Alueviesti 13-2015 - page 7

7
Keskiviikko maaliskuun 25. 2015
KIRJASTOKIERROS PUOLITIESSÄ
Kiikassa paikalla
kuusi kirjaston ystävää
Asukasilta-sarja päättyy Suodenniemelle.
Jaana Grankvist
Muistilaput olivat loppua
kesken Kiikan kirjastoil-
lassa, kun niille kirjattiin
paikallisia vahvuuksia.
Kulttuurijohtaja
Arja
Valtonen
usutti paikal-
le saapuneita kuutta kir-
jaston ystävää esittämään
kaikkein hulvattomim-
piakin ideoita Kiikan kir-
jaston tulevaisuuden kan-
timiksi ja kehittämiseksi.
”Kyläläiset tuntevat
oman Sastamalan kau-
punginosansa kaikkein
parhaiten.”
Tosin kiikkalainen puo-
len tusinan joukko heit-
ti, että jo pelkästään Kii-
kan kirkonkylän alueel-
la on 13 kylää, joten eri-
laisia tarpeita eri kulmil-
ta riittää.
KAIKKI SASTAMA-
LAN KAHDEKSAN
kirjas-
toa, eli pääkirjasto ja seit-
semän lähikirjastoa säily-
vät nykyisillä paikoillaan
ainakin tämän vuoden.
Lisäksi kirjastoauto Herra
Hakkaraisen reitit kulke-
vat totutusti.
Kirjaston kumppa-
nit -kierroksen seitsemäs-
Kiikkalaisilta
tulvi plussia ja
kehittämistoiveita
KIIKAN VAHVUUKSIA:
Opiston toimipiste, apteek-
ki, 2 pankkia, uimahalli, päivittäistavarakauppa, ma-
tonpesupaikka, kylänraitti, Sarkia-näyttämö, huolto-
asema, avantouintipaikka, päiväkoti, palosema, toi-
miva kappeliseurakunta, ylä- ja alakoulu ja toistaisek-
si vielä lukio, kudonta-asema, kauniit jokimaisemat,
nuorisoseurantalo, huoneteatteri Kannarissa, kioski,
posti. Kukkakauppa, kauneudenhoitopalveluita, ur-
heilukenttä...
HEIKKOUKSIA:
Nuorisolle ei ole riittäviä kokoontu-
mistiloja.
KEHITTÄMISTARPEITA:
Kevytliikenneväylä Kau-
kolasta Kiikkaan, terveydenhoidon lähipalvelupisteek-
si edes pyörilläkin kulkeva kelpaisi, juna-asema, se-
nioreiden tanhukurssi ja julkiseen liikenteeseen sat-
saaminen.
OMAN KIRJASTON VAHVUUKSIA:
Hyvä palvelu ja
aukioloajat, lastenosasto helpompi käyttää kuin pääkir-
jastolla Vammalassa, yhteistyö koulujen kanssa, ihmi-
sen kokoinen, hyvä sijainti ja Sarkia-henki.
VIELÄKIN PAREMMASSA KIIKAN KIRJASTOSSA
OLISI:
Terveydenhoitajan vastaanottopiste, mahdolli-
suus perheneuvontaan, musiikkikirjasto, elokuvailto-
ja ja neulepiiri. Peräkulmahuoneen voisi muokata yh-
teiseksi olohuoneeksi, jossa voi kahvinjuonnin lomas-
sa rupatella.
Kulttuurijohtaja Arja Valtonen (vas.) ja informaatikko Päivi Mäki-Kert-
tula ahmivat asukasiltalaisten hurjimpiakin ideoita Kiikan kirjaston
kehittämiseksi. Niitä esittivät muiden muassa Aili Riihimäki (oik.) ja
Petra Mäkelä.
tä asukasillasta on ehdit-
ty järjestää neljä. Viimei-
sin tilaisuus oli eilen illal-
la Kiikoisissa Toukolassa.
Ensimmäinen tilaisuus
oli Karkun koulun liikun-
tasalissa. Äetsän kirjas-
toon Puuhalaan sen sijaan
vaivautui vain yksi kävijä.
”Asukasiltojen anti on
tärkeää tukea päättäjille
kirjastojen kehittämises-
sä. Karkussa oli 30 hengen
innostunut yleisö, ja niin
saimme siihen kaupungin-
osaan ja sen kirjastoon ke-
hitys- ja kumppanuuseh-
dotuksia runsaasti.”
VIIMEISET ILLAT
ovat
tiistaina 31.3. Mouhijär-
ven kirjastolla, keskiviik-
kona 8.4. Stormin koulul-
la ja tiistaina 14.4. Suo-
denniemen Kerolassa. Ti-
laisuudet alkavat kello
18 ja kestävät noin kello
20:een.
”Kirjastokortti on
elämän portti.”
Alakoululaisen kommentti
kirjastoverkkoselvityksen vaiheissa.
Mitä on kirjaston
yläkerrassa?
”Talon ulkokuori kaipaa
kunnostusta”
Asukasiltalaisia kiinnosti, mitä toimintoja on Kii-
kan kirjastotalon yläkerrassa.
Informaatikko
Päivi Mäki Kerttula
kertoi, et-
tä maanantaisin siellä harjoittelee torvisoitto-
kunta.
Yläkerta on lisäksi Romulan taiteellisen teat-
terin rekvisiitan säilytyspaikka.
KIIKKAAN VUONNA 2003
muuttanut
Pet-
ra Mäkelä
on huolissaan kirjastotalon ulkomaa-
lipinnan rapistuneisuudesta.
”Ulkokuori kaipaa kunnostusta. Talo on suo-
jeltu, joten eikös sille pitäisi pian tehdä jo-
tain.”
AILI RIIHIMÄKI MUISTELI,
että talo on vii-
meksi maalattu vuonna 1997.
Hämmentyneitä ilmeitä kohotti ennakkoarve-
lu siitä, että kun Sarkia-lukio lakkautetaan, kir-
jastoa voidaan sovittaa lukion tiloihin.
liikkeellä la 28.3.
Heli
Piirainen
Saana
Raatikainen
Jaakko
Stenhäll
9-12 Vammalan torilla
kahvitarjoilu
16-18 Pukstaavissa
keskustelua mm. vihreydestä Tyrväällä
Satu
Hassi
Miisa
Karjalainen
Jussi
Kytömäki
Olli-Poika
Parviainen
Minna
Sorsa
SOITA
03 3398 6722
Tarkistuta nyt katon kunto,
sulava lumi ja jää voi
aiheuttaa vaurioita.
t
Uusi katto 2 päivässä!
t
Tuomme tullessamme,
viemme mennessämme
– siistit pihat.
t
Kauttamme myös rahoitus.
Jos risa katto
masentaa, pojat
uuden asentaa!
Paikalliset
pojat!
Jasperintie 273 · Pirkkala
KANTTIPAALAUSTA
ym. heinätöitä: käärintä, niitto, pöyhintä.
Tarvittaessa paalien kuljetus.
HEIKKI HÄMÄLÄINEN
044 515 0044
1,2,3,4,5,6 8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,...44
Powered by FlippingBook