30-vuotias
Kirjan juhlaa Sastamalassa
Vanhan kirjallisuuden päivät keräsivät Sylväälle ennätysyleisön.
Minna Isotalo, kuvat:
Laura Haavisto
Vanhan kirjallisuuden päiviä
vietettiin jälleen kesäkuun
viimeisenä viikonloppuna
Sastamalassa. Tapahtuma
houkutteli Sylvään koululle
ennätysyleisön, noin 17 000
kirjan ja kirjallisuuden ystä-
vää. Samanmoista väenpal-
joutta todistettiin viimeksi
vuonna 2008.
"Yleisömäärän suhteen
lauantai oli hyvä, mutta
perjantai tapahtumahisto-
rian kaikkien aikojen väki-
rikkain. Tilaisuudet vetivät
yleisöä niin, etteivät kaik-
ki halukkaat mahtuneet esi-
merkiksi auditorion Tope-
lius-seminaariin", toimin-
nanjohtaja
Johanna Kurki-
kangas
kertoo.
Lauantain kirjapäivien
uutuus, Vanhan & uuden
runouden klubi osoittautui
menestykseksi.
"Olemme saaneet tilai-
suudesta älyttömän paljon
positiivista palautetta. Ru-
noklubi järjestetään toden-
näköisesti ensi vuonnakin.
Tilakysymystä täytyy tosin
miettiä, koska 2. kerroksen
mediateekissä tunnelma oli
ehkä liiankin tiivis", Kurki-
kangas lupaa.
Kirjapäivien
pyöreät kol-
me vuosikymmentä kirvoit-
tivat avajaisten puhujakaar-
tissa ylistäviä kommentteja.
Juhlavassa tilaisuudessa sa-
toi kiitosta kaikille vuosien
varrella tapahtuman hyväksi
työtä tehneille tahoille.
"Tämä on kirjallisuuden
herätyskokous, jonne kaikki
jo pelastetut ovat saapuneet
paikalle", hauskuutti tilai-
suuden juontanut uutisank-
kuri ja kirjailija
Matti Rön-
yleisöä.
Kulttuuri- ja asuntomi-
nisteri Pia Viitanen
korosti
kirjallisuuden puhuvan kai-
kille ihmisille yhteistä inhi-
millisen kokemuksen kiel-
tä, ja totesi kirjapäivien roo-
lin merkittäväksi suomalai-
sen kulttuuriperinnön vaa-
limisessa.
Vanhan kirjallisuuden päi-
vät ry:n puheenjohtaja, kus-
tantaja
Leena Majander-
Reenpää
julisti puheet kir-
jan kuolemasta ennenaikai-
siksi. Hän muistutti, että si-
vistys on suomalaisen yhteis-
kunnan kivijalka.
Sastamalan kaupungin-
johtaja
Jarkko Malmberg
uskoi kirjapäivien voivan hy-
vin tulevaisuudessakin, kos-
ka kirja on paikkakunnalla
tärkeässä roolissa.
Kirja, kirjallisuus ja Van-
han kirjallisuuden päivät
ovat osa Sastamalan strate-
giaa.
Turun kirjamessujen
oh-
jelmapäällikkö
Jenni Hau-
kio
lausui juhlassa Kirjan
ylistyksen.
Presidentin rouva kantoi
huolta lasten ja nuorten lu-
kemisesta.
"Lapset eivät osaa ha-
keutua kirjallisuuden pa-
riin, jos me emme näytä
heille esimerkkiä. Lukemi-
nen kehittää korvaamatto-
malla tavalla tunneälyä, jo-
ta ilman me emme voi me-
nestyä. Sosiaalinen media
koukuttaa digiajan lap-
set, myös monille aikuisil-
le elämän raportointi so-
messa on jo itse elämää tär-
keämpää. "
Turun kansainvälisten kirjamessujen ohjelmapäällikkö Jenni Haukion ajatukset kiinnostivat tapahtumayleisöä.
Soinille kirja on pala elämää
Minna Isotalo
Kirjamieheksi paljastunut
kansanedustaja
Timo Soini
kertoi oppineensa ranskalai-
selta vakuutusvirkailijalta nöy-
ryyttä. Kyseessä Soinin lempi-
romaani: ranskalaisen
Geor-
ges Bernadosin
kirjoittama
Maalaispapin päiväkirja
.
"Kirkon oppi on se mihin
uskotaan, ei se, mihin Timo
Soini milloinkin uskoo."
Oman jälkensä
mieheen
on jättänyt venäläisen
Mi-
hail Solohovin
järkäle
Hil-
jaa virtaa Don
. Naapuri-
maan historia; sodat, rau-
hat ja ihmiskohtalot piirtyi-
vät elävänä Soinin mieleen.
Myös
Tiina Soini
lukeu-
tuu kirjanystäviin. "Kun
kohtasin vaimoni, siinä yh-
distyivät paitsi kaksi ihmis-
tä, myös kaksi kirjastoa. Hie-
man minua huolestutti, kun
vaimon kokoelmaan kuu-
luivat
Kekkosen
muistel-
mat", leppoisalla tuulella ol-
lut puoluejohtaja jutteli.
Hän muisteli isänsä,
Mart-
ti Soinin
, peruja olevaa
Valis-
tuksen lukukirjaa
, johon
Lai-
na
-mummi oli painostanut
poikansa raapustamaan ni-
mensä. Tuosta opuksesta oli
suurimman vaikutuksen teh-
nyt kertomus, jossa päähen-
kilölle aukeaa tie maineeseen
ja mammonaan, mutta tämä
päätyy valitsemaan vaatimat-
toman ja työntäyteisen arjen
rikkauksien sijaan.
"Nykyisin
olen alkanut
odottaa tarinoilta onnelli-
sia loppuja. Ei ole pahaksi
sivistyä. Kirja on palaa elä-
mää, jonka elämme, siis kii-
tos kirjasta."
Soinilla oli aikaa jutella muiden kirjapäivävieraiden kanssa. Tamperelainen Anna Mäenpää otti kuvan
itsestään ja arvostamastaan poliitikosta.
Vaimon
kokoelmaan
kuuluivat
Kekkosen
muistelmat.
KATSO LISÄÄ KUVIA!
KATSO VIDEO!
16
Keskiviikko heinäkuun 2. 2014
1...,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15 17,18,19,20,21,22,23,24,25,26,...32