4
Keskiviikko huhtikuun 2. 2014
ALUESÄÄ
Pää-
kirjoitus
2.4.2014
Maija Latva
VIIKON SITAATTI
Veli-Matti Saksi
Sastamalan kaupunginjohtaja
Jarkko Malmberg
luotaa tule-
vaisuutta talouden näkövink-
kelistä. Hän ei ole tyytyväinen
viime vuoden tulokseen, joka
kertoo 1,7 miljoonaa miinuk-
sella. Lohtua ei suo edes se, et-
tä tilinpäätöksessä on puskuri-
na vielä 17 miljoonan ylijää-
mä. Se tosin ei ole rahaa, vaan
sen verran vähemmän on vuo-
sien aikana otettu lainaa.
”Yritimme viime vuonna
karsia kuluja, mutta emme
onnistuneet. Toimintame-
not kasvoivat 6,8 miljoonaa,
joka tarkoittaa 5,3 prosent-
tia. Kaupunki ei kestä tule-
vina vuosina tällaisia kasvu-
prosentteja. Kuntien keski-
määräinen menojen kasvu
oli 2,7 prosenttia.”
Kaupunki
ei jää tuleen
makaamaan. Jo tänä vuon-
na yritetään tuottavuutta
nostaa pienien purojen tak-
tiikalla.
”Tässä koko henkilöstö on
avainasemassa. He tietävät,
kuinka omissa työpisteissä
voidaan tuottavuutta ja ta-
loudellisuutta parantaa”, to-
teaa Malmberg.
Kaupungilla onmeneillään
useita valmisteluita liittyen
tuottavuuteen ja myös raken-
teellisiin muutoksiin. Malm-
berg muistuttaa, että etenkin
rakenteelliset muutokset ovat
asioita, joihin luottamushen-
kilöitten pitää ottaa kantaa.
”Tälle vuodelle yritettiin
saada aikaan jo joitakin ra-
kenteellisia muutoksia. Ko-
vin paljon ei saatu. Ensi
vuonna on sitten varmaan
joidenkin muutosten aika. Ja
henkisesti pitää valmistautua
siihen, että tulevana syksynä
keskustellaan myös veropro-
senteista.”
)Talousjohtaja
Elina Ala-
joki
muistuttaa, että viime
vuonna korjausliikkeissä ei
onnistuttu. Menot siis kas-
voivat yhä tuloja nopeam-
min, kuten koko Sastama-
lan kaupungin aikana. Kas-
vu on ollut noin kuutta mil-
joonaa vuodessa.
”Talousarvioihin verra-
ten tilinpäätös osoittaa, et-
tä suurimmat nousut tulivat
kasvussa- ja kulttuurissa sekä
Sotesissa. Kasvu ja kulttuuri
eli perusopetus, varhaiskas-
vatus, lukio ja elämänlaatu
ylittivät budjetin yli 900 000
eurolla. Sotesinv erikoissai-
raanhoito mukaan lukien lä-
hes 1,7 miljoonalla.”
Varhaiskasvatuksessa me-
noja lisäsivät muun muas-
sa henkilöstökulut ja päivä-
hoitopaikkojen osto. Sote-
sissa nousivat myös henki-
löstökulut ja erikoissairaan-
hoidossa muutamat enna-
koimattomat menoerät.
Tilanne olisi vielä hei-
kompi, ellei valtion ja kun-
tien välistä verotusta olisi vii-
me vuonna oikaistu. Se tie-
si kaupungille noin kolmen
miljoonan kertaluontoista
paikkausta talouteen.
Tällaisia uutisia seutukunta kaipaa.
Hienoa Vexve!
Kommentti uutiseen:
Vexve Oy osti Naval Oy:n osakekannan
Suomi tarvitsee
uusia yrittäjiä
S
uomessa on yli 70 000 vähintään 55-vuotiasta
yrittäjää, joista suuri osa siirtyy eläkkeelle seuraa-
van kymmen vuoden kuluessa. Jos yritysten työpaikat
halutaan säilyttää, tarvitaan tilalle saman verran uu-
sia yrittäjiä. Kyseessä ei ole mikään pikkujuttu, onhan
valtaosa yksityisen sektorin uusista työpaikoista syn-
tynyt 2000-luvulla pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.
Yrittäjäksi ryhtyminen voi olla monelle nuorelle hyvä
vaihtoehto. Jos omaa hyvän idean ja on valmis työs-
kentelemään sen eteen, kannattaa ainakin kartoittaa
asiantuntijan kanssa erilaisia mahdollisuuksia. Kan-
nustavia esimerkkejä löytyy tästäkin lehdestä.
Hyvä vaihtoehto on myös ostaa toimiva yritys, jol-
la on jo valmis asiakaskunta. Esimerkiksi Sastamalan
Seudun Yrityspalvelussa eli Sasypissa on paljon tie-
toa alueella myynnissä olevista yrityksistä. Merkityk-
setöntä ei toiminnan kannalta ole sekään, että van-
ha yrittäjä voi niin sovittaessa auttaa uutta yrittäjää
alkuun.
Sasypin toimitusjohtaja toteaa sivulla 10 olevassa ar-
tikkelissa, että yrittäjiksi aikovien keskuudessa näkyy
nyt varovaisuutta yleisen taloustilanteen vuoksi. Hä-
nen mukaansa pelkästään sen ei kuitenkaan pidä an-
taa vaikuttaa päätökseen, vaan yrittämisen mahdol-
lisuudet kannattaa selvittää. Haaveista voi tulla vaik-
ka totta.
Vakuutusyhtiöiden
hyväksymä vauriokorjaamo
Ahertajankatu 4, 38250 Roismala. Puh. 03-513 0255
N
Y
Y
S
S
Ö
NE
N
NÄÖNHUOLTOPALVELUT
AJANVARAUS
SILMÄTAUTIEN
ERIKOISLÄÄKÄRIT
OPTIKOT
3!34!-!,! 4ORIKATU s 0
SASTAMALA LIIKUNTAKESKUSPINKKI FI
,IIKUNTAKESKUS 0INKKI
Sastamala
Ohjelmapaketin hinta 59 e sisältäen:
- Ravinto-ohjelman
- 2 erilaista kuntosaliohjelmaa
- Liikuntasuunnitelman (ryhmäliikuntapainotteinen
sekä kuntosalipainotteinen suunnitelma)
- Kehonkoostumusmittaukset
- 3 ryhmätapaamista
Vielä ehdit saamaan tuloksia kesään mennessä!
Kevään 2014 SUPERTREENI alkaa ma 14.4.
Eka tapaaminen ma 14.4. klo 19. Ohjelmien läpikäynti ja
kehonkoostumusmittaus. Ilmoittaudu mukaan 13.4. mennessä.
Tilinpäätös
Sastamalassa kääritään
hihat taloustalkoisiin
Viime vuonna tuli takkiin. Kaupunki ei kestä tulevina
aikoina yli viiden prosentin menojen vuosittaista kasvua.
Kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg tähdentää, että kau-
punki ei kestä enää yli viiden prosentin vuosittaisia kas-
vulukuja.
Sotesi ja erikoissairaanhoito nielevät leijonan osan kau-
pungin rahoista. Toiseksi kirii kasvu- ja kulttuuri eli ope-
tus ja varhaiskasvatus.
Erikoissairaan-
hoito ja päivystys
33,9 M€
24 %
Konsernihallinto
4,1 M€
3 %
Kasvu ja
kulttuuri
43,8 M€
31 %
Yhdyskunta ja
ympäristö
6,5 M€
4 %
Sotesi, oma
54,4 M€
38 %
6:48
20:17
6:44
20:20
6:41
20:22
6:38
20:25
To
Pe
La
Su
+4
+4
+5
+4
+4
+5
+4
+4
+4
+4
+4
+4
+8
+8
+7
+9
+8
+7
+9
+10
+8
+10
+8
+7
4
4
6
5
1,2,3 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,...32