Page 15 - AlVi-0310-01.indd

Basic HTML Version

15
Keskiviikko lokakuun 3. 2012
Hannu Virtanen
Kiikoisten tulevalle kappe-
liseurakunnalle osoitetaan
oma pappi Sastamalan seu-
rakunnan nykyisestä pa-
pistosta. Kirkkoherra
Mat-
ti Vähäkainu
jää Kiikoisista
eläkkeelle ensi vuoden hel-
mikuussa. Käytännössä hän
siirtyy lomiensa myötä teh-
tävästä sivuun jo tätä aiem-
min.
”Kiikoisten papinviran lo-
pullinen kohtalo ratkaistaan
sen jälkeen kun Sastamalan
seurakunnan käynnistämä
seurakuntarakenteen muu-
tosselvitys on saatu päätök-
seen”, Sastamalan kirkko-
herra
Ari Paavilainen
sanoo.
Kirkkohallituksen elo-
kuussa tekemän päätöksen
mukaisesti Kiikoisten seu-
rakunta liittyy ensi vuoden
alussa Sastamalan seurakun-
taan. Taustalla on kuntaliitos,
joka väistämättä aina johtaa
järjestelyihin myös evanke-
lis-luterilaisen kirkon seura-
kunnissa.
Jumalanpalveluksia
kolme
kuukaudessa
Kiikoisten alueesta tulee Sas-
tamalan seurakunnan kap-
peliseurakunta. Henkilös-
tö siirtyy Sastamalan seu-
rakunnan palvelukseen ny-
kyisin eduin. Kiikoisten
seurakunnan palveluksessa
on tällä hetkellä seitsemän
työntekijää, joista kolme on
osa-aikaisia. Nuorisotyön-
ohjaajalla on määräaikainen
työsuhde.
Paavilaisen mukaan seu-
rakunnallinen toiminta säi-
lyy Kiikoisissa liitoksen jäl-
keen pääosin nykyisellään.
” Juma l anp a l v e l u s t e n
määrä Kiikoisissa vähenee
hiukan nykyisestä. Kiikois-
ten kirkossa järjestetään jat-
kossa noin kolme jumalan-
palvelusta kuukaudessa. Ju-
malanpalvelus voidaan jär-
jestää myös muuhun aikaan
kuin kello 10”, Paavilainen
kertoo.
Kirkkoherranviraston
ja taloustoimiston palve-
lut ovat saatavissa joka ar-
kipäivä Sastamalan seura-
kunnan virastotalossa. Kii-
koisissa palvelutoimisto on
avoinna yhtenä päivänä vii-
kossa. Toimistossa päivys-
tää pappi.
Ei ylimääräisiä
vaaleja
Ylimääräisiä seurakuntavaa-
leja ei liitoksen vuoksi jär-
jestetä, vaan kirkkovaltuus-
to muodostetaan edellisten
vaalien tuloksen perusteel-
la niin sanottuna paperivaa-
lina. Kiikoislaiset saavat uu-
teen kirkkovaltuustoon noin
neljä paikkaa.
Kiikoisten seurakunnan
kirkollisveroprosentti on 1,9.
Seurakuntaliitoksen myö-
tä veroprosentti laskee, sillä
Sastamalan seurakunnan ve-
roprosentti on tällä hetkellä
1,65. Kirkkoneuvosto on
esittänyt kirkkovaltuustolle,
että vuoden 2013 veropro-
sentiksi vahvistettaisiin 1,75.
Seurakuntaliitoksesta jär-
jestetään avoin keskusteluti-
laisuus Kiikoisten seurakun-
tatalossa torstaina 11. loka-
kuuta kello 18.30.
Kiikoinen
Sastamala
Seurakunnan
jäseniä 1.1.2012
1124
20375
Äänestyprosentti
46,9
21,7
Veroprosentti
1,90
1,65
Yhdistyminen
Kiikoisten uusi paimen
löytyy Sastamalan papistosta
Alueesta tulee Sastamalan seurakunnan
kappeliseurakunta. Jumalanpalvelusten määrä vähenee.
Kiikoislaiset ovat olleet ahkeraa seurakuntaväkeä. Kotikirkon maalaustyötä edesautettiin talkoilla muu-
tama vuosi sitten.
Marttilankatu 17, 38200 Sastamala
www.luonnontassu.fi, info@luonnontassu.fi, p. 044-3122625,
Avoinna ma-pe 10-18 la 10-14 Löydät meidät myös Facebookista!
Luonnontassu toivottaa
hyvää eläintenviikkoa!
Lauantain tuotosta 10% lahjoitetaan Rekku
Rescue ry:n kodittomien eläinten hyväksi.
Tervetuloa!
ALE
-10-20%
HYVÄNTEKEVÄISYYSTEMPAUS
LAUANTAINA 6.10 klo 10-15
s¬2EKKU¬RESCUE¬RY¬ESITTELEE¬TOIMINTAANSA
s¬4OKO NËYTÚS¬KLO¬
¬JA¬
s¬+ASVOMAALAUSTA¬LAPSILLE
s¬+OULUTTAJAMME¬VASTAAVAT¬KOIRANKOULUTUS
¬ ¬KYSYMYKSIIN
+!)++)¬0!..!4¬
*!¬6!,*!!4¬
Ja paljon muita
tarjouksia!
9LI¬
¬æ¬OSTOKSISTA¬
KANA ATERIA¬KAUPANPËËLLE
erä luita
OTA 3
MAKSA 2!
0ALJON¬TUOTTEITA¬ALENNUKSESSA
¬
Esim.
Keikyän, Kiikoisten, Mouhijärven,
Punkalaitumen, Satakunnan ja
Vammalan seudun Osuuspankit
Yhdessä hyvä tulee.
Välitä itsestäsi
ja läheisistäsi
- tee hyvä päätös
jo tänään.
Ota Kultaturva vakavan sairauden varalta. Kun otat
vakuutuksen nyt, saat 15 %:n alennuksen ensimmäisen
vuoden vakuutusmaksuista. Kysy lisää meiltä!
Kultaturva vakavan sairauden varalta -vakuutuksen myöntää OP-Pohjola-ryhmän yhteistyökumppani Gen-
worth Financial, joka on markkinointinimi Englannissa rekisteröityjen osakeyhtiöiden Financial Insurance
Company Limitedin ja Financial Assurance Company Limitedin Suomen sivuliikkeelle. Sen osoite on Hä-
meentie 19, PL 67, 00501 Helsinki. Yhtiöiden pääkonttori sijaitsee Englannissa osoitteessa Building 11,
Chiswick Park, 566 Chiswick High Road, London W4 5XR.
Uusi Sale Mouhijärvi
harjakorkeudessa
Alueviesti
Nykyisen Sale Mouhijär-
ven tontille nousevan uuden
myymälän rakennus on nyt
harjakorkeudessa. Uudes-
sa kiinteistössä toimiva Sa-
le avautuu joulukauppaan ja
vanhassa myymälässä pal-
vellaan aina uuden avaami-
seen saakka.
Sale Mouhijärven koko-
naispinta-ala on 527,5 neliö-
tä, mikä on lähes 100 neliö-
metriä enemmän kuin van-
hassa myymälässä. Auto-
paikkoja tulee olemaan noin
40. Uuden Salen valikoimaa
on kehitetty nykyisestä asi-
akaskunnan kysyntää pa-
remmin vastaavaksi. Myy-
mäläpäällikkö
Terhi Kalli-
on
luotsaamassa Salessa asi-
akkaita palvelee seitsemän
henkilöä.
Asiakkaat odottavat jo uu-
den myymälän valmistumis-
ta, ja rakennustyöt ovat suo-
sittu keskustelunaihe Mou-
hijärvellä. ”Joka päivä joku
kysyy uudesta myymälästä.
Asiakkaille tämä on iso asia.
Heidän mieltään lämmittää,
että osuuskauppa panostaa
haja-asutusalueen palvelui-
hin”, Kallio kertoo.
Seitsemän vahvoilla
Punkalaitumen
johtajaksi
Alueviesti
Punkalaidun haastatte-
lee kunnanjohtajan vir-
kaan seitsemää hakijaa.
He ovat valtiotieteiden
maisteri
Lauri Inna
Tu-
rusta, filosofian mais-
teri
Ari Koskinen
Kot-
kasta, hallintotieteiden
maisteri
Marko Niemi-
nen
Tampereelta, sosio-
nomi
Erkki Pyökkimies
Toivakasta, yhteiskunta-
tieteiden maisteri
Riit-
ta-Liisa Reiterä
Helsin-
gistä, hallintotieteiden
maisteri
Riku Rekonen
Vesilahdelta ja kauppa-
tieteiden kandidaatt i
Marja Tuohimaa
Ori-
päästä.
Kunnanjohtajan viran
toisella hakukierroksella
tuli viisitoista hakemus-
ta ja yksi suostumus. En-
simmäiseltä hakukierrok-
selta voimassa olevia ha-
kemuksia ja suostumuk-
sia oli kahdeksan.