9
Keskiviikko elokuun 28. 2013
POLIISIN
PIIRISTÄ
Uusi väylä
Pasi käyttää reittiä usein
▶
Kevytväylä Asemakadulta Kaukolantielle
tuli tarpeeseen.
•
Veli-Matti Saksi
Vammalan Asemakadun
ja maantien 249 risteyk-
sestä alkaa uusi kevyenlii-
kenteen väylä. Se päättyy
Kaukolantien risteykseen.
Noin kaksikilometrinen
siivu oli viime sunnun-
taina ahkerassa käytössä.
Kahden minuutin auto-
taipaleen aikana maantien
vierustalla ja Vaunusillan
ylittävällä väylällä näkyi
yksitoista pyöräilijää tai ja-
lankulkijaa.
Yksi pyöräilijöistä oli Kau-
kolantien päässä asuva
Pasi
Sandholm
. Hän sanoi käyt-
tävänsä väylää usein.
▶
”Juoksen
maratonia, jo-
ten väylä osuu harjoitte-
lumatkoille hyvin. Joskus
myös pyöräilen. Tämä väy-
lä tuli ehdottomasti tarpee-
seen. Enää ei tarvitse juosta
tai pyöräillä autojen seassa.
Ja pätkä on aika pitkä, kos-
ka vanha osa mukaan lukien
se päättyy vasta Mottisen ris-
teykseen. Hieno väylä.”
Kevyenliikenteen väylän
rakentaminen liittyi Vau-
nusillan remonttiin, joka
on myös loppusuoralla. Sa-
malla tieosuudelle asennet-
tiin valaistus. Tulevaisuuden
haaveena on jatkaa kevyen-
liikenteen väylää aina Kiik-
kaan saakka. Jos se joskus
toteutuu, niin yhtäjaksoi-
nen reitti ulottuu Mottisen
risteyksestä Pehulaan.
Pasi Sandholmin mielestä uusi väylä on onnistunut ja se tuli tarpeeseen.
kävi auttamassa veden va-
raan joutuneet mantereelle.
Rattijuoppo
oli törmätä
jalankulkijaan
Kokemäellä
Vuonna -58 syntynyt mies
ajoi ulos Kokemäen Suok-
kaantieltä lauantaina ilt-
apäivällä. Ennen ulosajoa
hän oli ajanut epävarmasti
ja muun muassa lähes tör-
männyt jalankulkijaan. Pu-
halluskoe osoitti, että mie-
hellä oli alkoholia ulosheng-
itysilmassa 1,23 mg/l. Hän-
tä epäillään törkeästä ratti-
juopumuksesta ja törkeästä
liikenneturvallisuuden
vaarantamisesta. Ulosajo
sattui noin kello 14.45.
Leivinuuni lykkäsi
savut sisälle
Punkalaitumella
Pelastuslaitos sai lauantai-
na iltapäivällä hälytyksen
pienestä rakennuspalos-
ta Punkalaitumen Kan-
teenmaassa. Tulipaloa ei
paikalla kuitenkaan ollut,
vaan leivinuuni oli päästä-
nyt savut sisälle. Uuni oli
ilmeisesti ollut käyttämät-
tä jonkin aikaa ja hormi ei
vetänyt. Palokunta tuuletti
avaamalla ovet ja ikkunat.
Hälytys tuli vähän ennen
iltapäiväviittä.
Jarmo Nieminen on
vuoden yritysjohtaja
Eero Väätäisestä Nokian
kaupunginjohtaja
•
Samuli Kinnari
Tampereen kauppakamari
on nimennyt Vexve Groupin
hallituksen puheenjohtajan
ja omistajan
Jarmo Niemi-
sen
vuoden yritysjohtajaksi.
”Tampereen kauppakama-
rin mielestä Jarmo Niemisen
toiminta on ollut ansiokasta,
tuloksia tuottavaa ja esimer-
killistä yritysjohtajan työtä
niin Pirkanmaan kuin koko
Suomen elinkeinoelämän
kehittämiseksi”, Tampereen
kauppakamarin toimitus-
johtaja
Antti Eskelinen
pe-
rustelee valintaa.
Jarmo Nieminen on mer-
kittävällä tavalla edistänyt
yrityksen yhteiskuntavas-
tuullisuutta kehittäen muun
muassa nuorten työllistymi-
seen tähtääviä toimia, metal-
lialan yleistä kiinnostavuut-
ta sekä kiinteää oppilaitos-
ten ja työelämän yhteistyö-
tä yhdessä Sastamalan kou-
lutuskuntayhtymän kanssa.
Yli 20 vuoden työn tulok-
sena Niemiselle myönnet-
tiin ammatillisen koulutuk-
sen kultainen ansioristi tänä
vuonna.
Vexve Groupin hallituk-
sen puheenjohtajana Jarmo
Nieminen on toiminut vuo-
desta 2009. Sitä ennen hän
työskenteli viimeksi Vexven
toimitusjohtajana vuodes-
ta 1996.
Vuoden yritysjohtaja on
nimetty vuodesta 1995 läh-
tien.
•
Samuli Kinnari
Huittisten kaupunginjoh-
tajana vuosina 1994-1999
toiminut
Eero Väätäinen
on valittu Nokian uudeksi
kaupunginjohtajaksi. Kau-
punginvaltuusto oli pää-
töksestä yksimielinen. Eero
Väätäinen työskentelee Ou-
lun Diakonissalaitoksen Sää-
tiön johtajana. Hän on kou-
lutukseltaan hallintotietei-
den maisteri. Väätäisellä on
myös eMBA-tutkinto.
Nokian kaupunginjohta-
jan virkaa haki kolmetoista
henkilöä. Eero Väätäinen ei
kuulu tähän joukkoon, sillä
hän antoi suostumuksensa.
Paikallisesti palvellen!
KIVINIITYN AUTO- JA MAATALOUSKONEHUOLTO OY - KIVISENOJANKATU 7, 38200 SASTAMALA - OSTOSKATU 2, 32700 HUITTINEN
PUHELUN HINTA LANKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 7,00 SNT/MIN, MATKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 17,00 SNT/MIN
Sastamala
Kivisenojankatu 7
0207 431 060
ark 7.00 - 17.00
la9.00 - 14.00
Huittinen
Ostoskatu 2
0207 431 065
ark 7.00 - 19.00
la9.00 - 15.00
VARAOSAT, TYÖKALUT ja paljon muuta
Huoltopäivystys,
varaosat Sastamala
040-7347 177
Varaosat Huittinen
044-7431 088
24/7 NUMEROT:
HEVOSTARVIKKEET Sastamalasta
Varaosapalvelu jo vuosien
kokemuksella Kiviniityltä!
Puutarhakärry 160l
2-pyöräinen
muovikuuppa
musta
79
00
XK6212
Kottikärry 80l
kantavuus 150 kg
ilmakumipyörä
galvanoitu pesä
29
90
RAVE80
Oksasilppuri 2400W
max. oksakoko 40mm
2900 rpm
pyörä
t helpottavat siirtelyä
99
00
XTP083
115
00
17
80
WeatherBeeta 420D
Talliloimi fleecekaulu
ksella
,
220
g
tä
y
t
e, 420d päällimateriaali
koot 115 - 165 cm
129
00
54
00
Kentucky - FreeJump - Equiline - Euro-Star - Bucas
Equipage Comfort turvaliivi
Lapsill
e
j
a a
i
kuisille
.
Ed
e
s
sä
v
eto
k
et
j
u
j
a
p
ik
a
l
u
kk
o
.
EN 13
158
l
ev
e
l 3
,
CE
h
y
v
äks
.
k
oo
t
XS-L (lap
s
e
t) S
-
L
(
aik
.
)
Ratsastushanska
u
pe
r
G
ri
p
sisäp
i
nn
all
a
S
engittä
vä
ja
j
o
u
st
a
va
H
o
ot
XS
-XXL
K
us
k
ea
, mus
ta
, sini
nen, valk
o
inen
r
Ratsastuskypärä
Säädettävä ja kevy
t
CE EN 1384 hyväksytt
y
K
oo
t S/M
(53
-
57)
L/XL
(5
8-61)
Mu
ka
va
j
a
jo
us
ta
va
pä
ällä
p
al
a-
rakenteen ans
i
os
ta
normaalihinta
84,-
Lehtipuhallin Hitachi
2-ta
hti
,
23,
9
cm
3
teho 0,84
kW
väh
äpä
ästöine
n
299
00
HI62
06
01
03
49,90
149,-
Työvaatteet, jalkineet ja
käsineet syksyyn Kiviniityltä!
Perävaunun pyörä
sisältää renkaan, vanteen
j
a s
i
s
ären-
kaan
.
4
00/60
-
15.5/14
Petlas UN-1, 6-pultt
inen
A0001B
349
00
myös
muiTa
KOKOJA
169
00
MEG36100
Rasvaprässi akulla 18V
patruunoille,
irtorasvalle
ja
täyttöpumpulle
työpaine max 690 bar
57,-
Hydrauliöljy, Wiima
32 tai 46.
Hydraulijärjestelmiin.
32
5/l)
(2,8
59,-
46
(2,95/l)
OH