Alueviesti 19-2015 - page 6

6
Keskiviikko toukokuun 6. 2015
UUDISTUS
Helpotusta
suunnitelmien
tekoon
Yhdistysten ja seurojen yhteinen
kalenteri vähentää päällekkäisyyksiä
ja luo pohjaa yhteistyölle.
Minna Isotalo
Kun yhdistys tai seura
ryhtyy suunnittelemaan
yleisötapahtumaa, kier-
tyvät ajatukset nopeasti
sen ympärille, mitä muu-
ta paikkakunnalla mahtaa
tapahtua juuri tuolloin.
Tiedonkeruu eri toimijoi-
den suunnitelmista on ai-
kaa vievää ja haastavaa.
Nyt Sastamalan kau-
punki on vastannut ta-
pahtumia järjestävien ta-
hojen toiveisiin ja lansee-
rannut sähköisen kalen-
terin, johon voi merkitä
suunnitteluvaiheessa ole-
via asioita. Järjestäjä voi
olla esimerkiksi yksityi-
nen, yritys tai julkinen ta-
ho, seura, järjestö tai muu
kolmannen sektorin toi-
mija.
Yksi innokkaimmista
kalenterin käyttöönotta-
jista on Mannerheimin
Lastensuojeluliiton Tyr-
vään-Vammalan yhdistys.
”Meillä oli juuri sellai-
nen tilanne, että siirsim-
me kevätriehan syksyyn,
koska samana päivänä ja
samoilla kulmilla on agi-
lity-tapahtuma. Koirien
kisailut ja remuavat lap-
set ovat huono yhdistel-
mä”, kertoo yhdistyksen
puheenjohtaja
Outi Koi-
vu
.
Hän korostaa, että Sas-
tamalassa toimii lukuisa
joukko potentiaalisia ta-
pahtumajärjestäjiä. Tus-
kin kenelläkään on mah-
dollisuutta soittaa kaikil-
le ja tiedustella, mitä lä-
hitulevaisuudessa on te-
keillä.
”Ja sitten se harmittaa,
jos samalle päivälle osuu
useampi samaa väestö-
ryhmää kiinnostava akti-
viteetti”, hän kiteyttää.
KOIVUN MIELESTÄ
SUUNNITELMIA
voisi
merkitä kalenteriin vaik-
ka kahden vuoden aika-
jänteellä. Varsinkin suur-
ten yhdistysten isot ta-
pahtumat tiedetään jo ai-
kaisessa vaiheessa. Koivu
uskoo, että kalenteri pait-
si selkiyttää suunnitelmi-
en tekoa voi myös lisätä
eri toimijoiden välistä yh-
teistyötä.
”Kalenterista saa vink-
kejä ja uusia ideoita. Jos-
kus voi olla järkevää yh-
distää voimavaroja ja läh-
teä yhteistyökumppanik-
si jonkun toisen tahon ta-
pahtumaan. Synergiaetuja
on siis löydettävissä”, hän
naurahtaa.
TAPAHTUMATUOT-
TAJA SAANA OLLILA
vinkkaa, että suunnittelu-
kalenteri löytyy kaupun-
gin kotisivuilta osoittees-
ta
-
punki.fi kohdasta tapah-
tumat.
Toivomuksena on, että
kaikki tapahtumien jär-
jestäjät ottavat sen käyt-
töön.
”Kalenteriin merkitään
vain tavallisesta toimin-
nasta poikkeavat tapah-
tumat, ei esimerkiksi jär-
jestäjätahon normaalia
viikko-ohjelmaan kuulu-
vaa toimintaa”, Ollila sel-
ventää.
Kalenteriin lisättävät ta-
pahtumatiedot ovat suun-
nitteluvaiheen tietoja. Ne
eivät ole julkisia, ja ovat
siksi vain tunnukset pyy-
tävien järjestäjätahojen
katsottavissa.
”Toisten suunnittelu-
vaiheessa olevista tapah-
tumista ei saa informoida
eteenpäin ulkopuolisille”,
Ollila huomauttaa.
Infoa järjestäjätahoille
Tapahtumien suunnittelukalente-
rin käytöstä järjestetään kiinnos-
tuneille tiedotus- ja neuvontati-
laisuus keskiviikkona 20. touko-
kuuta kello 18 Kasvatus- ja ope-
tuskeskuksessa Asemakatu 9: ssä.
Kohta kesätauolle jäävä Terhokerho on SPR Vammalan, Sastamalan seudun museon ja MLL:n
Tyrvään-Vammalan yhdistyksen yhteistyön tulos. Sastamalan kaupungin verkkosivuilla on jul-
kaistu suunnittelukalenteri helpottamaan tapahtumia järjestävien tahojen toimintaa. Kuva:
MLL:n Tyrvään-Vammalan yhdistys.
» Yksilöille
» Pariskunnille ja perheille
» Työyhteisöille ja muille ryhmille
» Rikosuhripäivystyksen palvelupiste
Palvelemme
luottamuksellisesti ja maksutta
Ajanvaraus p. (03) 512 0500 arkisin klo 9.00-15.00
Käyntiosoitteet:
Sastamala, Tampereentie 7B
Huittinen, Lauttakylänkatu 15
Kriisikeskus Tukitalo tarjoaa
apua ja tukea erilaisissa elämän
ongelma- ja kriisitilanteissa.
p
y
j
a
mat
,
a
l
u
s
a
s tu
Y
ö
p
a
i
d t
a
,
Äidille!
Kaikki
Triumph-
paitulit
10,-
Puistokatu 18, Sastamala
Puh. (03) 514 2665
ma - pe 9.30 - 17,
la 9 - 13
Muista myös lahjakorttimme!
Ilman S-Etukorttia 14,90
12
90
ÄITIENPÄIVÄN
NOUTOPÖYTÄ
SU 10.5.
abcasemat.fi
Lapset 3–7-vuotiaat 4,75 € ja juniorit 8–12-vuotiaat 6,65 €.
Alle 3-vuotiaat syövät aikuisten ruokaillessa veloituksetta noutopöydästä.
ABC Market Tikkula
• Avoinna 24h
ABC Market Huittinen
• Avoinna klo 6–24
ABC Sale Kiikoinen
• Avoinna klo 6–24
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...36
Powered by FlippingBook