8
Keskiviikko maaliskuun 13. 2013
Tätä korttia kelpaa kaivella lompakosta niin ennen kuin jälkeenkin pelin! Älä jää paitsioon
vaan toimi heti, sillä Leijona-kuva on saatavilla vain rajoitetun ajan. Lue kortista ja siihen
liittyvistä eduista osoitteesta
op.fi/leijonat
Leijonakorttikuva saatavilla 1.3.–30.6.2013 OP-Visa Electroniin ja OP-Visa-yhdistelmäkorttiin (rajoitettu erä).
Kuvan vaihdosta peritään Osuuspankin hinnaston mukainen maksu.
Pohjola on Leijonien pääyhteistyökumppani.
KEIKYÄN, KIIKOISTEN, MOUHIJÄRVEN,
PUNKALAITUMEN, SATAKUNNAN JA
VAMMALAN SEUDUN
Sastamalan käsissä on
10 000 neliötä tyhjiä tiloja
▶
Kiinteistöjen realisointisuunnitelma tulee
kaupunginvaltuuston päätettäväksi toukokuussa.
•
Hannu Virtanen
Sastamalan kaupungin omis-
tamien ja tällä hetkellä tyhjil-
lään olevien kiinteistöjen koh-
taloa ratkotaan merkittävästi
tulevien viikkojen ja kuukau-
sien aikana. Syytä onkin, sillä
Tilakeskuksen käsissä on 9 735
nelömetriä tyhjillään olevia tai
tyhjäksi pian jääviä tiloja.
Kaupunki aikoo muuttaa
sille tarpeetomia neliöitä ra-
haksi. Tavoitteena onkin, että
kiinteistöjen realisointisuun-
nitelma käsitellään kaupungin-
valtuustossa 13. toukokuuta.
Kaikkiaan Sastamalan kau-
punki omistaa noin 250 ra-
kennusta, joiden yhteinen
pinta-ala on suunnilleen
150 000 neliömetriä.
▶
Tyhjillään
tällä hetkellä
ovat muun muassa Heikki-
län toimintakeskus, Stormin
vanhat koulutilat, Mouhijär-
ven vanha kirjasto, maidon-
tarkastamo ja Asunto Oy Äet-
sän Ulpun asunnot. Kiinteis-
töjä ei ole saatu myytyä, vaik-
ka yritetty on.
Tyhjien kiinteistöjen läm-
mityksestä ja yhtiövastikkeis-
ta aiheutuu koko ajan ylläpi-
tokustannuksia. Esimerkiksi
Suodenniemen Heikkilän toi-
mintakeskuksen lämmitysku-
lut ovat vuodessa 30 000 euroa.
▶
Lähivuosien
tuottavuus-
toimenpiteisiin kaupunki on
kirjannut kiinteistöjensä te-
hokkaan käytön ja tarpeetto-
mien kiinteistöjen myynnin.
Käyttökelvottomat, muun
muassa homevaurioista kärsi-
vät kiinteistöt puretaan.
Tyhjillään olevia käyttö-
kelpoisia tiloja otetaan perus-
korjaamalla kaupungin omik-
si tiloiksi, jotta ulkopuolelta
vuokrattavia tiloja ei tarvita.
Tilakeskuksen vapaat ja vapautuvat kohteet
6.3.2013, yhteensä 9 735 neliömetriä
■
Kerola E, monitoimitila 157 neliötä
■
Suodenniemen entinen kunnantalo 83
■
Muksumoisio, Mouhijärvi 186
■
asunto 1, Mouhijärven entinen terveys-
talo 34
■
asunto 3, Mouhijärven entinen terveys-
talo 53
■
Iirolan ryhmis, Mouhijärven vanhain-
koti 110
■
Virastotalo Äetsä: valtuustosali 134
■
Virastotalo Äetsä: työpaja 332
■
Heikkilän asuntola 147
■
Heikkilän toimintakeskus 2 281
■
Heikkilän rantasauna 36,5
■
Kiikan kirjastotalo 149
■
Kiikan nuorisotalo 349
■
Keikyän koulu, kirjastotilat 154
■
Opistotalo Äetsä: kudontatalo ja Treeva 286
■
Pehulan koulu, asuntotilat 151
■
Äetsän paloasema: luentosali, aula ja wc
122,4
■
Palvialan virastotalo, putka 63,5
■
Vammalan asemarakennus 340
■
Bäckmanin tornitalo 160
■
Karkku-koti 270
■
As Oy Ulpu 418
■
Stormin vanhat koulutilat 1 458
■
Stormin vanhat keittiötilat 127
■
Stormin vanhat kirjastotilat 62
■
Stormin asunto-osa ja kellari 296
■
Stormin vanha ryhmäperhepäiväkoti 130
■
Päiväkoti Kosken kiinteistössä 84,8
■
Koiramäkikeskus, Ahosen asunto 163
■
Uotsolan koulu, vanha kirjasto
■
Seuratalo 723
■
Sammaljoen koulu 675
Neljä jousistovaihtoehtoa
339,-
(427,-)
Kolme jousistovaihtoehtoa
459,-
(591,-)
Kysy meiltä
joustavaa rahoitusta.
”ALL INCLUSIVE”
jenkkisänkypaketti!
Kotimaisessa Hilding-mallistossa nyt kolme sisustukseen sopivaa väriä: ruskea, musta ja harmaa.
Tutustu Hilding-mallistoon:
945,-
(1349,-)
HILDING DUO POCKET-
JENKKISÄNKYPAKETTI:
- 160 x 200 cm jenkkisänky
- profiloitu sijauspatja
- verhoiltu pääty
- 2 kpl niskatyynyjä
- 14 cm kantikkaat jalat
LISÄKSI kaksi Stemma Plus-
tyynyä ja -peitettä!
KAIKKI YHTEISHINTAAN
Uudistunut Hilding-mallisto
nyt vähintään -20% alennuksella!
HILDING POCKET -RUNKOPATJAPAKETTI
Koko 80 x 200 cm.Pocket-jousitus. Sijauspatja ja kuvan 23 cm jalat
sisältyvät hintaan.
HILDING POCKET -JOUSTINPATJAPAKETTI
Koko 80 x 200 cm, pocket-jousitus. Patjaa kääntämällä voit valita
pehmeämmän tai jämäkämmän puolen. Sijauspatja sisältyy hintaan.
HILDING DUO POCKET -JENKKISÄNKYPAKETTI
Hyvin kehoa myötäilevä pussijousitus. Alapatjassa bonnel-jousitus.
Yläpatjaa kääntämällä voit valita pehmeämmän tai kovemman puolen.
-34%
Etusi
HUITTINEN
Lintuparventie 11, puh. 0424 896 800. Av: ma–pe 10–18, la 9–14.