Alueviesti 13-2015 - page 30

30
Keskiviikko maaliskuun 25. 2015
PALKINTO
Aitoja makuja
suomalaisesta
mansikasta
Kotimaiset Kasvikset ry nimesi
huittislaisen Mattilan Marjatilan
Vuoden laatutuottajaksi.
Laura Haavisto
Mattilan Marjatila Huittis-
ten Karhiniemeltä on va-
littu Vuoden laatutuotta-
jaksi Kotimaiset Kasvikset
ry:n toimesta.
Valintaansa Kotimaiset
Kasvikset ry perusteli sillä,
että
Tarja
ja
Seppo Ma-
tomäen
omistama yritys
tunnetaan maakunnassa
kehittyvänä ja uraauur-
tavana, hyvin hoidettuna
marjaviljelmänä.
”Uskon, että rohkea
tuotteiden jatkojalostus
ja tilamyymälä ovat osal-
taan vaikuttaneet valin-
taan, sillä ne ovat merkit-
tävä osa meidän laatuam-
me”, Tarja Matomäki poh-
tii.
Matomäet ovat viljel-
leet Mattilan Marjatilaa
vuodesta 2003 lähtien.
He ovat alusta asti teh-
neet aktiivista kehitystyö-
tä tuotannon monipuolis-
tamiseksi ja nykyaikaista-
miseksi.
”Tuoreen mansikan laa-
tu mielletään helposti sii-
hen hetkeen, kun mar-
ja on rasiassa. Todellisuu-
dessa laatu vaatii kuiten-
kin paljon työtä ja onnis-
tumisia jo ennen sitä. Vil-
jelyn on mentävä nappiin
ja pakkauksen oltava oi-
keanlainen”, Tarja Mato-
mäki muistuttaa.
MATOMÄET OVAT
ERITTÄIN
onnellisia saa-
mastaan huomionosoi-
tuksesta.
”Meille on tärkeää, että
tuotteemme ovat laaduk-
kaita. Laatu on haasteel-
linen asia, sillä se on jo-
kaisen henkilökohtaisesti
kokema. Siksi tuntuu hie-
nolta, että meidän tuottei-
tamme pidetään hyvinä”,
he pohtivat.
KAIKKI PALAUTE
ONKIN
yrittäjille tärkeää.
”Sitä tulee liian vähän.
Vaikka negatiivinen pa-
laute voi alkuun harmit-
taa, niin se on kuiten-
kin paras keino kehittyä”,
Tarja Matomäki miettii.
Vaikka palkinto läm-
mittääkin yrittäjien miel-
tä, Matomäet kertovat sen
myös nostavan riman en-
tistä korkeammalle.
”Kyllä tässä on mentävä
nöyränä eteenpäin, jot-
ta laatutaso säilyy ja pys-
tymme yhä parempaan.”
Erityisesti Matomäet
haluavat panostaa yri-
tyksen sisäiseen me-hen-
keen.
”Työntekijät ovat yri-
tyksen kasvot. Asiakkai-
den ja yhteistyökumppa-
neiden ohella he ovat tär-
kein avain menestymi-
seemme”, yrittäjät tietä-
vät.
MATTILAN MARJA-
TILALLA VILJELLÄÄN
noin kymmenen hehtaa-
rin alalla mansikkaa. Va-
delmaa kasvaa vajaan
hehtaarin alalla.
”Haluamme tuottaa ai-
toja makuja suomalaisesta
mansikasta. Emme ole va-
linneet Suomessa eniten
viljeltyjä lajikkeita, vaan
meillä kasvaa pääasiassa
Sonataa ja Salsaa”, Tarja
Matomäki kertoo.
Iso mansikan laatuun
vaikuttava tekijä on sää.
Siihen Matomäetkään ei-
vät voi vaikuttaa.
”Nykyteknologian myö-
tä satokautta on kuiten-
kin pystytty pidentämään
niin alusta kuin lopusta.
Kun ennen tuoretta man-
sikkaa saatiin noin neljän
viikon ajan, nykyään pu-
hutaan useammasta kuu-
kaudesta”, Tarja Matomä-
ki sanoo.
AVOINNA ARK. 9-17, LA 10-14
HUOLTO JA VARAOSAT ARK. 8-16.30
Loimijoentie 55, HUITTINEN,
puh. 02-560 5300
°±¥··¥d³²d
¯©ºĄĄ²d±©¶¯¯©®Ąr
+82//21 .(9†77$5-28.6(7
.$86,+82/72 ȡ
.$,..,,1 $8720(5..(,+,1
VLV¦OW¦¦ WRLPHQSLGHWW¦
7DUMRXNVHW YRLPDVVD
DVWL /LV££ WDUMRXNVLD OLLNNHHVV£PPH
Hinnat kappalehintoja. Asennustyöt veloitetaan erikseen.
Varastossa myös runsaasti muita kokoja henkilö ja pakettiautoihin.
Esimerkkejä edullisista Westlake-kesärengas hinnoistamme:
Tule käymään tai soita suoraan
Timolle. Puh. 044-5601275 / Timo Perttu
195/65R15
55
205/55R16
59
215/45ZR17
69
235/40ZR18
79
KIVEN-
ISKEMÄ-
KORJAUS
Varaa aika p. 044 560 1266
alk.
55
Tuulilasin vaihto
ja korjaus
Kirsi Leimu
Huoltomyyjä
044 560 1270
Tomi Kiuru
VaraosatToyota
044 560 1256
Timo Perttu
Varaosat
044 560 1275
Markku Sundell
HuoltomyyjäToyota
044 560 1266
886, ('8//,1(1
72<27$$.7,,9,
+82/72
½°­dzqº¹³¸­¥¥°°©d
˜³½³¸¥°°©·­r
‘©­°¸Ąr
72<27$ $.7,,9, +82/72 RQ XXVL \OL YXRWLDLOOH
7R\RWD DXWRLOOH U¦¦W¦O¸LW\ HGXOOLQHQ PHUNNLKXROWR
.HVW£YLQNLQ NDLSDD KXROWRD 0HLOW£ VDDW \OL YXRWLDDOOH 7R\RWDOOHVL
ODDGXNNDLWD MD DPPDWWLWDLGROOD WHKW\M£ 7R\RWD $NWLLYL KXROWRSDOYHOXLWD
HULWW£LQ NLOSDLOXN\N\LVHOO£ KLQQDOOD 9DUDD $NWLLYL +XROWR WDL .XQQRVWXV
PHLOW£ RVRLWWHHVVD WR\RWDKXROWRYDUDXV ƪ
7R\RWD $NWLLYL 0¦¦U¦DLNDLVKXROWR ȡ
(GXQ VDDW QRUPDDOLQ NDXVLKXROORQ \KWH\GHVV¦
7R\RWD &RUROOD EHQVLLQL
.\V\ KLQWDD RPDOOH 7R\RWDOOHVL
+LQQDW RYDW YRLPDVVD
DVWL OLLNNHHVV£PPH
˜™–š…—™™—rd
—©d¥°¯¥¥d¶©²¯¥­·¸¥r
‘©­°¸Ąd´¥¶¬¥¥¸d¶©²«¥·±©¶¯­¸d®¥d
¶©²«¥·¸½Ė¸d©¨¹°°­·©·¸­ded
2OHPPH WLODQQHHW VXXUHQ P££U£Q NHV£UHQNDLWD YDUDVWRRQ
7DUMRXNVHVVD %ULGJHVWRQH NHV¦UHQNDDW
DOHQQXNVHOOD (VLPHUNLNVL Q¦P¦
5 ODDWXUHQNDDW ȡ
5 ODDWXUHQNDDW ȡ
5 ODDWXUHQNDDW ȡ
6LV£OW££ NSO UHQNDLWD DVHQQHWWXQD MD NLHUU£W\VPDNVXQ
!"
#$# %&'()
(&*((+'() ,,,
- +& )
.
-
/ 0 / 1
%
2
+3&44'$+$('
1...,20,21,22,23,24,25,26,27,28,29 31,32,33,34,35,36,37,38,39,40,...44
Powered by FlippingBook