Page 16 - Alueviesti_25_2013
Basic HTML Version
16
Keskiviikko kesäkuun 19. 2013
KauppakESKUS (ULLUMIES s
Av. MA PE , LA
Plussaa ostoksistasi
379
,-
(499,-)
Halti tekninen paita
s¬(ENGITTËVˬMATERIAALI
s¬-IESTEN¬JA¬NAISTEN¬MALLIT
s¬-YÚS¬MUSTINA
Scott Voltage jr.
s¬.ËYTTËVˬLAATUPYÚRˬ
¬¬¬JUNNUILLE
SUURI SPORTTIALE ALKOI!
KAIKKI
TEKSTIILIT
JA JALKINEET
Ei syksyn uutuudet.
9
,90
(19,90)
VÄHINTÄÄN
Vain ke-to
-30%
-50%
PALJON
Alppe
Vanheneminen
on uusi urheilulaji
▶
Vaikka kroppa vähän hyytyy, niin pilke silmissä säilyy.
•
Veli-Matti Saksi
Se on kova paikka vuosi-
kymmeniä vankasti liikku-
neelle miehelle, kun kroppa
antaa hyytymisen merkkejä.
Albert Nuutila
,
Alppe
, nos-
taa oikean käden ylös ja ru-
tistaa käden nyrkkiin. Vasen-
ta kättä hän hieman kohot-
taa ja avittaa sen lopulta pys-
tyasentoon oikealla.
”Joku kumma minua nyt
vaivaa. Oikea käsi toimii hy-
vin ja puristusvoimaa riit-
tää. Vasemmasta kädestä ei
ole mihinkään. Saa nähdä,
kuinka tässä käy. Odottaa-
ko se kierunperä ihan koh-
ta”, miettii Alppe.
Vaikka ikiaikaista sastama-
lalaista urheilumiestä rassaa
ennen niin hyväkuntoisen
kehon rapistuminen, niin
pilke silmissä pysyy. Pysyy,
vaikka viime talven hiihto-
lenkeissäkään ei ole kehu-
mista.
”Kaksi kilometriä sujut-
telin. Kun olin kunnossa,
niin kilometrejä kertyi 500
– 1 000 talvessa. Kyllä tämä
vanheneminen on minulle
aivan uusi urheilulaji. Se ei
sovi päähäni lainkaan. Mie-
li on kuin rippikoululaisella,
mutta tämä kroppa...
▶
Vuosikymmeniä
Vam-
malan seudun Voiman nuo-
ria urheilijoita valmenta-
nut, huoltanut ja innosta-
nut Alppe elää eläkeläisen ar-
kea. Kilometriviisari osoittaa
sunnuntaina 23. kesäkuuta
85 vuotta. Juhlat jäävät täl-
lä erää, sillä mies lupaa olla
matkoilla.
”Matkoilla, vaikka en juu-
ri lähde enää edes kauem-
mas urheilukilpailuja seu-
raamaan. Äskettäin tuli kut-
su Paavo Nurmen kisoihin,
mutta katson ne televisiosta.
Se on eläkeläiselle tärkeä ka-
pistus, sillä sieltä tulee urhei-
lua eri kanavilta ympäri vuo-
rokauden. Jos en pääse liik-
keelle, niin tiirailen televisi-
ota vaikka kahdeksan tuntia
putkeen.”
Aikaansa Alppe seuraa
alati. Häntä kismittää, kun
suomalaisten hiihtäjien do-
ping-käräjät jälleen ovat pin-
nalla. Hän toteaa, että kym-
menen vuotta vanhojen asi-
oiden tonkiminen ei ketään
hyödytä.
”Suomalaisen huippu-ur-
heilun haluan silti nouse-
van. Se on nyt melkein poh-
jilla. En tiedä syytä. Onko
meillä sitten asiat liian hy-
vin, vai eikö harjoitella riit-
tävästi. Vähän tuntuu pahal-
ta, kun pitää kannustaa naa-
pureita, jotka tekevät hyviä
tuloksia kaikilla urheilurin-
tamilla.”
▶
Urheilun
puuhavuodet
ovat takana, television tar-
jontaa lukuun ottamatta.
Tilalle on tullut veteraanien
kannatusjäsenyys ja epävi-
rallisen kuvaajan pesti. Alp-
pe on kameransa kanssa ai-
na paikalla, kun sotavete-
raaniyhdistyksessä jotakin
tapahtuu.
”Se on sellainen harrastus,
kun itse en ihan joutunut
sotahommiin. Teen nyt sen,
minkä voin.”
Aina Alppe ei ole ollut
vain ruumiinkulttuurin vaa-
lija. Vuodesta 1950 vuoteen
1963 hän siirteli nappuloi-
ta shakkilaudalla Vamma-
lan kolmen parhaan joukos-
sa. Sitten tuli
Ahosen Pekka
,
joka pesi kaikki.
”Myös
lääkäri Raivio
oli
henkilö, jota en koskaan
voittanut.”
▶
Puhuessa
Alppen silmät
hymyilevät. Hän muistelee
aikoja, jolloin tanssijalkakin
vipatti ravakasti.
”Kävin Ikaalisten kylpyläs-
sä aika usein. En naisten ta-
kia, vaan siksi, että tanssi on
hyvää liikuntaa.”
Irma-vaimo
, jonka kanssa
Alppe ankkuroitui avioliiton
satamaan runsaat 65 vuotta
sitten, vahvistaa miehensä
tanssihalut. Irmaa hieman
naurattaa kesäkuun alussa
tullut soitto Pärnusta, jossa
Alppe oli hoidattamassa ke-
hoaan.
”Alppe soitti ja sanoi, et-
tä kyllä nyt on jotakin vialla,
kun ei ole edes tanssihaluja.”
”Siellä olisi ollut vapaita
leskiä vaikka kuinka, mut-
ta ei tanssi maittanut”, ku-
reilee Alppe ja silmissä pil-
kahtaa jälleen kerran.
Joskus nuorena Alppe
mietti, että haluaa nähdä
2000-luvun. Aika on rientä-
nyt ja eletään jo vuotta 2013.
Se on miehen mielestä jon-
kinlainen saavutus, mutta
kyllä yhdeksänkymppiä pi-
tää ainakin saavuttaa.
”Olen katsellut satavuo-
tiaita ja sanonut heille, et-
tä olette aikamoisia kanto-
ja. Sitä minä vain toivon, et-
tä suomalainen hiihto- ja
yleisurheilu nousevat jäl-
leen maailman huipulle. Ja
tietenkin sitä, että kun läh-
dön hetki koittaa, niin pää-
sen pois saappaat jalassa.”
Vammalan Kirkkokadun kodista avautuu näkymä Liekovedelle. Sitä Alppe ihailee, kun ei pääse ulos.
▶
TOIMITTAJAN KOMMENTTI
Tämä tarina on tosi
Eletään syksyä 1972. Olen täyttänyt 17, joten pidän it-
seäni aikuisena. Vietän joutotuntia Vammalan yhteis-
koulun vanhalla puolella, jossakin ikkunalaudalla, jo-
ka on tietenkin kiellettyä. Lueskelen, mutta en kou-
lukirjaa.
Alppe kävelee käytävää ja mieleeni palaa pari päivää
sitten tapahtunut kohtaaminen uudella puolella, poiki-
en vessassa. Vahtimestarin ominaisuudessa Alppe piipah-
ti vessaan, jossa tungeksi sankka savuverho. Urheilumie-
henä hän totesi, että eiköhän ole aika lopettaa ja lähteä
oppitunneille.
Saan ikkunalaudalle kaverin, Alppen. Hän juttelee nii-
tä näitä ja menee sitten asiaan.
”Kuule, koska olet vähän vanhempi, niin sovitaanko,
että et käy siellä vessassa tupakalla. Rehtorin, Miilunpa-
lon Einon kanssa juteltiin, että jos on pakko, niin käy
tuolla koulun aidan ulkopuolella. Ja noin ylipäätään, kun
vähän olet urheilumieskin, niin ota joskus vaikka kon-
jakkiryyppy, mutta jätä se tupakki.”
Voiko ojennuksen mukavammin tehdä? Ei voi. Vuo-
sikymmenienkin jälkeen Alppen sanat ovat mielessä. Ja
vakuutan, että sen konjakin joskus otan, mutta siitä tu-
pakista en sano mitään...
Tämä tarina on tosi.
