Page 15 - Alueviesti_04

15

Keskiviikko tammikuun 22. 2014

•

Veli-Matti Saksi

veli-matti.saksi@alueviesti.fi

Kiivas kamppailu

oppilaista alkaa

jälleen helmikuussa

K

oulutuskaan ei välty kilpailulta. Eri oppilai-

tokset ovat kurimuksessa, jossa opiskelijoita

on houkuteltava erilaisin keinoin. Peruskei-

nona ovat tietenkin niin sanotut tarjottimet, joil-

le on aseteltu nuoria ja vanhempiakin kiinnostavia

opintokokonaisuuksia. Kilvassa ovat mukana niin

ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut,

yliopistot kuin lukiotkin. Tätä tarjotinta muokkail-

laan tietenkin sen mukaan, minkä alan henkilöis-

tä on pula. Juuri tällä hetkellä esimerkiksi metal-

liala, ainakin Satakunnassa, on kovassa huudossa.

Niin puhutaan. Myös Pirkanmaalla ja Sastamalas-

sa metalli vetää edelleen nuoria, sillä maakunnassa

ja kaupungissamme on alan yrityksiä melko paljon.

Eikä ihme, että metalli vetää nuoria. Etenkin ko-

neistuspuolella työ on siistiä, tietokoneohjattua ja

kohtuullisesti palkattua. Ennen vanhaan puhuttiin

rautakourista, joiden kädet ja kasvot olivat aina me-

tallipölyssä ja leikkuunesteissä. Enää ei niin ole. Ko-

neistuskeskukset ovat turvallisia, eivätkä ne pääs-

tä ilmoille metallihiukkasia. Tuntuu hyvältä, sillä

elimme reilut pari vuosikymmentä Suomessa, jos-

sa vannottiin ainoastaan tietokonealan nimiin. Pe-

rustyö- ja perusteollisuus unohtuivat lähes tyystin.

Silti esimerkiksi Sastamalassa on juuri noita valta-

kunnan kivijalkoja eli metalliteollisuutta ja puute-

ollisuutta varsin paljon, kumi- ja muovialaa unoh-

tamatta. Nämä ovat aloja, jotka eivät haihdu bit-

tiavaruuteen.

* * * * *

Mitähän alkanut vuosi tuo tullessaan Lavian ja

Kankaanpään suunnille? Sitä vain sopii arvailla,

sillä rakenteilla on kait vahva kaupunki Pohjois-

Satakuntaan. Laivan valtuuston enemmistö, aina-

kin vielä, on Kankaanpään kannalla ja vähemmis-

tö suuntaisi nokat kohti Poria. Valtiovalta hamuaa

kuntaa Poriin, joten onpa mielenkiintoista nähdä

ja kokea kuka lopulta voittaa.

Niin. Ja vielä tietenkin on se, tyytyykö kunnan-

valtuusto tilapäisen valiokunnan esitykseen, jonka

mukaan kunnanjohtajaa ja kunnanhallituksen pu-

heenjohtajaa ei eroteta. Ehkä valtuusto taipuu, kos-

ka menossa on tärkeitä neuvonpitoja, joissa on ky-

se lavialaisten eduista.

* * * * *

Sastamalan ytimen eli Vammalan pohjoispuolta

pidetään kauppajonopuheissa alkeishiukkasaluee-

na. Palveluita alueella toki on, erityisesti koulutus-

ta, mutta se peijoonin kunnollinen kauppa vielä-

kin uupuu, ainakin Lousajan päästä. Asemakadul-

la toki kauppa on, mutta se ei käy lousajalaisten lä-

hipuodiksi.

Uutta on kuitenkin siunaantunut. Asemakadun

vanhassa Säästöpankin talossa on jälleen viisi lii-

kettä, eli keskittymä. Apteekin, kalustekaupan, par-

turin ja kahvilan kylkeen on uudelleen avattu pit-

sapaikka. Se on rohkea ja kunnioitettava teko, sillä

sellaista pohjoispuolella ei olekaan ennen Häijäätä.

Onneksi jollakin on uskoa siihen, että yrittäminen

kannattaa, vaikka paikka ei ole aivan Puistokadulla.

Vaikka olenkin ehdottomasti hyvien julkisten palve-

lujen kannattaja, niin aikuisten oikeasti, rahat pal-

veluihin löytyvät yksityisten yrittäjien ja yritysten

kautta. Menestystä Asemakadun eväspaikalle.

SAKSI

TUT

Vammalan Kameraseuran tammikuun kuva-

usaiheena oli "Uusi vuosi". Pimeästä vuoden-

ajasta huolimatta kuvaajat olivat saaneet otok-

siin paljon valoa. Tämän kertaiseksi voittajak-

si nousi Sastamalalaisen Tuukka Järvenpään

otos ilotulituksesta. Kuva on otettu Ellivuo-

ressa uudenvuoden aattona. Kameraseura ko-

koontuu seuraavan kerran helmikuun 11.päivä

Vammalan kirjaston Litzelius-salissa klo 18.30.

Kuvia iltaan tuodaan tällä kertaa aiheesta Ys-

tävä. Lisätietoja toiminnasta saa numerosta

0400-968809.

Kuukauden kuva

Vammalan Kameraseura r.y. on kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille avoin harrastusmah-

dollisuus seudullamme. Seura kokoontuu kuukausittain yhteen oppimaan lisää kameran ja ku-

vauksen saloista. Tule mukaan ja tutustu lisää osoitteessa kameraseura.com.

▶

MUISTOKIRJOITUS

On aika muistella

Isäni

Jorma Heino

aloitti elämänpolkunsa tammi-

kuussa 1924. Ulkona oli -40 asteen kiljuvat pakka-

set, mutta pärekopassa leivinuunin päällä pysyi läm-

pimänä. Syntymäkoti oli Suodenniemen Leppälam-

milla. Lapsuus 20-luvulla oli vaatimatonta, mutta

onnellista aikaa.

Pienestä pitäen oli oltava mukana työn touhus-

sa. Koulussa isä ei oikein viihtynyt; töihin teki mie-

li ja rahaa piti saada. Haaveena oli ostaa polkupyö-

rä. Siihen piti säästää kovasti. Se maksoi valovehkei-

neen neljätoista ja puoli markkaa. Seuraava hanke

oli taskukello. Pitihän miehellä kello olla. Se käytiin

ostamassa Tampereelta asti. Säästäminen oli palkittu.

Teini-ikä kului rengintöissä ja uittohommissa. So-

dan syttyessä isä oli vasta 15-vuotias, mutta jo pari

vuotta myöhemmin oli lähdettävä sotaväkeen. Siitä

alkoi sotareissu, jonka kesti aina rauhantuloon asti.

Pärekopassa nukkuneesta pojasta oli tullut sodan ko-

kenut nuorimies.

Elämä palautui siviiliin. Isä muutti pois Leppä-

lammin kodista. Hän tapasi vaimonsa

Ellenin

, jo-

ka oli kotoisin Lavian Nisukoskenmaasta. Nuoripa-

ri asettui asumaan Uotsolaan, suutari

Ahosen

piha-

kamariin. 40-luvun lopulla perheeseen syntyi poika;

sain nimen

Olavi

.

Niihin aikoihin isä rakensi ensimmäisen talonsa:

kaksikerroksisen, urheilukentän nurkalle. Talo teh-

tiin hirrestä käsin kirveellä veistäen. Lankonsa,

Vuo-

rijärven Väinö

, oli vestämässä; hän kun hallitsi veis-

totyön. Tästä alkoi isän talojen rakennus Mouhijär-

velle.

Toinen talo tunnetaan Vuorisen sähköliikkeen ta-

lona, jossa myös

Raili Rintala (ent. Vuorinen)

aloit-

ti kenkäkauppiaana. Talo valmistui 50-luvun puoli-

välissä. Talojen rakennuksen ohella isä oli eri työpai-

koissa kuten

Haapasen Olavin

kiitolinjoissa ja

Poh-

jasen Erkillä

autonkuljettajana. Samoihin aikoihin

Jalosen Martti

oli luopumassa taksistaan ja niin isä

vaihtoi pikku-Mossen letukkaan ja alkoi pirssariksi.

Isän myytyä talon Vuoriselle asuimme yläkerrassa

vuokralla. Pori-Tampere- sekä Uotsolan ohitusteitä

tehtiin kovalla tohinalla. Niin kovalla, että Järvisen

talo sai purkutuomion. Se oli siinä

Aallon Paavon

talon alapuolella. Kun isä kuuli asiasta, hän ryhtyi

heti toimeen. Hän osti Osuuspankin ja postin takaa

tontin sekä TVH:lta Järvisen talon. Talo purettiin ja

Kopalaisen Esa

ajoi hevoskyydillä osat Veteraanitielle.

Niistä osista rakennettiin meille jo kolmas koti Uot-

solaan. Talo on nykyinen Lehtiniemen talo.

Ei isän rakennusinto kolmeen taloon loppunut.

Sitten olivat vuorossa kesämökit. Niitäkin oli kol-

me. Ensimmäisen hän rakensi Kortejärven rantaan.

Jyrkän tontin vuoksi se ei kuitenkaan tyydyttänyt.

Toinen mökki nousi Kankarijärven rannalle. Muu-

tamia vuosia siellä kesiä vietettyään tuli kaipuu syn-

nyinkotinsa maisemiin Torisevajärvelle. Isä vuokrasi

kotitilaa pitävältä veljeltään,

Arvilta

, palan maata ja

rakensi sille pienen mökin. Rakentaminen oli isällä

aina mielessä. Puolivälissä 70-lukua rakennettiin mi-

nun perheelleeni talo Vammalaan. Isä oli taloprojek-

tissa mukana "neuvonantajana".

Useita vuosia kestäneen rakennuskauden ja uuden

vaimon myötä isä kokeili myös kauppiaan ammattia

Mustianojalla. Nokialle muutettuaan hän työskenteli

TVH:lla ja Nokia Oy:n sahalla. Muutettuaan takai-

sin Mouhijärvelle hän asettui asumaan Ketolan mök-

kiin vanhan äitinsä seuraksi. Fanny-mummon kuol-

tua hän asui yksin mökissään.

Eläkepäivillään isä alkoi kirjailijaksi. Hän julkai-

si omakustanteisen elämäkertakirjan Elämän polvut

ja vaarat sekä keräsi kaksi kaskukirjaa. Hän kävi nii-

tä myymässä ympäri Suomea, kauppamies kun oli.

Vauhti hiljeni viimeisinä vuosina. Ovenkahvojen

ja puukauhojen veistely vaihtui vielä maanviljelyk-

seen. Perunamaa piti saada mökin taakse. Siinähän

sitä oli haastetta Sirpa-miniällä, kun ei ollut ennen

moisissa töissä ollut. Niin oli haastava paikka vaimol-

leni, että syntyi seuraavanlainen hengentuote peru-

namaan lisäksi:

Kuinka saada peruna kasvamaan omassa maassa?

Siihen hain oppia taatan kanssa.

Mikä laatu on hereillä aikaisin keväällä? Siikli, Ni-

kolai vai Timo?

Mikä parhaalle maistuu? Voiko siihen tulla himo?

Riittääkö siementä kymmenen kiloa vai pitäisikö li-

sätä tätä iloa?

Päätimme laittaa riittävän määrän; saisimme työ-

hön tämän nuoremman häärän.

Lapio käteen ja maata nurin. Istutukseen kaiken tar-

moni purin.

Sanotaan, että vanhetessa muutumme lapsiksi jäl-

leen. Meille kävi tälleen.

Keltaiset kurahousut taatalle jalkaan; retki peruna-

maalle sai alkaa.

Vähämpä haittasi, vaikka kalossi putosi. Villasukka

kastui, kun kuraan astui.

Ei moinen menetys Jormaa haitannut; oli tärkeää

työtä, ei kalossiaan kaivannut.

Minä vihreämpi viljelijä juttelin madoille, pyysin

pehmittämään mullan sopivaksi sadolle.

Nostin katseeni nöyrästi ylös taivaalle, siellä tiedet-

tiin mitä kaipaamme.

Alkoi hiljainen sade, juotti kuivan maamme. Olin

varma, että perunoita saamme.

Monta vaihetta oli vielä hoidettava ennen kuin pe-

runat kattilassa tarinoi.

Oli onnellinen se hetki, kun perunoita maistoimme.

Kaiken muun mielestämme laistoimme.

Maku oli taivaallinen ja suussa sulava. Ei sitä voi

mitenkään sanoilla kuvata.

Nyt on toinen asia, jota en voi sanoiksi pukea.

Sitä surun ja ikävän määrää, ei ole enää Jorma-taa-

tan tukea.

Mutta lupaus on voimassa, perunamaa taas laitetaan.

On Ollin vuoro kalossinsa hakea, antaa minun voit-

taa,

kun peistä taitetaan,

mitenkä päin idut laitetaan.

Isä kuoli Vammalassa 11.3.2013.

Hänen muistoaan kunnioittaen

Olavi Heino

Page 15 - Alueviesti_04_2014