Page 14 - AlVi-0808-01.indd

Basic HTML Version

14
Keskiviikko elokuun 8. 2012
Hannu Virtanen
Elokuun alku tietää aina
myös uuden metsästysvuo-
den alkamista. Varsinaiseen
jahtiin päästää ylihuomenna
perjantaina 10. elokuuta, jol-
loin alkaa lokakuun loppuun
saakka kestävä sepelkyyh-
kyn metsästyskausi. Syyske-
sän metsästyksellinen hui-
pennus on tietenkin 20. elo-
kuuta kello 12 alkava sorsas-
tus, joka jatkuu aina vuoden
loppuun asti. Tänä vuon-
na sorsatuksen aloituspäivä
osuu maanantaille.
Nykyaikaiseen metsästyk-
seen liittyy hyvin ajantasai-
sen tiedon hyödyntäminen
riistakannoista.
”Esimerkiksi metsäkana-
lintujen kolmiolaskennat
pyritään tekemään jo hei-
näkuun lopulla ja näin ole-
maan ajan hermolla lintu-
kannoista. Aikaisemminhan
rauhoituspäätöksiä tehtiin
vuoden vanhoilla tiedoilla”,
vertaa riistanhoidonneuvoja
Reima Laaja
Suomen riista-
keskus Satakunnasta.
”Tuoreiden laskentatieto-
jen pohjalta ministeriö voi
tehdä asetuksella rauhoitus-
päätöksiä viimeistään kaksi
viikkoa ennen jahtia.”
Tärkeää onkin, että met-
sästäjät seuraavat Suomen
riistakeskuksen verkkosivu-
ja ja muita tiedon lähteitä,
jotka välittävät ajankohtais-
tietoa metsästyksen rajoi-
tuksista. Suomen ristakes-
kuksen sivuilla kerrotaan-
kin, että asetukset metsäs-
tysaikojen rajoittamisesta
annetaan metsäkanalintu-
jen osalta syyskuun alku-
puoliskolla riistakolmiotu-
losten selvittyä. Metsästysai-
koja saatetaan lyhentää lop-
pupäästä.
Ainutlaatuinen
toimintamalli
Maa- ja metsätalousminis-
teriö valmistelee siis asetuk-
sen metsäkanalintujen met-
sästysajoista tuoreeseen riis-
tatietoon perustuen. Ajan-
tasainen tieto auttaa myös
metsästysseuroja tekemään
omia päätöksiään mahdolli-
sista metsäkanalintujen met-
sästyskiintiöistä tai rauhoi-
tuksista.
Tiedot metsästäjien riis-
takolmioiltaan havaitse-
mista aikuisista metsäka-
nalinnuista ja näiden poi-
kueista etenevät nopeasti
tutkijoiden käyttöön verk-
kosivuijen kautta tehdyil-
lä ilmoituksilla. Toimin-
tamalli on ainutlaatuista
maailmassa.
Alkukesän kolean ja kos-
tean sään pelätään vaike-
uttaneen kanalintupoiku-
eiden selviytymistä, jo-
ten erityisesti tänä vuonna
mahdollisimman monen
riistakolmion laskijaryh-
män toivottiin ryhtyvän
hankkimaan ajantasaista
riistatietoa. Laskentatulok-
set analysoi Riista- ja kala-
talouden tutkimuslaitos.
Riistakolmio on tasasivui-
nen kolmio, jonka yhden si-
vun pituus on neljäkilomet-
riä. Kolmiot lasketaan kah-
desti vuodessa. Heinä-elo-
kuun vaihteessa lasketaan
metsäkanalintujen määriä
ja talvella tammi-helmi-
kuussa lasketaan eläinten
lumijälkiä. Riistakolmioi-
ta lasketaan koko Suomen
alueella nyt 25. kerran.
Metsästys
Tieto riistakannoista on yhä ajantasaisempaa
Viranomaisille ja metsästysseuroille pyritään saamaan aikaisempaa nopeammin laskentatietoa päätösten pohjaksi.
Varsinkin vesilintujen metsästyksessä noutavan koira käyttö on erittäin suositeltavaa, koska osuman saa-
nutta lintua voi olla vaikea löytää ilman hyvää apulaista.
Alueviesti
Metsähanhen metsästys-
aikaa on tänä vuonna ra-
joitettu metsästyskauden
alusta koko maassa. Met-
sähanhen metsästys alkaa
Kainuun ja Lapin maa-
kunnissa, Pohjois-Kar-
jalan maakuntaan kuu-
luvissa Ilomantsin, Juu-
an, Lieksan, Nurmeksen
ja Valtimon kunnissa se-
kä Pohjois-Pohjanmaan
maakuntaan kuuluvissa
Kuusamon, Pudasjärven
ja Taivalkosken kunnis-
sa 10.9. ja muualla maas-
sa 26.9.
Merihanhen metsästys
on kielletty Kajaanin, Pal-
tamon ja Vaalan kunnis-
sa. Muualla maassa me-
rihanhea saa metsästää
metsästysasetuksessa sal-
littujen metsästysaikojen
puitteissa eli 20.8. kello
12 alkaen 31.12. asti.
Rajoituksia metsä-
ja merihanhen
metsästysaikoihin
Alueviesti
Suomen Metsästäjäliit-
to ja Suomen riistakes-
kus haastavat kaikki met-
sästysseurat järjestämään
perhepäivän eli avointen
ovien päivän lauantai-
na 18. elokuuta. Tarkoi-
tus on, että seurat kutsu-
vat oman kylän tai alueen
ihmisiä käymään metsäs-
tysseuranmajalla, kodalla
tai muussa sopivassa pai-
kassa.
Ohjelma voi olla mak-
karan paistamista nuo-
tiolla, pieniä riistanhoi-
totöitä, metsästyskoiri-
en esittelyä tai vaikkapa
luontopolkua. Päivän yh-
teydessä korostuu met-
sästäjien tekemä mittava
vapaaehtoistyö, josta jul-
kisuudessa ei välttämättä
aina tiedetä.
Metsästysseurat
haastetaan järjestämään
perhepäivä