Page 15 - AlVi-2811-01.indd

Basic HTML Version

15
Keskiviikko marraskuun 28. 2012
Hannu Virtanen
Reuna-alueen kylistä on pi-
dettävä huolta, sillä ilman
elinvoimaisia kyliä kasvun
Sastamala kuihtuu. Tähän
virkkeeseen voidaan tiivis-
tää Keikyän kyläillan kes-
keinen sanoma kaupungin
päättäjille.
Ke i kyäs s ä j är j es t e t -
ty Sastamalan tämän syk-
syn kuudes kyläilta teki
torstai-iltana tähänastisen
osallistujaennätyksen, sil-
lä paikalle Keikyän koulul-
le saapui 32 edustajaa nel-
jästä kyläseurasta. Paikalla
oli väkeä Honkolasta, Kei-
kyästä, Kämmäkästä ja Pe-
hulasta hankekoordinaat-
tori
Jani Hanhijärven
ja
kehittämispäällikkö
Kata-
riina Pylsyn
vetämässä ky-
läläisten aivoriihessä.
Diakoni
Marja Ritanen
edusti kyläillassa Sastama-
lan seurakuntaa. Hän oli
pannut merkille kappelinsa
alueelta erityispiirteen.
”Täällä on paljon musii-
kin taitajia. Heitä on kyllä
koko Sastamalassa, mutta
erityisesti juuri täällä Kei-
kyässä.”
Apua tarjolla,
kaupunki empii
Kylien ihmiset näkivät koti-
konnuillaan toki myönteisiä
asioita, mutta muutamiin
epäkohtiinkin illan mittaan
pureuduttiin. Keikyässä as-
karruttaa esimerkiksi yh-
distysten ja kaupungin vä-
linen vuoropuhelu.
Liisa Hämäläinen
kum-
masteli uimarannan ti-
lannetta, sillä kaupunki ei
suostu paikkaa siistimään
mutta ei myöskään anna
kyläseuran tehdä sitä.
Jorma Ojala
niin ikään
ihmetteli kaupungin suh-
tautumista kolmannen sek-
torin, siis yhdistysten ja
järjestöjen tekemiin tarjo-
uksiin kaupungille. Paikal-
linen lionsklubi teki taan-
noin kaupungille ehdotuk-
sen henkilöstä, joka kiertä
isi vanhusten apuna ja jut-
tuseurana. Klubi maksai-
si henkilön palkan, mut-
ta Ojalan mukaan kaupun-
ki ei ole asialle lämmennyt.
Äetsän kunnan aikana vas-
taavanlainen järjestely vie-
lä onnistui.
”Kaupungille tuntuu ole-
van siitä liikaa vaivaa. Mut-
ta on se kumma, ettei raha
kelpaa. En tiedä, mitä tääl-
lä kylillä sitten oikein pitäi-
si tehdä”, Ojala kummasteli.
Kehittämispällikkö Ka-
tariina Pylsy ihmetteli hän-
kin kuulemaansa.
”Minusta tällainen on
ihan pilottihanke, jota kau-
pungin pitäisi kunnioittaa.”
Mauri Salmine
n kan-
nusti tekemään esityksen
suoraan kaupunginhalli-
tukselle ja kiertämään näin
virkamiehet.
”Tämähän on ollut tuli-
palon arkaa aluetta tääl-
lä Huittisten lähellä”,
Esko
Pohjolainen
kuvailee Kei-
kyän asemaa Sastamalan
kartalla.
”Kun Äetsän kunta aikoi-
naan syntyi, henki oli silloin
se, ettei jouduta Huittisten
alamaiseksi”, hän kuvailee.
”Aika kuitenkin muut-
tuu ja henki muuttuu. Van-
hempien ihmisten tottumi-
nen muutoksiin on hitaam-
paa kuin nuorison.”
Keikyän kyläseuran alu-
eella asuva Pohjolainen to-
teaa palvelujen menneen
aina vain kauemmaksi. Ui-
mahallikeskustelua hän
kummastelee.
”Olen ihmetellyt, kun sa-
notaan, ettei Sastamalas-
sa ole uimahallia. Onhan
meillä ainakin kaksi ui-
mahallia ja vielä puolikas-
kin siihen päälle, kun siellä
Karkun Voimarinteelläkin
on allas. Turha sanoa, ettei
ole uimahallia.”
Kaupallisista palveluista
keikyäläisten puutteet liit-
tyvät polttoaineisiin ja rau-
takaupan tarvikkeisiin.
”Autolla bensaa pääsee ha-
kemaan, mutta pienkonei-
den polttoaineiden kuljetta-
minen on sitten jo hankalaa.
Kanisteri vuotaa helposti au-
toon ja muija on vihainen”,
Pohjolainen veistelee.
Mutta sitten parannus-
ehdotuksiin. Hän näkee, et-
tä Kokemäenjokea voidaan
elävöittää vielä nykyistä
enemmän.
”Joen vapaa-ajan käyt-
töön olisi hyvä saada myös
johdettua toimintaa. Voi-
simme ainakin järjestää
täällä kylien välisen soutu-
kilpailun”, Pohjolainen eh-
dottaa.
Jani Hanhijärvi sanoo
myös Karkun Heinoossa
ehdotetun soututapahtu-
maa.
”Kokemäenjoen hyö-
dyntämättömyys nähdään
kylillä mahdollisuutena”,
Hanhijärvi summaa.
Vammalan TYHJENNYSMYYNTI JATKUU!
NYT KAIKKI TALOUS-
TAVARAT, ELÄINTARVIKKEET
JA SISUSTUSTEKSTIILIT
NYT KAIKKI KODINTEKNIIKKA,
VIIHDE JA VAPAA-AJAN TUOTTEET
VAMMALA, ma-pe 9–20
la 9–16, su 12–16
-30%
-10%
-20%
NYT KAIKKI LANGAT,
ELÄINTEN RUOAT JA
ELINTARVIKKEET
(ei makeiset)
NYT KAIKKI TYÖKALUT
JA SÄHKÖTARVIKKEET
-50%
Nyt kaikki
pukeutumisen tuotteet
puoleen hintaan!
Alensimme
uusia eriä !
Alensimme
lisää!
-40%
6. kyläilta
Keikyässä tehtiin kyläiltojen ennätys 32 osallistujalla
Koululle saapui edustus Honkolasta, Keikyästä, Kämmäkästä ja Pehulasta.
Honkolan, Keikyän, Kämmäkän ja Pehulan kylien tilaa ja tulevaisuutta pohdittiin 32 osallistujan voimin
Keikyän koululla.
Täällä on
paljon musiikin
taitajia.
Esko Pohjolainen ehdottaa kylien
välistä soutukilpailua
Kokemäenjoen vesistön parempi hyödyntäminen on noussut
esiin Sastamalan ”rantakylissä”, esimerkiksi Heinoossa.
Keikyäläinen Esko Pohjolainen tutustui Suoden-
niemen Putajasta tehtyyn kyläkorttiin, jota esit-
teli hankekoordinaattori Jani Hanhijärvi.
Honkola:
Hevostalousalueeksi. Kaavoitus, ratsastus- ja pyö-
räilyväylät. Tonttien mainostaminen. Kesäaikana
kulkuyhteyksien parantaminen.
Keikyä
Ilman elinvoimaisia kyliä ”Kasvun Sastamala” kuih-
tuu.
Kämmäkkä:
Kaupungin tulee pitää uimaranta kunnossa, koska
käyttäjiä on todella paljon ympäri Sastamalan.
Pehula:
Reuna-alueen kylistä on pidettävä huolta.
Terveisiä Keikyästä
kaupungin pättäjille
Honkola 500 asukasta
Keikyä 800 asukasta
Kämmäkkä 70 asukasta
Pehula 1 200 asukasta
Keikyän kylät