2
Keskiviikko helmikuun 11. 2015
ENSIMMÄINEN KOKOUS
Porin valtuusto vahvistui
kuudella lavialaisella
Kokoomuksen Risto Suuriniemi äänesti tyhjää Alus-Niemenkylän
osakuntaliitoksesta.
Jaana Grankvist
Porin valtuusto vahvistui
kolmella keskustaryhmä-
läisellä, kahdella kokoo-
muslaisella ja yhdellä va-
semmistoliiton lavialai-
sella kaupunginvaltuute-
tulla.Kaikki kuusi uutta
kaupunkilaista valtuutet-
tua olivat paikalla vuoden
ensimmäisessä kokoukses-
sa maanantai-iltana Po-
rin kaupungintalolla. Val-
tuustossa on 65 jäsentä, ja
sen toimikausi kestää vaa-
likauden lopun, eli vielä
tämän ja ensi vuoden.
Puheenjohtajana jatkaa
sosialidemokraattien
Dia-
na Bergroth-Lampinen
.
Lavialaisista kokoukses-
sa valittiin perusturvalau-
takuntaan
Jarmo Uusita-
lo
(kok) ja
Taru Kankko-
nen
(kesk). Heidän vara-
jäsenensä ovat
Tiina Wir-
tanen
ja
Tero Jokiranta
.
Maakuntavaltuustoon La-
vian edustajiksi valittiin
Jukka Tuomisto
(kesk),
ja hänen varajäsenekseen
Petri Reponen
.
ÄÄNESTÄMÄÄN
ko-
kouksessa päädyttiin La-
vian Alus-Niemenkylän
alueen liittämisestä Kan-
kaanpäähän. Perussuo-
malaisten
Laura Huhta-
saari
esitti ryhmätoverin-
sa
Tommi Salokankaan
kannattamana, että Lavia
jaettaisiin kahtia.
”Matkaa on 60 kilomet-
riä Poriin, mutta vain 20
kilometriä Kankaanpää-
hän. Osakuntaliitos tulee
toteuttaa jo siitäkin syystä,
että kansalaisten toivei-
ta pitää kuunnella. Alus-
Niemenkylä kuuluu sel-
keästi Kankaanpään työs-
säkäyntialueseen”, Huhta-
saari perusteli.
LAVIAN ARI KUUSI-
RANTA
(kesk) totesi, että
koko Lavia on jo nyt osa
Poria. ”Sitä paitsi kaikkia
palveluita voi vapaasti ha-
kea yli kuntarajojen. Olem-
me jo kolmena kunnan val-
tuustokautenamme päättä-
neet, että Laviaa ei jaeta.”
Kuusiranta sai tukea
kannalleen
Tapio Huhta-
selta
(kesk).
Hallituksen esitys osa-
liitosajatuksesta luopu-
misesta voitti äänestyk-
sen tuloksella 53-11 ja yk-
si tyhjä.
Lavialaistaustaisista val-
tuutetuista Ari Kuusiranta,
Jukka Tuomisto, Petri Re-
ponen,
Satu Heiniluoma
ja
Juha Vehkalahti
äänes-
tivät hallituksen esityksen
puolesta. Tyhjää äänestä-
nyt oli lavialainen
Risto
Suuriniemi
(kok).
”Asun kyseisellä tienool-
la, ja minulla on paineita
molempiin suuntiin”, sel-
vitti Suuriniemi äänestys-
käyttäytymistään.
PETRI REPONEN JÄT-
TI
kokouksessa ponnen
liittyen valtuustoaloittei-
siin. ”Haluan, että Lavi-
assa viime vuonna jätetyt
valtuustoaloitteet saatet-
taisiin tiedoksi Porin hal-
lintokunnille ja valtuus-
toon. Muistaakseni aloit-
teita tehtiin niin kunnia-
merkkien anomisista kuin
kouluverkkoselvityksistä-
kin. Aloitteita ei ole syytä
jättää käsittelemättä.”
Viittatieltä uhkeaan
kaupungintaloon
Jaana Grankvist
Satu Heiniluoma kuvailee
ensimmäistä kokemus-
taan Porin valtuustossa ”ei
niin pahaksi rastiksi”.
”Onneksi tunnen po-
rilaisia jo entuudestaan.
Vasemmistoryhmään tu-
lin yksin, mutta olinhan
jo Lavian kunnanhalli-
tuksessa ainoa vasemmis-
toedustaja.”
”Iso ero on kuitenkin ol-
la valtuutettuna isossa po-
rukassa Porin kaupungin-
talolla. Täällä on hälinäfii-
lis. Tekniikka pelaa aivan
toisella tavalla, sillä esi-
merkiksi äänestykset teh-
dään nappia painamalla.”
Ari Kuusiranta puoles-
taan luonnehti kokouk-
sen jälkeen tuoreeltaan,
että ”vastaisuudessa tulee
paljon enemmän paperei-
ta etukäteen luettavaksi”.
VALTUUSTO KOKO-
USTAA UHKEALLA
Porin
kaupungintalolla, joka ra-
kennettiin 1800-luvun lo-
pulla. Alunperin yksityis-
asunnoksi suunniteltu ra-
kennus jäljittelee runsai-
ne koristemaalauksineen
renessanssipalatsia. Lavian
valtuusto kokoontui sekin
aikansa ainutlaatuisessa ta-
lossa. Viittatielle 1900-lu-
vun alussa tehty rakennus
edustaa huvilatyyliä. Vii-
meisiä istuntojansa Lavi-
an valtuusto piti vastapää-
tä olevalla punatiilipintai-
sella virastotalolla.
Erityistä Porin kaupun-
ginvaltuustossa on, että
valtuutettuja hemmotel-
laan ravitsevalla iltapalalla
ja kahveilla ennen joka ai-
nutta kokousta. Ennen tä-
män vuoden ensimmäistä
sessiota tarjolla oli soppa-
ruokaa tykötarpeineen.
Juha Vehkalahti, Ari Kuusiranta, Jukka Tuomisto, Satu Heiniluoma,
Risto Suuriniemi ja Petri Reponen aloittivat kaksivuotiskautensa Po-
rin valtuutettuina. Kuva Veli-Matti Saksi.
Uudet Porin
valtuutetut
Miten
puolustat
lavialaisuutta?
Jaana Grankvist
Juha Vehkalahti:
Tärke-
ää on koulutuksen säily-
minen Laviassa ja liiken-
neyhteyksien toimiminen.
Risto Suuriniemi:
Perus-
turvan ja koulujen säilymi-
nen Laviassa on olennaista.
Petri Reponen:
Ajan lähi-
palveluiden, koulutuksen
ja terveydenhuollon säi-
lymistä Laviassa edelleen.
Ari Kuusiranta:
Peruspal-
velut, koulut ja terveyden-
huolto pitää säilyttää La-
viassa.
Satu Heiniluoma:
Lähi-
palvelut tulee säilyttää La-
viassa.
Jukka Tuomisto:
Ei ole eri-
tyisiä asioita, joita pitäisi
puolustaa erityisesti lavia-
laisena. Kaikki nyt porilai-
sina hoidamme yhteisiä
asioita tarpeiden mukaan.
AUTOKATU 5
32700 HUITTINEN
TERVETULOA
TEKEMÄÄN
HUIPPULÖYTÖJÄ
JA NAUTTIMAAN
KUPPONEN
KAHVIA!
Myymälässä
lisää
HUIPPU-
TARJOUKSIA!
TALVIALE
PÄIVÄT
11.-13.2.2015
SIDONTALIINA
LC 400 DaN
Erä
ESAB PUIKKO-
HITSAUSKONEITA
BUDDY ARC145
Varastossa
olevat
AURANOSAT
20
/ 5 kpl
85
229
-25%
Sis. alv
Erä
HITACHI
KULMURIPAKETTI
G13SB + G23SR
SIDONTALIINA
10 kpl/laatikko
50 mm 0,5+9,5M
1700 DaN
189
Sis. alv
Sis. alv
Sis. alv
Varastossa
olevat
TRAKTORIN
TAKALASIT
-30%
HANS TOOLS
TYÖKALUT
-25%
ERÄ
1 3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,...32