2
Keskiviikko helmikuun 18. 2015
HAASTAVA TEHTÄVÄ
Pitkäaikaistyöttömyyden
katkaisu on koko kylän juttu
▶
Pitkään työttömänä olleet ihmiset saavat apua kaupungilta.
Sastamala satsaa paljon, koska työttömyys on ihmisille raskasta ja
kaupungille kallista.
•
Veli-Matti Saksi
Vuoden alusta työttömyy-
den perusteella yli 300
päivää työmarkkinatukea
saaneet työttömänä ol-
leet ovat kuntien maksu-
osuuksien piirissä. Kun-
nat maksavat siis puolet
heidän työttömyystur-
vastaan. Aiemmin raja oli
500 päivää.
”Sastamalassa oli viime
syksynä 90 työtöntä, jot-
ka olivat saaneet työmark-
kinatukea työttömyyden
perusteella yli 500 päivää.
Erilaisin palveluin ja akti-
vointitoimenpitein saim-
me määrää pudotettua.
Viime vuoden lopussa hei-
tä oli viisikymmentä. Täl-
lä viikolla kaupungin kon-
tolle tuli 70 uutta pitkäai-
kaistyötöntä. Kaupungin
maksuosuus tuplaantui”,
laskee kaupungin työlli-
syyspalvelupäällikkö
Tii-
na Leppäniemi
.
JONKIN VERRAN
IHMISIÄ
saatiin töihin,
mutta suurin osa siirtyi
työllistymistä edistäviin
palveluihin ja koulutuk-
seen. Tilanne on kuiten-
kin hankala, sillä vielä ei
ole tietoa, mitä vuoden
alussa tullut uusi laki tuo
esimerkiksi Sastamalan
kaupungille.
”Pahin laskelma on, et-
tä meille tulee kerralla sata
uutta yli 300 päivää työt-
tömänä ollutta henkilöä.
Heidän työllistämisensä,
koulutukseen saamisen-
sa tai vaikkapa eläkkeel-
le pääsynsä on haastava
tehtävä. Lisäksi kaupun-
gille saattaa kertyä laskua
työttömyysturvan maksu-
osuuden kautta noin mil-
joona euroa”, miettii Lep-
päniemi.
PITKÄAIKAISTYÖT-
TÖMYYDEN
katkaisu
on Leppäniemen mukaan
koko kylän juttu. Muka-
na pitää olla hänen joh-
hin. Sitten on joukko, jon-
ka koulutus ei enää vas-
taa nykyajan vaatimuk-
sia. Heille pitää rakentaa
suunnitelmat uuden alan
löytymiseksi. Alan sopi-
vuutta voidaan testata
työtoimintaa järjestämäl-
lä ja sen jälkeen kun ala
on löytynyt niin rakenne-
taan elämäntilanteeseen
sopivat koulutuspolut yk-
silöllisesti.
”Sitten on myös nii-
tä, joiden työllistyminen
on monista syistä lähes
mahdotonta. Jos tilanne
on sellainen, että esimer-
kiksi eläke on paras tai ai-
noa vaihtoehto, niin meil-
lä on käytössä Sotesin lää-
käri, joka arvioi työkykyä.
Sotesi on palveluntuotta-
jana myös lakisääteisissä
työttömien terveystarkas-
tuksissa.”
TIINA LEPPÄNIE-
MI HUOMAUTTAA,
et-
tä Sastamalan kaupunki
on aina satsannut työttö-
myyden/ työllisyydenhoi-
toon. Jo kauan sitten pe-
rustettu Työteekki on osa
pitkäaikaistyöttömien saa-
maa apua.
”Osa työttömistä, eten-
kin nuorista, on sellaisia,
joilla ei ole lainkaan työ-
historiaa. Täällä opiskel-
laan aivan perusasioita,
kuten sitä, että työt alka-
vat jollakin kellonlyömäl-
lä ja päättyvät myös. Eli
säännöllisyys on yksi osa
opittavia työelämätaitoja.”
Työllisyyspalvelupäällikkö Tiina Leppäniemi
toteaa, että pitkäaikaisen työttömyyden kat-
kaisu ja siirtymät palkkatyöhön on haastava
tehtävä. Se usein kuitenkin onnistuu kovalla
työllä.
tamansa Työteekki, kau-
punki, yritykset ja Sote-
si. Ja kaikkein tärkein on
kuitenkin työttömyyden
kouriin joutunut ihminen.
”Kaiken edellytyksenä
on lopultakin ihmisen
oma halu selviytyä. Vai-
keistakin tilanteista pääs-
tään ulos, jos asiat saa-
daan kuntoon. Keskuste-
luissa nostamme oikeasti
kissan pöydälle ja kaivam-
me esiin niitä perusasioita,
jotka ovat johtaneet pit-
kään työttömyyteen.”
Vaikeaksi asian tekee se,
että kaupungin listoille
tulleista henkilöistä lähes
kaikilta uupuu työllisty-
mistä edesauttava ensim-
mäinenkin suunnitelma.
”Se pitää tehdä työvoi-
matoimistossa heti, kun
ihminen ilmoittautuu
työttömäksi. Valitettavas-
ti suunnitelmia on teh-
ty vähän. Niiden tekemi-
nen onkin meidän ykkös-
asiamme heti alkuun”, sa-
noo Leppäniemi.
HÄN YNNÄÄ, ETTÄ
noin 10–20 prosenttia pit-
käaikaistyöttömistä saa-
daan melko nopeasti töi-
▶
TOIMITTAJAN KOMMENTTI
Työllisyys
elämäntehtävänä
•
Veli-Matti Saksi
Aikanaan Vammalaan perustettu Työteekki sai johta-
jakseen Tiina Leppäniemen. Hän keräsi ympärilleen
osaavia henkilöitä kaupungilta ja työvoimatoimistos-
ta. Työttömyyteen käytiin kiinni ravakasti yhteistuu-
min. Rapaa tuli niskaan, kun Työteekki ja sen toimin-
tatavat eivät kaikkia miellyttäneet. Työttömyysputkia
kuitenkin katkaistiin tehokkaasti.
Sitten Leppäniemi pestattiin työvoimatoimistoon
Vammalaan. Sieltä ura vei Pirkanmaan TE-toimistoon.
Työvoimatoimistoja uudistettiin vauhdilla ja suurin osa
asiakaskäynneistä siirrettiin verkkoon ja osa puhelimen
päähän. Kasvokkain kohtaamisia oli ja on niukasti.
Leppäniemi halusi palata juurilleen, lähelle asiakas-
ta ja konkreettisesti saattamaan pitkäaikaistyöttömiä
takaisin työn poluille. Yhtenä keskeisistä syistä paluul-
le oli, että työvoimatoimistot ovat palanneet 1960- ja
1970 -lukujen kortistoiksi.
*ÕÃÌ>ÌÕÊ£]Ê6>>>ÊäÎx£{Ê£ÓäÊUÊ Û°Ê>«iʣǰÎä]Ê>Ê£ä£{
POISTOMARKKINAT
PE 20.2.–LA 21.2.
TUHANSIA TUOTTEITA POISTOHINTAAN.
MYYNTI PIHATELTOISTA JA LIIKKEEN SISÄLTÄ.
VIIME KAUDEN
AIKUISTEN JA LASTEN
KEVÄT/SYYSVAATTEET
-50
%
-50
%
-50
%
LASTEN LOPUT
TOPPAVAATTEET
LOPUT
URHEILU-
KERRASTOT
HUPPAREITA,
JUMPPA-
VAATTEITA,
COLLAREITA
LENKKAREITA
POISTOKOREISTA
-60
%
5,- 10,-
10,-
15,- 25,-
*iÀ>Ì>>
iÀiiÌÌ>
ë«>ÌÞÃÌB
>Õ>Ì>>
Kakku
>
ÛÌ
POISTOREKEISTÄ
TASARAHALLA
20,-
20,-
20,- 30,-
30,-
40,- 60,-
AIKUISTEN
TOPPAVAATTEET
vähintään -60%
50,-
SUKSIPOISTOJA
7
,90
HIIHTOSAUVA-
POISTOJA
ALK.
29
,90
ALK.
KEVÄTHANGILLE