Page 13 - AlVi-2208-01.indd

Basic HTML Version

13
Keskiviikko elokuun 22. 2012
Sotaorvot saivat muistomerkin
Lappeenrannassa paljastettu patsas kuvaa kotinsa raunioilla itkevää sotaorpoa.
Alueviesti
”Me olemme viimeinen so-
dasta kärsinyt joukko, joka
oli vielä huomioimatta”, to-
teaa huittislainen sotaorpo
Eeva Hakkarainen
. Hän ja
lähes 40 muuta huittislaista,
punkalaitumelaista ja sasta-
malalaista sotaorpoa mat-
kasivat edellisviikonloppuna
Lappeenrantaan sotaorpojen
muistomerkin paljastustilai-
suuteen.
”Moni väitti, että olem-
me hulluja, kun puuhaam-
me itsellemme patsasta. Nyt
kuitenkin tiedämme kuu-
luvamme yhteen joukkoon”,
Hakkarainen sanoo. Varo-
ja muistomerkkiin ehdittiin
kerätä kuuden vuoden ajan.
Runebergin
Sotilaspoika
Muistomerkin paljastustilai-
suuteen otti osaa niin mo-
ni, etteivät kaikki mahtu-
neet edes kirkkoon sisään.
Itse patsaan julkistus tapah-
tui juhlallisesti.
KOL:n paikallisyhdistyksi-
en ja sotaorpoyhdistyksien li-
put järjestäytyivät Suomen li-
pun jälkeen jatkaen kulkuee-
na sankarihautausmaan vie-
reen Kauppakadun puolelle
sotaorpomuistomerkin taak-
se. Rakuunasoittokunnan
Suuri määrä sotaorpoja kokoontui Lappeenrantaan sotaorvoille suunnatun muistomerkin julkistustilai-
suuteen.
esiinnyttyä
Timo Närhinsa-
lo
lausui Runebergin Soti-
laspojan. Patsaan valmistaja,
taiteilija
Juhani Honkanen
käytti puheenvuoron. Pat-
sashankkeen suojelija, valtio-
neuvos
Riitta Uosukainen
piti patsaan paljastuspuheen.
Sotilaat poistivat peitteen
patsaan päältä ja liput tekivät
kunniaa. Muistomerkki esit-
tää kotinsa raunioilla itkevää
sotaorpoa.
Jotain
ainutlaatuista
Pääjuhla alkoi Lappeenran-
nan kaupungintalolla. Juh-
lassa esiintyi rakuunasoitto-
kunta musiikkimajuri
Jyrki
Koskisen
johdolla.
Tervehdyssanat lausui
Etelä-Karjalan Sotaorpojen
puheenjohtaja
Seppo Neva-
lainen
.
Juhlapuheen piti Kaatu-
neitten Omaisten Liiton pu-
heenjohtaja
Mauri Niska-
koski
.
Taidekoulu Estradi esitti
sirkusesityksiä.
Valtiovallan tervehdyksen
toi valtiosihteeri
Pia Pohja
,
joka vaikutti kovin kiireisel-
tä ja kertoi sosiaaliministeri
Paula Risikon
terveisinä, et-
tä sotaorpojen odottama val-
tiovallan tunnustus tulee ai-
kaisintaan ensi keväänä.
Puolustusvoimien ter-
vehdyksen toi kenraalima-
juri
Sakari Honkamaa
ja
Lappeenrannan kaupungin-
valtuuston puheenjohtaja
Heikki Järvenpää
toi kau-
punkinsa tervehdyksen.
Karjalan Lauluveikot esit-
tivät Narvan marssin soitto-
kunnan säestäessä. Lopuksi
tilaisuudessa laulettiin Kar-
jalaisten laulu.
”Kotimatka sujui ruokai-
lun jälkeen vähän uupuneis-
sa tunnelmissa. Olimme ko-
keneet jotain ainutlaatuista”,
Hakkarainen kuvailee.
Sastamalassa mentiin
metsään rytinällä
Alueviesti
Perjantaina kello 12.00 nos-
tettiin Sastamalan Putajan-
tien varressa ilmaan Met-
sä Groupin jätti-ilmapallo
Metsään ja mukaville mut-
kille- tilaisuuden alkamisen
merkiksi. Tapahtuma oli MP
Rehaxin ja Metsä Groupin
yhteinen voimainponnistus,
jota sääkin suosi parhaal-
la mahdollisella tavalla. Pai-
kalla oli runsaasti erilaisia
näytteilleasettajia ja esillä oli
kalustoa mopoista metsäko-
neisiin, sekä metsäistä asiaa
Metsä Groupin teltalla.
Päivän aikana nähtiin
monta pärisevää ohjelma-
numeroa, sekä suoritettiin
runsaasti erilaisia koeajoja.
Erityisesti mönkijät ja mo-
poautot kiinnostivat vierai-
ta. Metsäasioista keskustel-
tiin myös runsaasti ja saatet-
tiin siinä päivän aikana uu-
sista puukaupoistakin sopia.
Illan mittaan vieraat saivat
myös nauttia elävästä haita-
rimusiikista ja ilta huipentui
leikkimieliseen teräsmies-
kisaan, missä tärkeintä oli
osallistuminen, ei voitto.
”Tilaisuus oli meille uu-
dentyyppinen kokeilu, jos-
sa yhdistettiin voimavaro-
ja pikkuisen uudella taval-
la. Yhteistyö sujui erittäin
hyvin ja saimme mukavasti
uusia asiakaskontakteja sekä
näkyvyyttä. Henkilöstömme
kävi monia metsäisiä kes-
kusteluja vieraiden kanssa ja
saimme tuotua esille syksyn
pääasiat: tarvitsemme män-
tytukkia, sekä energiarankaa
mäntyvaltaisilta ensiharven-
nuskohteilta”, kertoo Metsä
Groupin metsäasiantuntija
Pertti Myllymäki
Rauman
piiristä.
Tilaisuuden kävijätavoit-
teeksi asetettiin suunnittelu-
vaiheessa 750 henkilöä ja arvi-
oiden mukaan se saavutettiin.
”Kiitos kaikille osallistuneil-
le, teitte tilaisuuden mahdolli-
seksi ja teitte selväksi, että tä-
män tyyppisillä tilaisuuksilla
on tulevaisuudessakin kysyn-
tää”, Myllymäki sanoo.
MP Rehaxin ja Metsä Groupin yhteisessä tilaisuudessa yhdistettiin voimava-
roja uudella tavalla.
Myllyt pyörimään
Pirkanmaalla tutkitaan
45 tuulivoima-aluetta
Selvitystyötä esitellään Sastamalassa Kauppalantalolla
järjestettävässä asukastilaisuudessa 20. syyskuuta.
Hannu Virtanen
Pirkanmaan liiton tuulivoi-
maselvityksessä tarkastel-
laan tällä hetkellä 45 aluetta,
jotka voisivat soveltua tuu-
livoiman tuottamiseen. Nyt
tehtävä selvitys liittyy Pir-
kanmaan maakuntakaavan
valmisteluun ja toimii jatko-
selvitysten pohjana.
Alueiden valinnassa on
huomioitu vakituinen asu-
tus ja loma-asutus, lentotur-
vallisuus, tuulisuus, tärkeät
luontoarvot sekä sijoittumi-
nen luontomatkailun kan-
nalta tärkeiden alueiden ja
arvokkaiden maisema-alu-
eiden sekä kulttuuriympäris-
töjen ulkopuolelle. Jo käyn-
nissä olevien tuulivoima-
hankkeiden alueita ei selvi-
tyksessä tarkastella.
Suunnitteluinsinööri
An-
ne Mäkysen
mukaan Pir-
kanmaan liitossa on alka-
massa kolme selvitystä, joi-
den tulokset otetaan huomi-
oon jatkoselvitystyössä.
”Selvitykset koskevat tuu-
livoiman vaikutuksia Natu-
ra 2000 -alueisiin ja linnus-
tolle tärkeisiin alueisiin sekä
arvokkaisiin kulttuuriym-
päristöihin ja maisema-alu-
eisiin. Voimajohtoselvityk-
sessä selvitetään tutkittavien
alueiden liitettävyyttä säh-
köverkkoon.”
Alueisiin voi käydä tar-
kemmin tutustumassa Pir-
kanmaan maakuntakaavan
2040 nettisivuilla. Alueista
kerätään kansalaisilta lisätie-
toja alueiden jatkoselvityk-
siä varten osoitteessa: http://
maakuntakaava2040.pirkan-
maa.fi/tuulivoima.
Sastamalassa selvitystä
esitellään Kauppalantalolla
järjestettävässä asukastilai-
suudessa torstaina 20. syys-
kuuta.
Sastamalasta selvityksen alla olevat tuulivoima-alueet sijoittuvat Kiikoisten
rajan tuntumaan. Näistä suurin alue alkaa Kiikoisten kaakonkulmalta jatku-
en itään.
Wahti on paikallaan
O
Jäiköhän kahvinkeitin päälle?
O
Mitä jos tiskikone vuotaa?
O
Mitä jos tulee
varkaita?
O
Mitähän lemmikki tekee yksin kotona?
O
Säilyykö mökillä pe-
ruslämpö?
O
Voisinko säästää sähköä?
O
Pysyykö vene rannassa?
O
Sujuuko
lasten pihaleikit turvallisesti?
WAHTI
VALVONTAPALVELU
on paikalla
puolestasi
Ole huoleti
Avausmaksu 69,-
19,90
/kk
O
Marttilankatu 5,
38200 Sastamala
O
Asiakaspalvelu
puh. (03) 5199 2252
O
Avoinna ma-pe 9-17
O
www.esp.fi
Tule tutustumaan palveluun!