9
Keskiviikko maaliskuun 11. 2015
LAHJOITUS
Äidin tupakoinnilla
paljon haittoja lapselle
▶
Huittisten Rotaryklubilta häkämittari ennaltaehkäisevän työn
tukemiseen äitiysneuvolassa.
•
Laura Haavisto
”Mistä ihmeestä te oikein
bongasitte näin hyvän
idean”, vs. osastonhoitaja
Aija Lindroos
hämmäste-
lee. Hän on juuri vastaan-
ottanut Huittisten Rota-
ryklubin äitiysneuvolal-
le lahjoittaman häkämit-
tarin.
”Olin pari päivää aiem-
min lukenut lehdestä, mi-
ten häkämittari olisi hyvä
hankkia jokaiseen neuvo-
laan. Sitten puhelin soi ja
Rotaryt ehdottivat lahjoi-
tusta”, hän jatkaa.
Huittisten Rotaryklu-
bin sihteeri
Pertti Kuis-
ma
kertoo saaneensa aja-
tuksen kuultuaan mittaris-
ta radiosta. ”Ohjelmassa
kerrottiin sen hyvistä vai-
kutuksista ja aloin pohtia,
että voisimme klubina ol-
la aloitteen tekijänä mit-
tarin hankkimiseksi”, hän
sanoo.
Klubin presidentti
Mat-
ti Kajander
piti ideaa hy-
vänä.
”Asia meni heti läpi ko-
kouksessa. Kyseessä ei ole
mikään valtakunnallinen
kampanja, vaan päätimme
asiasta ihan oman klubin
kesken”, Kajander kertoo.
LINDROOS JA TER-
VEYDENHOITAJA HEI-
DI SALO
ottivat häkämit-
tarin vastaan todella tyy-
tyväisinä.
”Konkreettinen mittaus
puree ihmisiin paljon esit-
teitä tehokkaammin. Mit-
tarin käyttö herättää var-
masti myös työntekijöi-
tä korostamaan tupakoin-
nin vaaroja entistä parem-
min”, Salo uskoo.
Vaikka tupakoinnin
haittavaikutuksista siki-
ölle puhutaan paljon, jo-
pa 17 prosenttia suoma-
laisäideistä tupakoi. Alle
20-vuotiaissa äideissä lu-
ku nousee lähelle 45 pro-
senttia. ”Huittisissa mää-
rä ei onneksi ole yhtä ko-
va kuin valtakunnallises-
ti”, Lindroos tietää.
Moni pystyy lopetta-
maan tupakoinnin raskau-
den ajaksi.
”Viimeisten tutkimustu-
losten mukaan tupakoin-
ti pitäisi kuitenkin lopet-
taa jo ennen raskauden al-
kua. Lisäksi on ikävää, että
moni pystyy olemaan ras-
kauden ajan polttamatta,
mutta vanha tapa jatkuu
heti lapsen synnyttyä.
TUPAKOINTI RAS-
KAUDEN AIKANA
yli
kaksinkertaistaa kesken-
menon ja kolminkertais-
taa sikiön kasvuhäiriön
riskin.
Tupakoivien äitien las-
ten syntymäpainot ovat
keskimäärin 200 grammaa
kevyempiä kuin tupakoi-
mittomien.
Kohdussa oleva lapsi ei
ole turvassa tupakansavul-
ta, sillä istukka ei suodata
haitta-aineita.
Tupakkatuotteiden ni-
kotiini supistaa verisuo-
nia ja heikentää sikiön
hapensaantia. Tupakan-
savun häkä syrjäyttää ha-
pen ja heikentää edelleen
hapensaantia.
”Haitat ovat selväs-
ti nähtävissä. Raskausai-
kana tupakoineiden lap-
set ovat muita alttiimpia
hengitystieinfektioille ja
heillä on useammin kuin
muilla oppimishäiriöi-
tä ja ylivilkkautta”, Lind-
roos tietää.
Tupakointi vaikuttaa
vauvaan myös syntymän
jälkeen.
Jos imettävä äiti tupa-
koi, savukkeen nikotii-
ni kulkeutuu äidin seeru-
mista maitoon ja sitä kaut-
ta lapseen.
Suomalaislapsista noin
10 prosenttia altistuu jat-
kuvasti tupakansavulle.
”Vaikka repsahdus jos-
sain vaiheessa tulisi, lap-
sen kannalta olisi tärkeää
pitää ainakin koti ja auto
täysin savuttomina paik-
koina”, Lindroos sanoo.
HÄKÄMITTARI ON
YKSINKERTAINEN
pu-
hallusmittari, joka mit-
taa nopeasti ja tarkasti
uloshengityksen häkäpi-
toisuuden.
Vuosia sitten lopetettu
tupakointi saa yhä mit-
tarin värähtämään. Myös
passiivinen altistuminen
tupakansavulle saa pro-
senttiluvun nousemaan.
”Vaikka tupakan olisi
tumpannut tunti sitten,
niin lukemat nousevat
silti hälyttävän punaiselle.
Haitta ei siis lopu siihen,
kun tupakka on poltettu.
Jo neljä savuketta päivässä
vaikuttaa koko vuorokau-
den”, Lindroos painottaa.
Matti Kajander ja Heidi Salo seuraavat vierestä, kun Aija Lindroos te-
kee Pertti Kuismalle puhallustestin. Rotaryklubin hankkima laite mak-
soi noin 700 euroa. ”Hoitovälineitä hankitaan tietysti itsekin, mutta
tämä oli meille todella arvokas lahja”, Lindroos kiittelee.
VETULOA
TE
R-kioski Vammalan uusi kauppias tiimeineen toivottaa
kaikki tervetulleiksi maistamaan lämpimiä panineja.
R-KIOSKI PUISTOKATU 15
PUISTOKATU 15, 38200 SASTAMALA PUH: 046-9201277
MA-PE 7.30–21.30 | LA 8.00–21.30 | SU 10.00–21.30
PANINIMAISTATUS
TORSTAINA 12.3. KLO 10-17
GRANDIOSA
PIZZAT
3
50
kpl
VAMMALAN ÄRRÄLLÄ
NYT MYÖS RUOKAA!
Valmisruokia, puoli-
valmisteita ja paljon muuta,
nopeasti ja
edullisesti mukaan!
Rapea jamehevä – lämpimänäparilasta!
®
Hinnat voimassa 27.3.2015 asti. Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. Valikoima saattaa vaihdella myymälöittäin.
17
90
250 g
(ovh 20,30)
71,60 e/kg
29
90
120 kaps.
(ovh 52,15)
271,8 e/kg
ovh 34,45 ja
197,95 e/kg
ovh 17,70 ja
274,05 e/kg
14
80
28
90
Bio-Selen+Sinkki
90 tabl.
Bio-MarinPlus
180+30kaps.
25
90
60 tabl.
(ovh 34,70)
350 e/kg
-25%
120 kaps.
(ovh 71,30)
733,80 e/kg
120 kaps.
(ovh 41,70)
411,25 e/kg
32
90
YRTTIAITTA
Tyrvään
Puistokatu 10, SASTAMALA
p. (03) 514 1166
Avoinna ark. 9-17, la 9-14
14
90
90 tabl.
(ovh 18,65)
183,95 e/kg
-20%
Hyvin imeytyvä
aminohappomuotoinen
magnesiumlisä
Vahvasta valmisteesta
voimaa sydämelle
Vihreästä elinvoimaa!
Ohranoras, Vehnäoras,
Spirulina, Klorella
26
90
90 tabl.
32,10 (90 tabl.)
427,10 e/kg
(90
tabl.)
Valkosipulista
vastusta viruksille
ja tasoitusta
kolesteroliin
43
90
180 kaps.
(ovh 45,90)
320,45 e/kg
Vihreä kahvipapu-
uute ja konjak-kuitu
laihduttajan avuksi
Joustoa
verisuonille
14
90
60 tabl.
(ovh 19,20)
Mustikkaa
silmille
Luontainen UBIKINONI 150 mg
SUPER-Mg
Luomu Green Mix jauhe
Kyolic
Argimax
Coffee & Konjac
Bio-Marin Plus ja Bio-Selen+Sinkki
Visiobalance® Opti
Vahva Tyrniöljy + Mustikka Omegat
NivelTeho
49
90
Kuivat silmät?
Tyrniöljy kosteuttaa
ja mustikka hoitaa