31
Keskiviikko helmikuun 12. 2014
IKKUNAT
JA OVET
Tiimi-edustajat
:
Teuvo Ahonen
puh. 040 508 2413
Tuomo Järvenpää
puh. 0400 765 521
Nuortenromaani
Isää ja itseä etsimässä
Jukka-Pekka Palviaisen uusin on kirjallinen road trip ja kasvutarina.
Minna Isotalo
Jukka-Pekka Palviaisen
toi-
nen nuortenromaani
Per-
jantai on hyvä päivä lähteä
on kertomus isäänsä etsiväs-
tä Lotasta. Karkumatkalleen
Lotta saa seuraa koulun hil-
jaisesta, uudesta oppilaasta,
joka esiintyy teoksen loppu-
puolelle saakka salaperäises-
ti nimellä poika.
Matka
ympäri eteläisen
Suomen taittuu muun mu-
assa junalla ja liftaten. Tien
päällä kohdatuilla ihmisillä
ja tapahtumilla on nuoriin
vaikutuksensa. Samalla Lot-
ta tekee matkaa myös itseen-
sä ja tunteisiinsa.
Keskiluokkainen per-
heidylli on Palviaisen nuor-
tenkirjoissa uhattuna tai me-
netetty, mikä ajaa nuoret et-
simään turvaa toisistaan.
Palviaisen palkitussa
Joku
vieraileva tähti
-teoksessa ys-
tävyyttä ja rakkautta viritel-
tiin itsevarman Aten ja so-
siaalisia tilanteita kaihtavan
ongelmanuori Annin välil-
le.
Perjantai on hyvä päivä
lähteä
-kirjassa Palviainen
hyödyntää samanlaista ase-
telmaa.
Lotta
on teini-ikäisille
tyypilliseen tapaan epävarma
ulkonäöstään. Hän on kui-
tenkin sisäisesti vahva, per-
soonallinen ja sanavalmis
nuori nainen, joka haaveilee
asuvansa vanhassa asemara-
kennuksessa ja elättävänsä it-
sensä erilaisilla käsitöillä.
Ruman ankanpoikasen
rooli lankeaa tällä kertaa
ujolle ja syrjäänvetäytyvälle
pojalle, joka antaa ensivai-
kutelman hämätä niin Lot-
taa kuin lukijaakin.
Road movie -elokuvien
vakiokuvastoon kuuluvat pe-
rinteisesti päihteet ja seksi.
Uskottavuuden vuoksi niil-
lä pitää toki olla osuutensa
myös teoksen tapahtumis-
sa. Nuortenkirjana
Perjan-
tai maininta The Verve -yh-
tyeen Bitter Sweet Sympho-
ny -kappaleesta kolahtaa
kolmekymppiseen lukijaan,
mutta uppoaa tuskin teok-
sen kohdeyleisöön.
Palviaisen tyyli on selkeä.
Hän ei jaarittele, vaan piirtää
muutamalla lauseella puit-
teet ja miljöön tapahtumil-
le. Teoksen dialogi on nase-
vaa, huumorikin pilkahtelee.
Tyly huumori
on Palviai-
sen taitolaji. Sen sijaan rat-
kaisu laittaa nuoret haistat-
telemaan toisilleen kukkasin,
on hauska mutta naiivi.
Tope l i u s - pa l k i nnon
myöntäminen Palviaiselle ei
ollut sattuma. Kirjailija on
jälleen onnistunut luomaan
vetävän mielenkiintoisen ja
rehellisen nuortenkirjan. Sa-
maa elämänmyönteisyyttä ja
uskoa huomisen mahdolli-
suuksiin kaipaisi joskus hä-
nen aikuistenromaaneihin-
sakin. Jatkoa on toivottavas-
ti luvassa.
tai on hyvä päivä lähteä
on
kuitenkin varsin tervehenki-
nen kasvutarina.
Palviainen kuljettaa pää-
henkilönsä yllättäen myös
Sastamalaan. Nuoret käyvät
Pyymäen kahvilassa ja poik-
keavat Torikeskuksessa ruo-
kaostoksilla. Pororannan
tuntumassa he tutustuvat
puliukkokaveruksiin, jotka
osoittautuvat sympaattisiksi
veikoiksi ja puhuvat tyrvää-
läisittäin murtaen.
Helsingissä meno on kan-
sainvälistä ja hippikommuu-
nin kielikin englanti. Pikku-
kaupungin tytöstä tuntuu
kuin hän olisi ulkomailla.
Englannin lisäksi teoksessa
puhutaan – Palviaiselle tut-
tuun tapaan – myös rauman
murretta.
Paikallisessa
lukijassa
tyrvääläinen ilmaisu voi he-
rättää hilpeyttä, mutta mur-
re saattaa myös vieraannut-
taa lukijaa teoksen maail-
masta. Viimeistään Lotan
isän lounaismurre särähtää
tajuntaan kuin sirkkeli puu-
hun.
Populaarikulttuurin ys-
tävänä Palviaisella on niin
ikään tapana sirotella mu-
siikkiviittauksia teoksiinsa.
Toisinaan tämä toimii, toisi-
naan ei. Lainalause Juicelta
Perjantai on hyvä päivä lähteä -teoksessa seikkaillaan myös Sastamalassa.
Viralliset
Sotshi-
toppatakki
ja pipo
79
,90
yhteishintaan
Suomen olympiajoukkueen
virallinen hupparitakki
sr.
99
,00
int.
89
,00
CL PRO huippu
jääkiekkomaila!
Varressa loistava
kiekkonopeutta lisäävä
vapautusominaisuus.
Jäykkyydet 85,75.
OVH 209,-
49
,90
Suomi -fanipaita
Retromalli
29
,90
59
,90
Vältä liukastuminen!
(ovh. 99,90)
Kaikki salibandymailat
ovh
(KE-LA)
(ovh. 89,90)
Icewalker
nastakengät
-vettähylkivällä
kalvolla
(ovh. 204,-)
1...,21,22,23,24,25,26,27,28,29,30 32