8
Keskiviikko toukokuun 14. 2014
Unelmiin
uskova opettaja
Maarit Malmbergin kirjoillakin
on kasvatuksellinen tehtävä.
Minna Isotalo
Maanantaiaamuna Keiky-
än koulun käytävällä par-
veilee oppilaita. Kun
Maarit
Malmberg
avaa luokkahuo-
neen oven, hän joutuu iloi-
sesti pulisevien tyttöjen pii-
rittämäksi. He haluavat tie-
tää, kuka oli opettajan suo-
sikki Euroviisuissa.
Malmbergin oppilailla on
opettajalleen tavanomaista
enemmän asiaa, sillä tämä
oli perjantaina Tampereel-
la vastaanottamassa Pirkan-
maan Kulttuurirahaston luo-
vaan työhön hänelle myön-
tämää apurahaa.
Malmbergilla on jo synop-
sis valmiina kolmatta lasten-
kirjaa varten. Apurahan saa-
minen oli iloinen yllätys.
"Sen merkitys kiteytyy sii-
hen, että joku minulle täysin
tuntematon taho uskoo sekä
aihevalintaani että minuun
kirjoittajana", hän sanoo.
Lastenkirjojen
kirjoitta-
minen on ollut Malmbergin
haave pikkutytöstä lähtien.
Kun sopiva aihe sitten kä-
veli vastaan sotaveteraani
Reino Armisen
muodossa,
alkoi haave muuttua todeksi.
Malmberg pitää itseään
enemmän tiedonvälittäjänä
kuin virtuoosimaisena ky-
näilijänä.
Opettajana hän huoma-
si, ettei kasvatustyötä teke-
ville juuri ollut materiaa-
lia Suomen sodista. Lasten-
kirjat
Aapeli ja sotaveteraani
Reino
sekä
Aapeli ja evakko-
matka
syntyivät täyttämään
tuota tyhjiötä.
"Iso osa maailman ihmi-
sistä on evakkomatkalla täl-
läkin hetkellä. Yhä useampi
lapsi ja nuori kohtaa maa-
hanmuuttajia koulussa. Toi-
von, että teokseni lisäisivät
heidän ymmärrystään sii-
tä, millaista on lähteä so-
dan jaloista kauas, pois ko-
toa. Myös muutto toiselle
paikkakunnalle voi aiheut-
taa kodittomuuden tunnet-
ta", Malmberg miettii.
Työn alla olevassa teokses-
saan
Lottatytön tarina
Malm-
berg laajentaa näkökulmaa
sotavuosista kotirintamalle.
"Suomen naiset tekivät
tärkeää työtä yhteisen ta-
voitteen saavuttamiseksi.
Luulen, että lapsilla on nais-
ten ponnistuksista aika vä-
hän tietoa. Moni on joskus
kuullut puhuttavan sotave-
teraaneista, mutta harvempi
kuitenkaan lotista. Miesten
ollessa rintamalla naiset te-
kivät heidänkin työnsä, hoi-
tivat tilan, karjan ja lapset. "
Maarit Malmberg
sanoo
nauttivansa elämästä Suo-
men kirjapääkaupungissa.
Hän uskoo, että Kirja-Sasta-
malassa on tilaa luovuudelle.
"Liikunta vaikuttaa myön-
teisesti terveyteen, muttei
urheilu ole ainoa harrastus,
josta voi saada mitalin kau-
laansa. Arvostan suuresti sitä,
että paikkakunnan kouluis-
sa korostetaan myös kirjan
ja kirjoittamisen merkitys-
tä. Kirjastojen ja Pukstaavin
kanssa tehdään monin pai-
koin toimivaa yhteistyötä."
Malmbergin oppilaat ovat
saaneet esitellä Harry Potter
-tietämystään ja hiljattain
luokassa kuultiin esitelmä
Ravintolapäivä
Ronski putkahtaa Rautaveden rantaan
Juha-Matti Järvenpää ja Jarkko Rintala harrastavat iloista ruuanlaittoa.
Minna Isotalo
Revittyä ja savustettua pos-
sua, coleslaw-salaattia ja to-
maattikastiketta tuoreen
sämpylän välissä, jälkiruu-
aksi muurinpohjalettuja hil-
lolla. Tarjoillaan reippaalla
ja iloisella mielellä Sastama-
lan Vammalassa Rautaveden
rantamaisemissa. Ei hassum-
paa vai mitä?
"Maistiaisten perusteella
menu on miehekäs ja täyt-
tävä, ei mitään fine dinin-
gia. Itse jaksoin juuri ja juu-
ri syödä kaksi annosta pos-
sua, vaikka olin todella näl-
käinen", kertoo
Juha-Mat-
ti Järvenpää
, joka ystävänsä
Jarkko Rintalan
kanssa put-
kauttaa ensi lauantaina ra-
vintolan Rautavedenkadulle.
Annoksesta nuorten mies-
ten yhden päivän ajan toimi-
va pop up -ravintola on saa-
nut nimensäkin: Ronski.
Järvenpäälle
ja Rinta-
lalle ruuanlaitto on ennen
kaikkea luovaa toimintaa se-
kä leppoisaa yhdessäoloa ka-
veripiirissä.
"Emme juuri lue keitto-
kirjoja ja käytä valmiita re-
septejä. Vinkkejä saamme
telkkarin kokkiohjelmista
sekä netistä. Uusien juttu-
jen kokeileminen on haus-
kaa. Kokkauksessa ei ole
olemassa yhtä oikeaa vaih-
toehtoa, vaan maut vaihte-
levat tekijän mukaan", Jär-
venpää sanoo.
Idean
savustetun possun
valmistamiseen Rintala sai
amerikkalaisesta ruokaoh-
jelmasta.
Hitaasti valmistettu savus-
tettu possu on oikeaa "slow
foodia" ja "pulled pork revi-
sited" on Atlantin takana to-
della suosittua.
"Näin siinä ohjelmas-
sa bbq-savustimen. Samas-
sa ajattelin, että tuollainen
pitää itsellekin jostain saa-
da. Omin käsin veljen ja
isän kanssa semmoinen sit-
ten tuli rakenneltua", Rin-
tala toteaa.
Ensi lauantaina
viete-
tään ravintolapäivää. Alun-
perin Suomesta lähtenyt in-
nostus yhden päivän ajaksi
perustettaviin jokamiehen
ravintoloihin ja kahviloihin
on saavuttanut maailman-
laajuisen suosion.
"Pop up -ravintoloita
nousee ainakin Helsingissä
ja Turussa puistoihin ja ka-
dunkulmiin kuin sieniä sa-
teella. Jotkut myyvät ruo-
kaa suoraan kotiensa ikku-
noista, jolloin ruuanvalmis-
tusvälineitä ei tarvitse kul-
jettaa mihinkään", Järven-
pää tietää.
"Toivomme esimerkkim-
me innoittavan sastamalalai-
siakin suurella joukolla mu-
kaan pop up -ravintoloitsi-
joiksi. Jos ei tulevana lauan-
taina, niin elokuussa, kun
päivää taas vietetään."
Karkkusia
Wanhalla
Harsulla
Valtakunnallinen ravin-
tolapäivä kutsuu kut-
kuttamaan makuher-
moja yllätyksellisiin ym-
päristöihin ja rantautuu
Sastamalassa myös Kar-
kun Wanhalle Harsulle.
Karkun kotijoukot
kattavat maittavia herk-
kuja museokodin ruo-
kasaliin. Listalla on hor-
toilusoppaa kevään villi-
vihanneksista, leivän ja
mausteveden kera. Tar-
jolla on myös karkkusia -
makeita ja suolaisia kah-
vin ja teen kylkiäisiksi.
Pop up -ravintola on
auki lauantaina 17.5. klo
13 - 17 osoitteessa Maa-
kunnantie 17.
Juha-Matti Järvenpää ja Jarkko Rintala toivottavat kaik-
ki tervetulleiksi ravintola Ronskiin osoitteeseen Rauta-
vedenkatu 21. Miesten ravintola on auki kello 13 alkaen
ja niin kauan kuin ruokaa riittää.
Ravintolapäivä
Neljä kertaa vuodessa järjestettävä
ruokakarnevaali, jonka aikana ihmiset
perustavat ravintoloita päivän ajaksi.
Tarkoituksena on pitää hauskaa, jakaa
uusia ruokakokemuksia sekä nauttia
porukalla yhteisestä ympäristöstä.
Kesäisin suosittuja pop up -ravintolan
paikkoja ovat olleet puistot, kadun-
kulmat ja sisäpihat. Talvisin esimer-
kiksi kodit ja työhuoneet.
Ravintolapäivä on poliittisesti ja us-
konnollisesti sitoutumaton tapahtuma,
jonka nimissä ei myöskään saa mai-
nostaa kaupallista tuotenimiketä, lii-
ketilaa tai -toimintaa.
Lisätietoa ravintolapäivästä
taurantday.org ja Ravintolapäivän Fa-
cebook-sivulla.
Lauttakylänkatu 1
HUITTINEN
p. 02 566 485
SYNTTÄRIKAHVIT
keskiviikkona 21.5.2014
Tervetuloa!
Hopeiset aterimet tarjoushinnoilla!
SUOMI
pizzalapio
Esim.
Kohinoorin
vihkisormus-
mallisto
Kulta-
keskuksen
edustaja
Tiina paikalla
70 v
-30
%
99,-
Hopean ostajalle kaupan päälle hopean puhdistusaine.
Osa jopa
Tänään
tarjoushinnoin!
Ideoita
pöytä-
kattaukseen!
LOUNASRAVINTOLA
YKKÖSRASTI
Mouhijärvi
Pizzaa – Kebabia – Hampurilaisia
Grillistä pihvit, makkarat ym. grillituotteet
Avoinna ark. 10-20 la-su 11-21
Myös kotiinkuljetus
puh. 040 - 360 8382
Lampistentie 7, Mouhijärvi
1,2,3,4,5,6,7 9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,...32