15
Keskiviikko huhtikuun 29. 2015
•
Veli-Matti Saksi
Hiljaiset kylätiet
kertovat karusti
keskittämisestä
K
eikyän kirkon tienoilla oli aika-
naan vireätä yritystoimintaa. Se
keskittyi paljolti kassien ja lompa-
koiden valmistukseen. Tekijät olivat ylpei-
tä ammattitaidostaan ja tekivät työtään
suurella sydämellä. Sittemmin nahka-
tuotteiden tuonti ulkomailta kuristi teki-
jät lopuilleen. Eipä kovin moni enää Kei-
kyässä rahapusseja ompele.
Jaa mikä Keikyä? Se on kylä Sastamalassa,
entisessä Äetsässä. Keikyä erottui omaksi
kunnakseen 1919 Suur-Huittisista. Ja 1981
Keikyä ja Kiikka muodostivat Äetsän kun-
nan. Sen aikana Keikyän kylällä oli vielä
vilskettä. Oli pankkeja, posti, kaksi huol-
tamoa ja muitakin palveluita. Nykyisin
kylätie on hiljainen, etenkin Keikyän sil-
lan eteläisellä puoliskolla.
Nämä hiljaiset kylätiet kertovat karus-
ti suomalaisesta keskittämisen vimmas-
ta. Ihmiset hautaan sijoittaa asumaan
mahdollisimman suuriin ja tiheisiin kes-
kuksiin. Näin erilaisten palveluiden tuot-
taminen on edullisinta. Maan pitäminen
asuttuna kauttaaltaan on kallista ja se ei
sovi nykypolitiikan menoon. Muurahais-
kekomaiset kaupungit ovat useiden polii-
tikkojen mielestä oikea ja ainut tapa asu-
miseen.
Mutta. Maaseutu ja kylät nousevat ala-
ti esiin, kun puhutaan laajasta Sastama-
lasta. Sekin on kaupunki, joka mieluusti
keskittää asumista ja palveluita. Onnek-
si kuntaliitosten kautta isompia taaja-
mia on useita. Eli ainakin joitakin palve-
luja, toistaiseksi, on jokseenkin joka puo-
lella kaupunkia. Pelkona tietenkin on, et-
tä eurohanojen vetäminen kaikkialla yhä
tiukemmalle vie vähätkin julkiset palve-
lut Vammalaan, Sastamalan keskustaan.
Näin käy lukioillekin, joista ainakin Mou-
hijärven lukio on yksi syömähammas,
kun Tampereen suunnasta muutetaan
kylille.
Suuntaus on ikävä juureville maaseudun
asukkaille. Onneksi monilla kylillä jul-
kisia palveluita on paikkailtu yksityisten
ihmisten sitkeydellä. Se heijastuu haluna
asua keskustaajaman ulkopuolella, vaik-
ka Kela, terveysasema tai kaupungintalo
eivät aivan nurkilla olekaan.
Saapa nähdä, kuinka maan uudet kan-
sanedustajat ja hallitus suhtautuvat jat-
kossa maaseutuun. Se on yhä, kuritettu-
nakin, olennainen osa Suomea. Ilman
maaseutua ei ole hyvää ja puhdasta ko-
timaista ruokaa. Vai mitä kansanedus-
tajat, joita Sastamalassakin on nyt kol-
me.
SAKSI
TUT
KOHTAAMINEN
Taiteen tekemisessä
tärkeintä on prosessi
❐
Outileena Uotila sai kutsun kansainväliseen
tekstiilinäyttelyyn Venetsiaan.
•
Pauliina Vilenius
Venetsiassa kaikuvat tou-
kokuun ensimmäisellä vii-
kolla
Kaarlo Sarkian
sä-
keet. Niitä lausuu taiteili-
ja
Outileena Uotila
, joka
on kutsuttu kanavien kau-
punkiin kansainväliseen
tekstiilinäyttelyyn.
”Näyttelyn avajaiset
ovat 8. toukokuuta, mutta
lähden matkaan jo 2. päi-
vä. Minulla on viikko ai-
kaa esittää performansse-
ja kaduilla, kahviloissa ja
puistoissa”, Uotila suun-
nittelee.
IHMISTEN KOHTAA-
MINEN ON
Uotilalle tai-
teen tekemisessä tärkeää.
Yhden ihmisen kohtaami-
nen linja-autossa käynnis-
ti tapahtumaketjun, jonka
seurauksena sastamalalai-
nen on nyt lähdössä Ita-
liaan.
”Toista vuotta sitten olin
tulossa bussilla Tammelas-
ta kotiin. Kun bussi pysäh-
tyi tauolle, käytävän toi-
sella puolella istunut ul-
komaalainen mies kysyi
olemmeko jo perillä Po-
rissa. Kuljettaja ei osan-
nut englantia, joten puu-
tuin puheeseen”, Uotila
kertaa.
TAUON JÄLKEEN
JUTTU
jatkui, kunnes
mies kysyi vierustoveril-
taan oliko tämä kenties
taiteilija.
Uotila myönsi olevansa,
jolloin mies - italialainen
taiteilija
Pietro Sangui-
neti
- kutsui hänet näyt-
telyynsä Porin taidemu-
seoon.
”Vaihdoimme bussimat-
kan jälkeen joitain sähkö-
posteja ja Sanguineti ky-
syi, saisiko antaa sähkö-
postiosoitteeni taideku-
raattori
Cornelia Lau-
fille
. Kysyin, että oletko
nyt ihan varma, minähän
teen vain paikallisia pro-
jekteja”, Uotila nauraa.
NIIN VAIN KÄVI,
että
lopulta naiset olivat yhte-
ydessä toisiinsa.
Heti ensimmäisessä
viestissään Lauf ilmoit-
ti saapuvansa seuraavana
päivänä Suomeen ja ha-
luavansa Uotilan oppaak-
seen Helsinkiin.
Naisten kemiat kohta-
sivat, minkä lisäksi Lauf
ihastui Uotilan töihin
niin, että kutsui tämän
mukaan näyttelyyn.
Yhteisnäyttelyn lisäksi
Outileena Uotilan kätten
jälkiä on esillä Venetsian
yliopistolla.
Siellä Uotila pitää myös
avoimen luentotilaisuu-
den yhdessä kanadalais-
taiteilija
Jan Vaden
kans-
sa.
LATVIASSA VUON-
NA 2012
Taideyhdistys
Itu:n naisten kanssa pide-
tyn näyttelyn jälkeen Ou-
tileena Uotila on luonut
taidetta räsyistä.
Hän on saanut ihmisil-
tä lahjoituksena valtavas-
ti vanhoja tekstiileitä, jot-
ka ovat nyt saaneet uuden
elämän taiteen kautta.
”Valmistustekniikka
vaihtelee, mutta eniten se
on kuteilla maalaamista”,
Uotila sanoo.
VENETSIAAN MAT-
KAAVAT
muun muas-
sa vanhainkodeilla nimi-
koidut pyyhkeet ja Sasta-
malan pääkirjastolla ku-
dottu talja. Suurin teok-
sista on 4-metrinen uutis-
kangas, joka syntyi yhden
työpäivän aikana.
”Aloitin aamulla hiukan
ennen seitsemää ja lope-
tin puoli kuudelta illalla.
Välissä oli yksi ruokatau-
ko. Radiosta tulleet uuti-
set määrittivät kuteen vä-
rin. Keltainen tarkoitti po-
litiikkaa, sininen yritys-
kauppoja, punainen so-
taa ja kriisejä.”
OUTILEENA UOTI-
LALLE TAITEEN
tekemi-
sessä tärkeintä on proses-
si. Sillä ei ole väliä, min-
kä näköinen lopputulok-
sesta tulee.
”Tärkeintä joka asiassa
on tekemisen kokemus,
oli se sitten mustikoiden
poimimista kupin poh-
jalle tai lampaan kerimis-
tä. Pääasia on se fiilis, kun
näkee jotain konkreettista
syntyvän.”
”Kaiken ei tarvitse olla glamouria”, sanoo sastamalalainen taiteilija Outileena Uotila, joka an-
taa vanhoille räsyille ja lumpuille töissään uuden elämän. Tässä käsittelyssä on räsyistä ku-
dottu verho.
