hyödynnetään,

kun suunnitellaan metsäs-

tyksen kohdentamista si-

ten, että talvehtimisalueilla

hirvien aiheuttamat metsä-

vahingot vähenisivät. Tut-

kimuksessa kerätään tietoa

myös hirvien terveydenti-

laan ja loiskuormitukseen

vaikuttavista seikoista.

Kainuussa tutkimuksella

selvitetään erityisesti suur-

petojen vaikutusta hirvi-

en liikkumiseen ja kuole-

vuuteen sekä metsäpeuran,

hirven ja suden välistä vuo-

rovaikutusta. Tutkimukses-

ta saatua tietoa hyödynne-

tään näiden eläinkantojen

hoitosuunnitelmissa. Tu-

lokset auttavat myös enna-

koimaan suurpetojen leviä-

misen ja yleistymisen vai-

kutuksia hirvikantaan.

Tutkimuksessa asenne-

taan gps-gsm -radiopannat

yhteensä 120 hirvelle. Hir-

vien radioseuranta mah-

dollistaa tehokkaan aineis-

ton keruun ilman mittavaa

maastoseurantaa.

Tutkimus jatkuu seuraa-

vat kaksi vuotta, ja se teh-

dään yhteistyössä alueiden

riistanhoitopiirien, Elin-

tarviketurvallisuusviraston

ja Metsäntutkimuslaitoksen

kanssa.

Laulujoutsenen

perintö vuoden

luontokirja

WWF on valinnut Vuo-

den 2008 luontokirjaksi

WSOY:n ja Suomen luon-

nonsuojeluliiton kustan-

taman teoksen Laulu-

joutsenen perintö. Suo-

malaisen ympäristöliik-

keen taival. Kirja kertoo

suomalaisen luonnonsuo-

jelun vaiheista aina 1800-

luvulta nykypäivään.

Teoksen päätoimitta-

jana toimi Helena Tel-

känranta ja toimitusneu-

voston puheenjohtaja-

na Heikki Simola. Teok-

sen toimitustyöstä vastasi

Seppo Parkkinen, ulko-

asusta Heikki Laurila ja

kuvatoimituksesta Kaija

Keskinen.

WWF järjesti Vuoden

luontokirja -kilpailun nyt

jo 31. kerran. Kilpailuun

osallistui tänä vuonna en-

nätysmäärä, 27 teosta.

Valintakriteereinä oli

muun muassa teoksen so-

veltuminen suurelle ylei-

sölle, luonnonsuojelu-

sanoman edistäminen se-

kä teoksen monipuolisuus

ja korkealaatuisuus.

Vuoden luontokirjan

2008 valitsijaraadin jäse-

ninä olivat johtaja Juk-

ka Seppälä Metso Oyj:stä,

kestävän kehityksen yli-

opettaja Liisa Rohweder

Haaga-Helia ammatti-

korkeakoulusta ja suoje-

lujohtaja Jari Luukkonen

WWF:stä.

“

Uuteen katiskaan kala menee

kuin kirkkoon.

Lintu

vanhaa

vihiä, kala

uutta kartiskaa

Page 11 - Alueviesti_49_2008