Page 4 - AlVi-0509-01.indd

Basic HTML Version

4
Keskiviikko syyskuun 5. 2012
Pääkirjoitus 5.9.2012
ALUESÄÄ
Hannu Virtanen
Punkalaitumen kunnanjohtajan
valinta etenee haastattelukier-
rokselle ensi maanantaina. Kun-
nanjohtajan valintaa valmistele-
va työryhmä valitsi virkaa hake-
neista kolme haastatteluun. He
ovat
Hannu Alanen
Kurikas-
ta,
Jaana Jantola
Viialasta ja
To-
ni K. Laine
Pirkkalasta. Lisäksi
kutsun haastatteluun saavat vir-
kaan suostumuksensa antaneet
Anne Heusala
Lempäälästä ja
Reijo Siltala
Eurasta.
Punkalaitumen kunnanjohta-
jan virasta kiinnostui yhdeksän
hakijaa. Hakuaika päättyi vii-
me perjantaina. Kunnanjohta-
jan valintaa valmistelee työryh-
mä, johon kuuluvat valtuuston
puheenjohtajisto, kunnanhalli-
tus sekä edustus vasemmistosta.
Kunnanjohtaja Heidi Rä-
mö valittiin taannoin Hattulan
kunnan johtoon. Rämön vir-
kasuhde Punkalaitumella päät-
tyy syyskuun viimeisenä päivä-
nä. Hänen vuosilomansa alkaa
kuitenkin jo tänä keskiviikkona
5. syyskuuta.
Miksi hälytyskellot
eivät soineet?
K
oko Suomi on järkyttynyt 8-vuotiaan Eerika-tytön
kohtalosta ja tapaus on saanut lukuisat kansalaiset
ottamaan yhteyttä myös lapsiasiavaltuutettuun. Ih-
miset ovat kyselleet miten tällaista voi tapahtua meillä: lasta
pahoinpidellään ilmiselvästi, mutta viranomaiset eivät ryh-
dy mihinkään toimiin. Lapsiasiavaltuutettu vaatii, että las-
tensuojelun laatua aletaan arvioida säännönmukaisesti, jol-
laista meillä ei nyt tehdä. Hän myös vaatii, että toimintata-
voista täytyy pystyä keskustelemaan julkisesti ilman, että vi-
ranomaiset vetoavat heti salassapitoon. Julkisuudessahan on
kerrottu, että monien eri viranomaisten toimista huolimat-
ta yhdellekään tilanteen vakavuus ei valjennut. Tai sitten ei
löytynyt keinoja puuttua. Vanhempien oikeudet ajoivat lap-
sen edun edelle järkyttävin seurauksin.
Kuulustelupöytäkirjoista ilmenee, että tyttö oli kolmen
kuukauden ajan huostaanotettuna ja sinä aikana hänen
kerrotaan olleen iloinen ja positiivinen. Sitten hänet pa-
lautettiin kotiin. Asiasta kuultuaan lapsi oli ollut surulli-
nen ja itkenyt. Eikö asiantuntijoiden hälytyskellojen oli-
si luullut soivan jo siinä vaiheessa? Eikö suurin osa lap-
sista kuitenkin halua kotiin, vaikka siellä ei niin mukavat
olot olisikaan?
Pian isälle palauttamisen jälkeen tytön koulussa pantiin
merkille, että hänessä alkoi taas näkyä mustelmia ja raapi-
misjälkiä, eräänä aamuna koko hänen poskensa oli mus-
tana. Koulusta oltiin kevään aikana useaan otteeseen yh-
teydessä tapausta hoitaneeseen sosiaalityöntekijään ja
lastensuojeluilmoituksia tekivät myös naapurit, samoin
lapsen biologinen äiti. Ilmoituksiin ei reagoitu. Eikö hä-
lytyskellojen olisi luullut kilkattavan jo niin lujaa, että se
olisi vienyt asiaa hoitaneen/hoitaneiden henkilöiden yö-
unetkin?
Jokaiselle pitäisi taata turvallinen lapsuus, mutta viran-
omaistoiminnassa lapsen etu ei aina toteudu. Nyt voi ihan
aiheellisesti kysyä, että mikä ihmeen lastensuojelu? Mikä
on sellainen järjestelmä, joka ei pysty suojelemaan selke-
ästi sen tarpeessa olevaa?
Kymmenisen vuotta sitten Britanniassa 8-vuotiaan Victo-
ria-tytön surma myllersi maan lastensuojelun ja tapauk-
sen käsittelystä seurasi laki Children Act 2004, jolla pa-
rannettiin viranomaisten kykyä puuttua lasten kaltoin
kohteluun. Meilläkin tarvitaan nyt pikaisia toimia: mit-
kään asiat tai lakipykälät eivät saa ajaa lapsen edun edel-
le. Mitataanhan sivistysvaltion tasoa sillä, miten se huo-
lehtii heikommistaan.
Maija Latva
Yhdistymishallitus torppasi
Mattelmäen esityksen
yöpäivystyksen lakkauttamisesta
Minna Isotalo
Sastamalassa ei haluta hötkyillä
aluesairaalan tulevaisuuden suh-
teen. Maanantaina kokoontunut
Sastamalan ja Kiikoisten yhdisty-
mishallitus otti aikalisän päätök-
seen Vammalan aluesairaalan yö-
päivystyksen kohtalosta.
Yhdistymishallitus päätti yk-
simielisesti, ettei se hyväksy
Ulla
Mattelmäen
suunnitelman perus-
teella esitystä yöpäivystyksen lak-
kauttamisesta.
Yhdistymishallitus otti kan-
taa lääkintäneuvos Mattelmä-
en Pirkanmaan sairaanhoitopii-
rille laatimaan terveydenhuollon
järjestämissuunnitelmaan, jos-
sa yöpäivystystä on ehdotettu kes-
kitettäväksi Valkeakoskelle ja Tam-
pereelle. Käytännössä Sastamalas-
ta tulisi jatkossa matkustaa ensi-
apuun Acutaan Tampereelle.
”Sastamala haluaa harkita päi-
vystyksen järjestämistapaa mo-
nelta kannalta. Haluamme myös
puntaroida kaikessa rauhassa
yöpäivystyksen lakkauttamisen
mahdollisia vaikutuksia” aluesai-
raalan johtava ylilääkäri
sanoo.
Sastamala esittää kantansa
yöpäivystyksen järjestämises-
tä viimeistään vuoden 2013 eri-
koissairaanhoidon tilauksen yh-
teydessä. Terveydenhuoltotyö-
ryhmällä on vajaa kuukausi ai-
kaa saattaa päivystystä koskeva
selvitystyönsä päätökseen, sillä
neuvottelu Pirkanmaan sairaan-
hoitopiirin tilauksesta käydään
2. lokakuuta.
Yli 1 800 ihmistä on jo ilmais-
sut adressien kautta huolen-
sa suunnitelmista lakkauttaa
ensiapupäivystys Vammalan
aluesairaalassa. Internetiin
perustetussa vetoomuksessa
nimiä oli tiistaina aamupäi-
vällä 1572. Perinteisen pape-
riadressin on allekirjoittanut
yli 300 ihmistä.
Nettiadressi on osoittees-
sa: http://www.adressit.com/
vamma l an_s a i raa l an_en-
siavun_toiminnan_jatkuttava
Paperiadressin al lekir-
joittaminen on mahdollis-
ta Vammalan aluesairaa-
lan kahviossa, Vammalan I
apteekissa, Tähtisilmän R-
kioskissa ja Heidin hieron-
taputelissa. Adressia on tiet-
tävästi tarkoitus jakaa myös
taajama-alueen ulkopuolel-
le.
Sastamala
haluaa harkita
päivystyksen
järjestämistapaa
monelta kannalta
Punkalaidun haastattelee viittä
kunnanjohtajaehdokasta
Ensiavun puolesta jo
yli 1800 nimeä
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
Lavia
Kiikoinen
Sastamala
Punkalaidun
Säkylä
Köyliö
Huittinen
Kokemäki
6:33
20:18
6:36
20:14
6:38
20:11
6:40
20:08
Torstai
Perjantai
Lauantai
Sunnuntai
+12
+13
+13
+13
+13
+14
+11
+10
+12
+11
+11
+12
+14
+14
+15
+15
+14
+15
+18
+17
+19
+18
+19
+19
6
5
4
4
Seurakunta vastaa nyt
tekstarilla
Sastamalan seurakunnalla on syyskuun
alusta käytössään kouluikäisille suunnattu
tekstiviestiviestitukipuhelin eli Tekstaritu-
pu. Nuori voi lähettää mieltään askarrut-
tavasta aiheesta nimettömänä tekstivies-
tin Tupulle, joka vastaa vähintään vuoro-
kauden kuluessa.
Sivu 13.
Saskyn oppimiskeskus-
liikuntahalli vamistumassa
Sastamalan koulutuskuntayhtymän
oppimiskeskuksen ja liikuntahal-
lin rakennustyöt valmistuvat ihan
pian. Sasky ottaa tilat vastaan 14.
syyskuuta, ja seuraavana päivänä
sen on jo tarkoitus vuokrata liikun-
tahalli Sastamalan kaupungille ilta-
käyttöön.
Sivu 11.
Pukstaavi lähestyy lapsia
ja vanhuksia
Pukstaavi pyrkii kaikkien kaupunkilaisten
olohuoneeksi. Tänä syksynä toiminnan pai-
nopiste on asetettu kuitenkin lapsiin ja van-
huksiin. “Olemme kehittäneet tapahtuma-
tarjontaa saadun palautteen mukaan. Toi-
vomme tietysti, että yhä useampi sastama-
lalainen löytää tiensä Suomalaisen kirjan
museoon”, tapahtumavastaava Anna Ulvi-
nen sanoo.
Sivu 21.