Page 7 - AlVi-2908-01.indd

Basic HTML Version

7
Keskiviikko elokuun 29. 2012
Talous
Keikyän ja Satakunnan
Osuuspankit fuusioituvat
Yhdistymisellä ennakoidaan tulevaisuuden
palvelutarpeita ja tavoitellaan kustannustehokkutta.
Marianna Langenoja
Keikyän Osuuspankki fuu-
sioituu Satakunnan Osuus-
pankkiin ensi vuoden aika-
na, mikäli osuuskuntakoko-
us hyväksyy yhdistymisen.
Fuusion taustalla on Keiky-
än Osuuspankin halu täyt-
tää nykyaikaisen pankin vaa-
timukset.
Toimitusjohtaja
Heik-
ki Nelimarkan
mukaan esi-
merkiksi erityisosaamisel-
le kuten juristille ja maata-
lousasiantuntijoille on ollut
kysyntää, mutta pieni pank-
ki ei ole pystynyt vastaamaan
tarpeeseen. Yhä useampi asi-
akas hoitaa asioitaan netissä
tai puhelimitse. Näiden pal-
veluiden tarjoaminen sujuu
helpommin isolta kuin pie-
neltä yksiköltä. Pieni pank-
ki ei pysty myöskään osallis-
tumaan isoihin hankkeisiin,
kuten suurten yritysten luo-
totuksiin.
Henkilökunta
säilyy
Yhdistymiskeskustelut aloi-
tettiin Keikyän Osuuspan-
kin aloitteesta vuoden alussa.
Fuusion reunaehdot toteutu-
vat keikyäläisten sanelemina.
Se tarkoittaa, että Keikyäs-
sä säilyy jatkossakin täyden
palvelun konttori, jonka au-
kioloajat ja henkilökunta py-
syvät ennallaan.
Palvelut tapahtuvat enti-
sin ehdoin ja asiakkaiden ti-
linumerot säilyvät nykyisel-
lään.
”Pieni yksikkö on valtai-
san haavoittuvainen ja toi-
mihenkilömme ovat olleet
huolissaan palveluiden yl-
läpitämisestä sairaustapa-
uksissa”, Nelimarkka perus-
telee yhdistymisen taustoja.
”Minun työajastani puolet
menee tällä hetkellä hallin-
non pyörittämiseen. Fuusi-
on myötä turha byrokratia
jää pois ja toiminnasta tu-
lee kustannustehokkaam-
paa. Myös markkinointi se-
kä osaavan henkilökunnan
saanti helpottuvat.”
Nel imarkan mukaan
yhdistymisen syynä eivät
ole taloushuolet. Keikyän
Osuuspankin vakavarai-
suusaste on tällä hetkellä
31. ”Mutta kun Keikyän ja
Satakunnan Osuuspankki-
en luvut lasketaan yhteen,
puhutaan raudan lujasta
tasosta.”
Satakunnan Osuuspankin
omat pääomat olisivat fuusi-
on myötä 73 miljoonaa eu-
roa ja vakavaraisuusaste lä-
hes 40.
Keikyän Osuuspankin
osuuskuntakokous päättää
fuusiosta ensi vuoden ke-
väällä.
Kättä päälle. Keikyän Osuuspankin toimitusjohtaja Heikki Nelimarkan ja Satakunnan Osuuspankin toi-
mitusjohtaja Olli Näsin mukaan fuusio tarjoaa uusia mahdollisuuksia.
Keikyässä säilyy jatkossakin
täyden palvelun konttori.
Satakunta luonnollisin suunta
Marianna Langenoja
Toimitusjohtaja Heik-
ki Nelimarkan mukaan
Keikyän Osuuspankki ei
ole käynyt fuusioneuvot-
teluita muiden kuin Sa-
takunnan Osuuspankin
kanssa.
Nelimarkka sanoo, et-
tä Satakunta on luonnolli-
nen suunta Keikyän kont-
torille, joka on perinteises-
ti tehnyt yhteistyötä Huit-
tisten konttorin kanssa.
Huittisten yksikkö on
Kokemäen ja Harjavallan
yksiköiden ohella osa Sa-
takunnan Osuuspankkia.
Satakunnan Osuus-
pankin toimitusjohtaja
Olli Näsi muistuttaa, ettei
pankkisektori toimi kun-
nallispoliitikkojen pää-
tösten mukaisesti, ja siksi
kuntarajat eivät ole fuusi-
oissa esteenä.
Sastamalassa toimii en-
nestään Vammalan Seu-
dun Osuuspankki, Mou-
hijärven Osuuspankki ja
Karkun Osuuspankki.
Koko varaston
LOPPUUNMYYNTI
maalit, matot, tapetit, kaakelit, liimat, työkalut, tarvikkeet ym. ym.
0ESURINKATU 3ASTAMALA s
Alennukset
JOPA
20
%
30
%
40
%
70
%
10
%
Leluja, pelastusliivejä,
häkkituulettimia,
viilennyspantoja, valjaita,
tossuja, villapaitoja yms.
SYYSSIIVOUS PE 31.8. – LA 1.9.
Tarjoukset voimassa vain Sastamalan Mustissa ja Mirrissä 31.8.-1.9.
Tarjoustuotteita rajoitettu erä! Ei varauksia!
HurttaPro -koiranvaatteet
r UBMWJNBOUUFMJU WFEFOQJUÅWÅU
fleecehaalarit ja -pusakat,
TBEFUBLJU KB TBEFNBOUUFMJU
-50
%
-50
%
Trakinkatu 11, 38200 Sastamala
Avoinna: ark 10-18, la 10-15
www.mustijamirri.fi
Vilkkupantoja
5
kpl
(ovh 23,90-29,90 €)
+!500)!3+45À À(5)44).%.ÀcÀ!6/)..!À À,!À35,*
05( À
À
À
Àc777+%)44)đ*Ā44) &)
+EITTIĮTÀRUNGOTÀKOOTTUINAÀJAÀTODELLAÀNOPEINÀTOIMITUKSIN À)LMAINENÀKEITTIĮIDENÀMITTAUS ÀJAÀSUUNNITTELUPALVELU
OVET -25%
Tarjous koskee keittiökalustekokonaisuuden yhteydessä ostettavia
varastomallistomme ovia ja on voimassa 15.8.-7.9.2012 tehtyihin tilauksiin.