Page 11 - AlVi-1508-01.indd

Basic HTML Version

11
Keskiviikko elokuun 15. 2012
Puun kysyntä jatkuu hyvänä
Metsä Groupin mukaan teollisuuden puutilaukset ovat normaalilla tasolla.
Hannu Virtanen
Puukauppa on Metsä Grou-
pin eli aiemmin Metsäliittona
tunnetun puunostajan mu-
kaan käynyt alkuvuoden ajan
hyvin. Puuta onkin ostettu
viime vuotta enemmän. Teol-
lisuuden puutilaukset ovat
normaalilla tasolla ja puulla
on edelleen hyvä kysyntä.
”Länsi-Suomen alueella
olemme erityisen kiinnos-
tuneita kesäkorjuukelpoisis-
ta mäntytukeista sekä har-
vennuskohteista. Ostamme
myös aktiivisesti energia-
puuta, erityisesti energiaran-
kaa”, kertoo Metsä Groupin
piiripäällikkö
Pekka Kanto-
la
Rauman hankintapiiristä.
Näkemäraivaus
uusi menetelmä
Metsä Groupissa on viimei-
sen vuoden aikana otettu
käyttöön uusi näkemäraiva-
ukseksi kutsuttu menetelmä,
jossa raivaus toteutetaan ai-
empaa kevyemmin ja jos-
ta monet eläimet hyötyvät.
Näkemäraivauksessa poiste-
taan vain puut, jotka haittaa-
vat korjuuta. Uusi menetelmä
tehostaa raivaustyötä ja ottaa
riistanhoidon tavoitteet entis-
tä paremmin huomioon.
Ennakkoraivauksen idea-
na on poistaa puunkorjuuta
haittaava alikasvos.
”Harvennuskohteilla suo-
sittelemme puukaupan teon
yhteydessä tarvittaessa en-
nakkoraivausta varmistaak-
semme hyvän harvennusjäl-
jen laadun ja tehokkaan kor-
juun”, Kantola sanoo.
Hän korostaa myös maan-
muokkauksen ajankohtai-
suutta, mikäli ensi keväänä
on tiedossa istutustöitä.
"Hyvin ja oikealla menetel-
mällä toteutettu maanmuok-
kaus laskee merkittävästi tai-
mikonhoidon kustannuksia,
nopeuttaa puiden kasvuun-
lähtöä sekä lisää ensiharven-
nuskertymää ja aikaistaa hak-
kuutuloja parilla vuodella."
Menovinkki: kaikista met-
sään liittyvistä asioista kes-
kustellaan Sastamalassa en-
si perjantaina 17.8. kello 12-
22 järjestettävässä Metsään
ja mukaville mutkille -tapah-
tumassa MP Rehaxin ajohar-
joitteluradalla osoitteessa Pu-
tajantie 494.
Piiripäällikkö Pekka
Kantola sanoo Metsä
Groupin olevan Länsi-
Suomessa kiinnostunut
kesäkorjuukelpoisista
mäntytukeista sekä har-
vennuskohteista.
Olemme
kiinnostuneita
kesäkorjuu-
kelpoisista
mäntytukeista.
Vaihto-oppilas
Amerikkalainen, joka kasvoi Suomen kulttuuriin
Seattlelaista Johannes Arnoldia odotettiin Vammalaan jo ennen kuin poika oli syntynyt.
Viime viikolla monen toive toteutui.
Marianna Langenoja
”En ymmärrä, miksi minun
piti syntyä Yhdysvaltoihin.
Olen paljon enemmän suo-
malainen”, sanoo seattlelai-
nen
Johannes Arnold.
Hän
saapui Sastamalaan vaihto-
oppilaaksi reilu viikko sitten
ja tunsi kuin tulleensa kotiin.
Pelkästä uutuuden viehä-
tyksestä ei Johanneksen in-
nostuksessa ole kyse, sillä
17-vuotias poika on käynyt
kaksi kertaa aiemmin Vam-
malassa. Periamerikkalaisis-
ta juuristaan huolimatta hän
puhuu äidinkielenään suo-
mea, ja hänen kotonaan vaa-
litaan suomalaisia perinteitä.
Perheen tapojen takana
on Johanneksen äiti
Elaine
Arnold,
joka oli nuoruudes-
saan vaihto-oppilaana Vam-
malassa ja rakastui kaupun-
kiin koko sydämestään. Hän
on tartuttanut suomirakkau-
tensa myös poikaansa.
Suomessa asiat
ovat paremmin
”Suomalaiset ovat rehellisiä,
toisin kuin yhdysvaltalaiset,
joiden sanaan ei voi luottaa.
Suomessa syödään aitoa ruo-
kaa, kun taas kotimaassani
kaikki on teollista. Suoma-
laiset osaavat pukeutuakin
paremmin kuin yhdysvalta-
laiset”, Johannes luettelee su-
juvalla suomen kielellä.
Hän moittii myös USA:n
kehnoa sananvapaustilan-
netta, työttömyyttä, pelon
ilmapiiriä ja huumeongel-
mia. ”Yhdysvalloissa kaik-
ki on suurta, mutta laadusta
ei välitetä. Ihmisillä on pal-
jon mielipiteitä, mutta he ei-
vät vaivaudu hakemaan taus-
tatietoja. Yhdysvaltalaiset ei-
vät osaa kyseenalaistaa edes
televisiomainoksia.”
Suomeen nuori mies sen
sijaan yhdistää rauhan, luon-
non, savusaunan ja erin-
omaisen ruoan, kuten karja-
lanpiirakat, tervasalmiakin,
laskiaispullat ja lempiherk-
kunsa mämmin. ”Suomalai-
set ovat ujoja, mutta ystävinä
hyvin lempeitä.”
Haaveena opinnot
Vammalassa
Johannesta on odotettu Vam-
malaan oikeastaan jo ennen
kuin poika syntyikään. Kun
äidin entinen isäntäperhe
sai tietää tämän raskaudesta,
perhe toivoi, että äiti päästäi-
si jonakin päivänä poikansa
vaihtoon paikkakunnalle.
Viime viikolla toive to-
teutui Rotary-yhdistyksen
kautta. Johannes aikoo viet-
tää Sastamalassa todennä-
köisesti vuoden päivät. Sit-
ten hänen täytyy palata Yh-
dysvaltoihin suorittamaan
lukio loppuun. ”Voi olla, et-
tä palaan joskus pysyvästi
Suomeen. Haaveenani olisi
suorittaa kultasepän tutkin-
to Vammalan ammattikou-
lussa.”
Johannes Arnold haluaa kehittää vaihto-oppilasvuoden aikana suomen kielen aksenttiaan ja opetella parempaa Vammalan murret-
ta. Nuori amerikkalainen opiskeli suomalaista kulttuuria Karkun evankelisella opistolla viime viikolla 119 muun vaihto-oppilaan
kanssa. ”Ei tullut yllätyksiä, sillä Suomen tavat ovat ennestään tuttuja.”
Suomalaiset osaavat
pukeutuakin
paremmin kuin
yhdysvaltalaiset.
Häppy-turnaus
jäähallissa
Tulevana lauantaina
Vammalan jäähallissa pe-
laillaan seitsemäs iloisen
mielen Häppy-turnaus.
Ikämieskiekkoa lät-
kitään kello 9.00 alkaen.
Joukkueet ovat Kongot
Rauma, Kärsämäen ZS-
KA Tku, Tampereen pa-
lokunnan Urheilijat, Eu-
rajoen Kravut, Ex-VaPs
ja järjestävä seura Lihan
Liukkaat.
Joukkueissa pelaa enti-
siä liiga- ja mestispelurei-
ta sekä tietenkin Ex-VaP-
sissa entisiä palloseura-
laisia, muun muassa Juha
Helminen, Jussi Nurmi ja
Hannu Tala.
Turnaukseen on vapaa
pääsy.
www.sastamala.fi
Sastamalan
kaupungin
pyöräilykampanja
Pyöräilykampanjan vihkoihin kertyi heinäkuun aikana
4144 merkintää. Touko- ja heinäkuun aikana on merkin-
töjä tullut yhteensä 11978. Kesäkuun palkittavat pyöräi-
lijät ovat
Kari Välimäki, Arja Mäkelä, Päivi Valtonen ja
Emmi Vesiniemi
. Palkinnot voi noutaa liikuntatoimistos-
ta, Vinkin vapaa-aikakeskuksesta.
Liikuntakioski avoinna perjantaina 17.8.2012 klo 12-14
Torikeskuksen aulassa. Liikuntapalvelut esittäytyy. Lisä-
tietoja p. 050 5971 464.
Liikuntapalvelut
Sastamalan Lämpö Oy:n kauko-
lämpökatkos
Kaukolämmönjakelu keskeytyy
ke 15.8.2012 klo 21.00
alkaen
ja arvioidaan päättyvän
to 16.8.2012 klo 7.00
mennessä.
Lämpökatkos vaikuttaa koko kaukolämpö-
verkostoon.
Lämpökatkos johtuu verkostossa ja voimalaitoksessa
tehtävistä huoltotöistä.
Pahoittelemme häiriötä.
Jari Viitanen, Kaukolämpöinsinööri
puh. 040-159 2719