Page 4 - AlVi-0808-01.indd

Basic HTML Version

4
Keskiviikko elokuun 8. 2012
Pääkirjoitus 8.8.2012
ALUESÄÄ
Hannu Virtanen
Nokian kaupungin toisen asteen
ammatillisen koulutuksen jär-
jestäminen kokonaisuudessaan
Sastamalan koulutuskuntayh-
tymän puitteissa ratkeaa vajaan
kahden viikon aikana. Nokian
suunnasta ei vihiä vielä tällä vii-
kolla saatu, sillä kaupunginhal-
litus palautti asian valmisteluun
äänestyksen jälkeen. Asia tu-
lee uudelleen esille kaupungin-
hallituksen ylimääräisessä ko-
kouksessa ensi maanantaina ja
on päätettävänä kaupunginval-
tuustossa viikkoa myöhemmin
20. elokuuta.
Nokian kaupunki on jäsene-
nä kahdessa toisen asteen am-
matillisen koulutuksen koulu-
tuskuntayhtymässä, Sastama-
lan koulutuskuntayhtymässä ja
Pirkanmaan koulutuskonser-
nissa. Omistajakunnat ovat nyt
Pirkanmaan koulutuskonser-
nin purkuaikeissa. Uudistukses-
sa Tampereen ammattiopiston
ja Pirkon toiminnat yhdistetään
Tampereen seudun ammatti-
opistoksi Treduksi, jolloin Tam-
pereen kaupunki järjestää toi-
sen asteen koulutuksen isäntä-
kuntamallilla. Tredu siis on No-
kian vaihtoehto Saskylle.
Sastamalan koulutuskun-
tayhtymä on tarjonnut mah-
dollisuutta, että se ottaisi koko-
naan hoitaakseen toisen asteen
ammatillisen koulutuksen No-
kialla. Nokiaan aikoinaan liit-
tyneen Suoniemen kunnan pe-
ruina Nokian kaupunki on ollut
Sastamalan koulutuskuntayhty-
män jäsen.
Saskyn osakaskunnat ovat vii-
me syksystä alkaen käyneet neu-
votteluja Nokian tulemisesta ko-
konaisuudessaan osaksi koulu-
tuskuntayhtymää. Valmistelussa
on ollut uusi perussopimus, jo-
ka astuisi voimaan vuoden 2013
alusta. Sastamalan ja Kiikois-
ten yhdistymishallitus hyväksyi
osaltaan muutokset Saskyn pe-
russopimukseen maanantaina.
Keikyän kemiralaiset saivat
kutsun yt-neuvotteluihin
Yhtiö ei aio sulkea toimipaikkoja Suomessa. Irtisanottavien
määrä selviää kuuden viikon kuluessa.
Hannu Virtanen
Kemira antoi maanantaina henki-
löstön edustajille kutsun yhteistoi-
mintaneuvotteluihin, jotka koske-
vat kaikkia henkilöstöryhmiä Ke-
miran toimipaikoilla Helsingissä,
Espoossa, Oulussa, Sastamalas-
sa, Kuusankoskella, Joutsenossa,
Vaasassa ja Harjavallassa.
”Mahdollisten henkilöstövai-
kutusten määrä on täsmenty-
nyt ja Suomessa ohjelmaan liit-
tyvät toimenpiteet kohdistuvat
noin 260 työntekijän työtehtä-
viin. Tarkastelemme neuvotte-
lujen yhteydessä muun muassa
sisäisiä siirtoja, eläkejärjestelyjä
sekä toimintojen ulkoistamisia”,
sanoo Suomen henkilöstöjohta-
ja
Jukka Oinonen
.
”Vaikka emme sulje toimipaik-
koja Suomessa, emme valitet-
tavasti pystyne välttämään suo-
ria irtisanomisia. Niiden osuus
tarkentuu nyt alkavissa yt-neu-
votteluissa, jotka pyrimme saat-
tamaan loppuun kuuden viikon
neuvotteluajan puitteissa”, Oino-
nen toteaa.
Järjestely on
maailmanlaajuinen
Kemira kertoi heinäkuun lopul-
la aloittavansa maailmanlaajuisen
uudelleenjärjestelyohjelman, jon-
ka tavoitteena on parantaa yhtiön
kannattavuutta, sisäistä tehokkuut-
ta ja kiihdyttää kasvua kehittyvillä
markkinoilla. Kemira kertoi samas-
sa yhteydessä, että ohjelmaan liitty-
vien toimenpiteiden toteuttaminen
voi lopulta johtaa enintään 600 työ-
paikan vähentämiseen maailman-
laajuisesti. Suomessa henkilöstö-
vähennys saattaa koskea noin 250
henkilöä. Kemiran palveluksessa oli
kesäkuu lopussa 5 181 työntekijää,
joista Suomessa oli 1 259 henkilöä.
Kustannussäästötavoite on noin
60 miljoonaa euroa vuodessa, kun
ohjelma on täysin toteutettu. Sii-
hen liittyvien kertaluonteisten ku-
lujen arvioidaan olevan noin 85
miljoonaa euroa. Kulujen odote-
taan vaikuttavan seuraavaan nel-
jään vuosineljännekseen.
Uudelleenjärjestely koskee myös
Kemiran ulkomaan toimipaikkoja.
Yhtiöllä on toimintaa noin 40maassa.
Punkalaidun alkaa etsiä Rämölle seuraajaa
Kunta käyttää apunaan konsulttia, mutta kunnanhallitus ei ollut asiassa yksimielinen.
Hannu Virtanen
Punkalaitumen kunnanhallitus ei
ollut yksimielinen konsulttiavun
käytöstä uutta kunnanjohtajaa va-
littaessa. Äänin 5-2 se kuitenkin
päätti turvautua henkilöstörekry-
tointiin erikoistuneeseen konsult-
tiin, kun kunnanjohtaja
Heidi Rä-
mölle
aletaan etsiä seuraajaa.
Punkalaitumen kunnanjohta-
jan virka on haettavissa elokuun
loppuun mennessä. Uuden kun-
nanjohtajan valintaa alkaa val-
mistella työryhmä, johon kuu-
luvat valtuuston puheenjohtajis-
to, kunnanhallitus sekä edustus
vasemmistosta. Kunnanhalli-
tus antoi työryhmälle valtuudet
päättää valintaprosessin etene-
misestä.
Nykyinen kunnanjohtaja Hei-
di Rämö valittiin taannoin Hattu-
lan kunnan johtoon. Rämön vir-
kasuhde Punkalaitumella päättyy
syyskuun viimeisenä päivänä. Hä-
nen vuosilomansa alkaa kuitenkin
jo ennen tätä, 5. syyskuuta.
Jätä pihatyöt ammattilaiselle!
Meiltä myös
multa- ja
kuorikate-
toimitukset
,BUTP MJTÊÊ XXX WJIFSUPJNJ å t 1VI
Nauti kesästä
Jokamiehenoikeuksista
riittää taas puhetta
S
uomen laajat jokamiehenoikeudet nousevat pu-
heenaiheeksi tasaisin väliajoin. Nyt, kun marjat ja
sienet ovat tai alkavat olla valmiita kerättäväksi,
olisi itse kunkin metsässä liikkujan syytä kerrata, mihin
kaikkeen kyseiset oikeudet antavat luvan. Jokamiehen-
oikeutta käyttämällä ei ainakaan saa aiheuttaa haittaa
tai häiriötä, vaikka sitäkin tapahtuu. Yleisönosastollem-
me kirjoittanutta henkilöä kiukutti marjastajat, jotka
välinpitämättömällä pysäköinnillään estivät viikonlop-
puna maanomistajan pääsyn traktorilla metsätöihin. Ei
ihme, että kiukutti. Kävipä yhdessä tapauksessa niinkin,
että talon isäntä hinasi marjastajien auton pois tieltään,
kun ei päässyt pellolleen puimaan.
On hienoa että voimme nauttia luonnosta ja poimia sen
antimia siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on
sen haltija.
Jokamiehenoikeuksista nauttimiseen ei tarvita maan-
omistajan lupaa, eikä siitä oikeudesta tarvitse mak-
saa. Sopii kuitenkin muistaa, että pihapiiri on yksityistä
aluetta. Myös mökin edustan vesialueen katsotaan kuu-
luvan pihapiiriin, joten toisen saunarannan läheisyyteen
ei ole soveliasta mennä ongelle. Tämäkään asia ei taida
olla kaikille selvää. Vaikka laissa ei ole määriteltykään
pihapiirille metrimääriä, niin maalaisjärki voisi toimia
hyvänä mittarina.
Viime aikoina keskustelua on herättänyt myös MTK:n
vaatimus, jonka mukaan marjojen laajamittaista kaupal-
lista poimintaa tulisi rajoittaa jokamiehenoikeuksien ul-
kopuolelle. Tällä haluttaneen saada ulkomaalaiset poi-
mijat pois Suomen metsistä. Jos tälle linjalle lähdetään,
niin saammekin sitten jatkossa ostaa tuontimarjaa. Suo-
malaisille kun tuo marjanpoiminta, ainakaan kaupalli-
sessa mielessä, ei oikein maistu. Raskas ja huonosti pal-
kattu työ ei kiinnosta, kun vastikkeetontakin rahaa on
jaossa.
Huolta tulisi kantaa myös ulkomaalaisten poimijoiden
kohtelusta. Kaikki alalla hääräävät yritykset eivät suin-
kaan ole vastuullisia toimijoita, ja nämä tulisi laittaa
ruotuun. Eivät ulkomaalaiset poimijat tänne Pohjolan
eksotiikan takia tule, vaan ansaitsemaan. Siinä samal-
la he varmistavat suomalaisen marjateollisuuden jatku-
misen.
Maija Latva
Nokia valitsee joko Saskyn tai Tredun
Kaupunginhallitus ei suuntaa vielä näyttänyt, vaan palaa asiaan
ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
5:21
21:44
5:24
21:41
5:27
21:38
5:29
21:35
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
+18
+17
+18
+17
+17
+18
+17
+13
+16
+16
+15
+18
+18
+17
+18
+18
+19
+18
+18
+18
+18
+17
+17
+18
3
3
3
1
Jättiputki on vaarallinen
karkulainen
Kolmemetriseksi venähtänyt jättiputki vaaleine, suurine
kukintoineen ja paksuine varsineen on kieltämättä komea
kasvi. Tätä mieltä olivat varmasti ne lukuisat suomalaiset-
kin, jotka vielä parikymmentä vuotta sitten ripottelivat
tuon kaukasialaisen kaunottaren siemeniä puutarhoihinsa.
Nyt jättiputki on luokiteltu erityisen haitallisek-
si vieraslajiksi. Karkussa jättiputkea torjuttiin talkoilla.
Sivu 11.
Tarinoita tyrvääläisten
entisajoista
Herastuomari Armi Hohko on
kirjoittanut tarinoivan ja muis-
televan kirjan tyrvääläisten elä-
mänmenosta entisaikaan. ”Kaik-
ki kirjan tarinat ankkuroituvat
Tyrväälle, enin osa Kaukolaan tai
Stormiin”, Armi Hohko sanoo.
Sivu 17.
Anni, ekaluokkalainen
Sastamalan Sileekalliolla asu-
va Anni Rajala, seitsemän vuot-
ta, aloittaa opintiensä huomenna.
Tuleva ekaluokkalainen suhtau-
tuu koulun aloittamiseen rauhal-
lisesti ja paljastaa, että äitiä koko
touhu jännittää enemmän.
Sivu 9.