3
Keskiviikko kesäkuun 26. 2013
VIESTI
26.6.2013
Jukka Pojan
keikalla
luvassa rentoa
reggaemusiikkia
Letkeän
Jukka Pojan
, oikealta ni-
meltään
Jukka Rousun
, ura läh-
ti liikeelle 2000-luvun alussa Soul
Captain Bandissa ja tämän jälkeen
mies on esiintynyt useissa eri ko-
koonpanoissa.
Suuren yleisön tietoisuuteen
Jukka Poika nousi vasta soolouran
ja Silkkii -singlen myötä kevääl-
lä 2011. Vuotta myöhemmin jul-
kaistu Yhdetä puusta -albumi me-
ni suoraan listaykköseksi ja Älä tyri
nyt -kappale tuli tutuksi jokaiselle.
Viime talven keikkataukoa pi-
tänyt artisti palasi lavoille maalis-
kuussa ja kesän ajan mies keikkai-
lee tiiviisti.
Kesäkussa Jukka Pojan aika on
kulunut Vain Elämää -sarjan toisen
tuotantokauden kuvauksissa. Sarja
nähdään televisiossa syksyllä.
Jukka Pojan rentoa reggaemu-
siikkia kuullaan Saparofestareilla
perjantaina, jolloin artisti toimii il-
lan pääesiintyjänä.
Jukka Pojan rento reggaemeininki
valloittaa Saparofestareilla perjantaina.
Hyvä työhevonen on rohkea,
reipas ja hyväjalkainen
▶
Åfeltin työhevoset kuljettavat festarivieraita
vankkureilla. Esittelyn saavat myös vetohevoset.
•
Pauliina Vilenius
Hiukan erilaista ohjelmaa Saparo-
festareilla tarjoaa ikaalislainen he-
vosmies
Miika Åfelt
. Työhevosti-
lan isäntä saapuu Huittisiin tarjo-
amaan ajatonta kyytipalvelua vank-
kureilla ja parihevosilla. Lisäksi
esittelyn saavat raskaat vetohevoset.
"Olen 40-vuotias hevosmies ja
elän unelmieni elämää pienen työ-
hevostilan isäntänä Kyrösjärven
rannalla. Minulla on vaimo ja kol-
me poikaa sekä viisi työhevosta",
Åfelt kuvailee itseään.
Hevosista kaksi on töissä lähes
päivittäin, kolme on koulutettavia
varsoja. Lisäksi tilalla on kaksi ai-
kuista hevosta koulutuksessa. Åfelt
perusti yrityksensä 1994 tultuaan
armeijasta.
"Lähdin toteuttamaan haavetta
tulla isona hevosmieheksi. Lisäk-
si uskoin, että aidoille ja luonnolli-
sille asioille tulisi aina olemaan ky-
syntää."
Åfeltin työhevosten tarjoamat
palvelut ovat monipuolisia. "Aloi-
timme toimintamme metsästä tar-
joten metsänhoitoon vaihtoehtois-
ta palvelua hevosavusteisesti. Vuo-
sien varrella olemme hoitaneet lu-
kuisia maamme kulttuurikohteita
sekä useita pieniä ja suuria savo-
toita maalla ja merellä. Sydämen-
asiamme on tyytyväinen asiakas ja
hyvinvoiva metsä, myös työn jäl-
keen", Åfelt kertoo.
Åfeltin työhevosten kautta on-
nistuvat myös ajuri- ja ohjelma-
palvelut sekä kurssit ja näytökset.
Yrityksellä on monipuolinen ka-
lusto, joten hevosmies voi kuljet-
taa asiakkaita vaikkapa lännenvau-
nuilla. Erityisen näyttäviä hevos-
kuljetukset ovat häissä. "Toimim-
me pääosin Pirkanmaalla, mutta
pidemmällekin lähdetään tarpeen
mukaan", Åfelt lupaa. Ohjelma-
palveluitakin on tarjolla moneen
makuun. Åfelt voi järjestää esimer-
kiksi ikimuistoisen vanhanajan sa-
vottaretken aidossa luonnonkau-
niissa ympäristössä Pakurissa, jos-
sa päivä kruunataan pikisumpit
nuotion ääressä juoden. Tarvittaes-
sa hevosten kanssa voidaan lähteä
myös asiakkaan haluamaan ympä-
ristöön. Mikäli vanhan ajan hevos-
miestaidot houkuttavat, Åfelt tarjo-
aa myös opetusta.
Åfeltin aikuiset työhevoset ovat
rodultaan ardennienhevosia eli ar-
dennereita. Rotu on nimetty Rans-
kan ja Belgian Ardennien vuoristo-
alueen mukaan, jossa se kehittyi yli
1 000 vuotta sitten. Isännän ehdo-
ton ylpeys on
Terttu
, lähes tuhat-
kiloinen belgiantyypin Ruotsin ad-
renner. Se on tuttu näky jo vuosien
takaa sekä tukkikuormien uutte-
rana vetäjänä että juhlien katseen-
vangitsijana. "Tertulla on leijonan
sydän", Miika Åfelt kuvailee.
Millainen sitten on hyvä työhe-
vonen? "Rohkea, reipas, hyväjalkai-
nen sekä tiivisrakenteinen", hevos-
mies summaa.
Hevosmies Miika Åfelt ja leijonan sydämen
omaava veteraani Terttu.
Aura kulkee edelleen kahden aidon hevosvoiman turvin. Ei ehkä niin
nopeasti, mutta silmiä hivellen.