Page 10 - AlVi-2609-01.indd

Basic HTML Version

10
Keskiviikko syyskuun 26. 2012
Minna Isotalo
Kiitos kun jaksoit kuunnella
kuulumiset ja murheet. Kii-
tos luottamuksesta ja välit-
tämisestä. Kiitos yhdessäolon
mahdollisuudesta, muuten
olisin ollut yksin. Kiitos sii-
tä, että sinulla on aina aikaa
muille.
Näin kirjoittaa eräs nuo-
ri nainen
Markku Kärjelle
osoittamassaan kortissa. Ei-
kä hän ei ole ainoa ihminen,
jolle nuorisotyöntekijä Kär-
ki on 27 vuotta kestäneen
uransa aikana ollut juttuka-
verina.
El äköi tymi s juhl aansa
nuorisotalo Kolulla perjan-
taina viettänyt Kärki sai illan
aikana monta lämmintä ha-
lausta kaikenikäisiltä vierail-
ta. Kolun toiminnassa alus-
ta asti mukana ollut juhlaka-
lu oli saamastaan huomiosta
liikuttunut. ”Haikein mielin
jätän kaiken tämän taakseni.
En ole koskaan osannut ot-
taa tätä työnä, tämä on osa
elämää, elämantapa.”
Aikaa lapsille ja
nuorille
Kantavana näkemyksenä lä-
pi työuransa Markku Kärki
on vaalinut ajatusta siitä, et-
tä jokaisesta nuoresta löytyy
jotakin hyvää. ”Eniten nuo-
ria vaivaa yksinäisyys ja tar-
ve aidolle aikuisen läsnäolol-
le, he kaipaavat myötäeläjää
arkeensa.”
Kun puhe kääntyy nuor-
ten syrjäytymiseen, Kär-
ki huokaa syvään. ”Oli-
sinpa aika taikuri, jos tie-
täisin ratkaisun moiseen
ongelmavyyhtiin. Aina pu-
hutaan, miten pitäisi olla
enemmän rahaa ja aikaa.
Joskus pienikin yhdessä-
olon hetki tai kannustava
sana voi olla nuorelle mer-
kityksellinen.”
Kärjen mukaan nuoriin
oli parikymmentä vuot-
ta sitten helpompi luo-
da kontakti, nykyajan lap-
set ovat huomattavasti va-
rauksellisempia. Muutok-
sen syyksi Kärki nimeää
jo varhaislapsuudessa al-
kavan lokeroimisen. ”Yh-
teiskunta on täynnä ryh-
miin jakamista, on eska-
reita, tokaluokkalaisia, tyt-
töjä ja poikia. Voimakas
ryhmäytyminen kasvattaa
ennakkoluuloja. Ihmisten
keskinäisestä kanssakäymi-
sestä tulisi luonnollisempaa,
jos eri ikäiset ihmiset olisi-
vat keskenään enemmän te-
kemisessä.”
Totta jokasana.Meiltä
saat silmälasit viipymättä
jamaksuaikaapitkälle
ensi vuodenpuolelle,
kunhanostat lasit
syyskampanjamme
aikana, 4.9 - 20.10.
Ostanyt,maksaensi vuonna.
Korotta jakuluitta.
Kas tässäesimerkki siitä, kuinkaosamaksukäytännössä toimii.
Josostat silmälaseja300eurolla4. - 30.9.12, saat lyhennysvapaata loka-marras-
joulukuun jamaksat ostohinnankuudessakuukausierässä tähän tapaan:
Jos teet silmälasiostoksesi 1. –20.10.12,
tuleeensimmäinenerämaksuunvasta
helmikuussa.Molemmissa tapauksissa
todellinenvuosikorkoon0%.
1. erä:
50€
tammikuussa2013
2. erä:
50€
helmikuussa2013
3. erä:
50€
maaliskuussa2013
4. erä:
50€
huhtikuussa2013
5. erä:
50€
toukokuussa2013
6. erä:
50€
kesäkuussa2013
Syystarjous:
Osamaksulla
jopa 10kkkorotonta ja
kulutontamaksuaikaa
Specsavers
Rahoituksella.
Optikon tekemät näöntutkimukset kaikissa liikkeissämme.
NOKIA:
Välikatu 17, puh. 03 341 4344 |
ORIVESI:
Anttilantie 7, puh. 03 335 1456
PIRKKALA:
S-market, Kenkätie 4, puh. 03 265 0686 |
SASTAMALA:
Puistokatu 15,
puh. 03 511 5442 |
TAMPERE HERVANTA:
Kauppakeskus Duo, Pietilänkatu 2, puh.
03 317 6066 |
TAMPERE KESKUSTA:
Hämeenkatu 19, puh. 03 356 8900 |
TAMPERE
KOSKIPUISTO:
Hatanpään valtatie 2, puh. 03 214 2010 |
TAMPERE TURTOLA CM:
Martinpojankatu 4, puh. 03 363 5527 |
VALKEAKOSKI:
Kauppatori 5, puh. 03 584 9490
YLÖJÄRVI:
Kauppakeskus Elo, Elotie 1, puh. 03 348 2422
Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.fi
3XLVWRNDWX 9DPPDOD
‡ $Y PD SH
OD
SUURI
INVENTAARIO
KE-LA
-30%
KOKO MYYMÄLÄ,
KAIKKI TUOTTEET
(
U
u
d
e
t
t
a
l
v
e
n
t
o
ppavaa
t
t
e
e
t
-
2
0
%
)
(ALENNUS MYÖS TARJOUSTUOTTEISTA!!!!)
ALE
Miestä
puukotettiin
grillijonossa
Huittisissa
Miestä puukotettiin grillijo-
nossa Huittisten Karpintiel-
lä sunnuntaina aamuneljältä.
Mies puukotti toista miestä
sanaharkan päätteeksi. Uh-
ri on sairaalahoidossa. Po-
liisi on ottanut tekijän kiinni.
Vakavasti
loukkaantunut
helikopterilla
sairaalaan
Huittisissa valtatie kahdel-
la sattui maanantaiaamul-
la puoli kahdeksalta liiken-
neonnettomuus, jossa kaksi
ihmistä loukkaantui, toinen
erittäin vakavasti.
Auto ajautui toistaiseksi tun-
temattomasta syystä päin
poliisin liikenteenvalvonta-
tolppaa Jokilevon risteyk-
sessä noin viiden kilometrin
päässä Huittisten keskustas-
ta. Vakavasti loukkaantunut
kuljetettiin helikopterilla
sairaalahoitoon. Asiasta ker-
toi yle Satakunta.
Varkaat vetivät
vesiperän
Varkaat liikkuivat Sastamalan
keskustassa maanantain vas-
taisena yönä.
Onkiniemenkadulla sijait-
sevaan Pyymäen kahvilaan
tunkauduttiin vääntämällä
ulko-ovi auki. Varkaiden saa-
lis jäi kuitenkin perin laihaksi,
sillä ilmesti kahvilasta vietiin
vain liiketilan avaimet.
Myös viereisen kiinteistön-
välitystoimiston tiloihin yri-
tettiin murtautua. Turvaluki-
tus esti vorojen sisäänpääsyn.
Varkaat epäonnistuivat
aikeissaan myös Itsenäisyy-
dentiellä sijaitsevan maa-
li- ja tapettiliikkeen kohdal-
la. Sielläkin ulko-ovi oli yri-
tetty vääntää sorkkaraudalla
auki, mutta turvalukitus esti
pitkäkyntisten aikeet.
Voroja Thermisolin
tehtaalla
Thermisolin tehtaalla Sasta-
malassa kävi ikäviä vierai-
ta lauantaina. Vorot veivät
kahvikassasta jonkin ver-
ran rahaa. Lisäksi varkaiden
matkaan lähti työntekijöi-
den henkilökohtaisia lääk-
keitä, dvd-levyjä sekä tyhjiä
pulloja.
Törkeä ratti
Huittisissa
Poliisi epäilee 50-luvul-
la syntyneen miehen syyl-
listyneen törkeään ratti-
juopumukseen Huittisis-
sa perjantaina iltapäiväl-
lä. Kotoaan tavoitetulla
kuljettajalla oli alkoholia
uloshengitysilmassa 0,79
milligrammaa litrassa. Po-
liisi kyyditsi miehen veri-
kokeisiin.
Poliisin piiristä
Eläkkeelle
Markku Kärki ei ole taikuri, mutta
aika ihmeellinen mies kuitenkin
Sastamalassa pitkän työuran tehnyt nuorisotyöntekijä toivoo
kuuntelijaa jokaiselle lapselle.
Sami Ristimäelle, Markku Kärjelle, Otto Saarimaalle ja Juha Kortessuolle Kolu on merkityksellinen paik-
ka. Kortessuo viihtyi Kärjen juttusilla 1980-luvulla, pojat vähän myöhemmin, mutta he kaikki ovat sitä
mieltä, että Markku on mainio mies.
Markku Kärki
Syntynyt 16. huhtikuuta 1948.
Ravivalmentajana työskennelleen Kärjen ura nuor-
ten parissa alkoi nuorille pidetystä hevoskurssista.
Tehnyt yli 20-vuotisen uran myös Alkossa. Jäi työs-
tä eläkkeelle viime syksynä.
Nuorisotyöntekijänä eläköityy virallisesti 1.10.
Pyörittää jatkossakin Varavaari-yritystä, jonka kaut-
ta tekee kaikenlaisia apumiehen töitä.
Perheeseen kuuluu vaimo Annikki, neljä aikuista
poikaa sekä viisi lastenlasta.
Motto: ”Jokaisesta nuoresta löytyy jotakin hyvää.”
Juhlavieraiden suusta:
Millainen on Markku?
”Oikeudenmukainen.”
”Markulla on suuri sydän, mies paikallaan.”
”Rento mies, jonka kanssa on helppo jutella.”
”Markku on aina hyvällä tuulella”
”Luotettava aikuinen epävarmuuden ja turvatto-
muuden keskellä.”
”Laittanut koko persoonansa peliin.”
”Tuonut kaupungille paljon säästöä estämällä nuo-
ria syrjäytymästä.”