Page 4 - AlVi-0407-01.indd

Basic HTML Version

4
Keskiviikko heinäkuun 4. 2012
Pääkirjoitus 4.7.2012
ALUESÄÄ
Rahasta ja sen puutteesta
Kirjapäivien puheenjohtaja, professori
Jukka Sarjalan
mukaan
raha olisi sopinut minkä tahansa kirjapäivien aiheeksi 28 vuo-
den aikana. Nyt se osui pikavippien, kännyköiden ja tietoko-
neiden Suomessa teemaksi vuotena, jolloin eletään euroalueen
talouskriisiä. Köyhiä ei sentään Sylvään koululla vielä oltu.
”Laitetaan Visat vinkumaan ja setelit kiertämään”, yllytti ava-
jaisjuhlan juontaja
Mikko Lahtinen
, jonka kehotusta kirjaväki
tunnollisesti noudatti.
Sivut 10–11
Kashin, ystävä suurvallasta
Kashinin ja Vammala-Sastamalan tuttavuudella on jo 43-vuoti-
set perinteet. Vuoro vierailla oli nyt Sastamalan edustajilla, jotka
viettivät juhannuksensa Venäjällä juhlien 725-vuotiasta Kash-
inia.
”On hyvä, että meillä on ystävyyskaupunki suurmaasta”, mat-
kalle osallistunut Ulla Yli-Hongisto sanoo.
Sivu 15
Emäntäkin on
tyytyväinen keittiöön
Ylistenrannan leirikeskus on saanut
uuden ruokalarakennuksen. Ra-
kennus valmistui toukokuussa juuri
ennen leirien alkua. Keittiö on pal-
vellut alkukesän mallikkaasti, tote-
aa Huittisten seurakunnan emäntä
Brita Haapamäki
.
Sivu 19.
Presidenttipari tuli kuin
Yllätysvierailu säilyi salaisuutena loppuun saakka, vaikka osa kirjaväestä
Hannu Virtanen
”Komea on kokoelma”, kiitte-
li rouva
Jenni Haukio
Heik-
ki Kiljanderille
tämän koko-
elmista esille laitettua ex libris
-näyttelyä, jossa Vanhan kirjal-
lisuuden päivien tämän kesän
teemaan liittyen esillä oli raha-
aiheisia kirjanomistajamerkke-
jä.
Kiljander on todellinen kirja-
päiväveteraani, sillä hänen run-
saan 20 000 ex libriksen kokoel-
mastaan on osa ollut esillä Van-
han kirjallisuuden päivillä lähes
joka kerta, kaikkiaan 27 kertaa.
Päiviä on järjestetty vain ker-
ta enemmän. Tänä vuonna 90
vuotta täyttävän Heikki Kiljan-
derin tapaaminen ja tervehti-
minen oli yksi lämminhenki-
nen hetki osana sitä tasavallan
presidenttiparin tekemää sitten-
kin suhteellisen kiireetöntä kesä-
retkeä, jonka suuntana oli Sasta-
mala.
Presidentin ja hänen puoli-
sonsa saapumista kirjapäiville
luonnehdittiin yllätysvierailuk-
si, koska siitä ei kerrottu etukä-
teen julkisuuteen. Toisaalta mo-
lemmat, sekä
Niinistö
että Hau-
kio, ovat tuttuja kävijöitä Vam-
malassa. Niinistö esimerkiksi
puhui kirjapäivien avajaisissa
neljä vuotta sitten ja kertoi löy-
döistään vanhan kirjallisuuden
parissa.
Jenni Haukio on moninkertai-
nen kirjapäiväkävijä hänkin, mut-
ta myös runoilija ja Kirjailijaliiton
tuore jäsen.
Haukio on nyt myös kirja-alan
merkittävä vaikuttaja, sillä hänet
valittiin vastikään Turun kansain-
välisten kirjamessujen ohjelma-
päälliköksi.
Sylvään koululta
Pyhälle Olaville
Presidentti Sauli Niinistö osal-
listui kuulijana Nousukkaita,
keinottelijoita ja rehellisiä liike-
miehiä -seminaariin aamupäi-
vällä, jolloin hänen puolison-
sa omistautui kiertämään kirja-
pöytiä.
Presidenttipari lounasti kir-
jateltassa yhdessä kaupungin ja
kirjapäivien edustajien kanssa.
Pöytäseurana olivat kaupungin-
johtaja
Paavo Salli
puolisoineen,
kaupunginvaltuuston puheen-
johtaja
Ulla Yli-Hongisto
puoli-
soineen, Suomen vanhan kirjal-
lisuuden päivät ry:n puheenjoh-
taja
Jukka Sarjala
puolisoineen
sekä kaupunginhallituksen pu-
heenjohtaja
Jari Andersson
.
Lounaan jälkeen vieraat tutus-
tuivat professori Sarjalan opastuk-
sella kirjapäivien näyttelyihin. Ke-
sävierailu jatkui Sylvään koululta
Pyhän Olavin kirkolle, jossa ro-
vasti Osmo Ojansivu ja taiteilija
Osmo Rauhala esittelivät jälleen-
rakennettua kirkkoa ja sen taidet-
ta.
Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja tämän puolison Jenni Haukion vierailu oli yllätys,
koska siitä ei kerrottu etukäteen julkisuuteen. Molemmat ovat kuitenkin tuttuja kirjapäivä-
kävijöitä aikaisemmilta vuosilta.
Antikvariaatti Komisario Palmun kirjakauppias Hannu Pel-
tonen Tampereelta tuli presidentin puheille.
Stressiä lomasta
ja lomastressiä
E
nsin sitä odottaa koko pitkän talven ja sitten
sen lataa ihan liian täyteen tekemistä ja var-
sinkin odotuksia. Kesäloman meinaan. Arjes-
sa kasautuneet paineet purkautuvat, perherauha on
koetuksella ja parisuhde kriisissä. Visio ei suinkaan
ole tuulesta temmattu, sillä Väestöliiton asiantuntijat
tietävät meidän suomalaisten ylibuukaavan lomam-
me. Tilastojen mukaan avioerohakemusten määrä-
kin on kesäkuukausina selvästi talviaikaa suurempi.
Jos perheenjäsenillä on kovin erilaisia lomatoiveita,
pettymyksiltä tuskin vältytään. Niinhän se tuppaa
käymään toiveiden kanssa yleensäkin.
Lomakriisin saattaa laukaista myös työnarkomani-
aan taipuva puoliso, joka ei osaa hetkeäkään olla
miettimättä tulevia projektejaan ja selailee kaiken
aikaa työsähköpostejaan. Hiljattain julkaistujen tut-
kimustulosten mukaan seitsemän prosenttia suo-
malaisista asettaa lomallakin työn perheensä edelle
sillä seurauksella, että pilaa paitsi muiden perheen-
jäsenten, myös oman lomansa. Ja palaa töihin entis-
tä stressaantuneempana.
Ihmisen mieli on kuulemma rakennettu niin, että
työkuormituksesta vapautuminen vaatii kolmen, nel-
jän viikon loman. Viime vuonna julkaistusta hollan-
tilaistutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että lyhyem-
pien lomapätkien pitäminen olisikin yhtä pitkää lo-
maa parempi keino avittaa jaksamista. Koska loman
vaikutus haihtuu nopeasti, useammasta lomapätkäs-
tä riittäisi enemmän ammennettavaa. Tärkeintä joka
tapauksessa on olla ajanjaksoja, jolloin töistä ja työ-
asioista voi irtautua. Yrittäjille, varsinkin yksinyrit-
täjille, tämä ei kuitenkaan aina ole itsestäänselvyys.
Mitä pienemmät odotukset, sitä varmemmalla to-
dennäköisyydellä ne toteutuvat. Siinä hyvä resepti
onnistuneelle lomallekin. Pienistä iloista nauttimi-
nen on tärkeä taito.
Maija Latva
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
4:00
23:04
4:02
23:03
4:03
23:01
4:05
23:00
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
+25
+23
+24
+24
+23
+24
+25
+25
+25
+25
+24
+26
+24
+24
+25
+25
+25
+24
+23
+23
+23
+23
+22
+22
3
4
3
5
Tervetuloa maaliostoksille
tehtaanmyymäläämme!
www.uula.fi
Yttiläntie 265, 32920 Kauvatsa
puh. 010 820 0020
Uulatuote Oy
Olemme avoinna arkisin klo 8-16.