Alueviesti 26-2015 - page 2

2
Keskiviikko kesäkuun 24. 2015
Pauliina Vilenius
Pitkäkorvainen jänis ja
suippokuonoinen siili
ovat päähenkilöitä
Mark-
ku Yli-Erkkilän
suunnit-
telemissa postikorteissa.
Jänis on Sastamala-kortti-
en sankari, Huittisten kor-
teissa esiintyy kaupungin
nimikkonisäkäs.
Eläimet seikkailevat tu-
tuissa maisemissa. Jänik-
sen taustalla kohoavat kir-
kot, siili poseeraa muun
muassa huittislaisten pat-
saiden joukossa.
Q
HUITTISTEN KOR-
TIT OVAT
tilaustyö paik-
kakunnan kotiseutuyhdis-
tykselle, mutta Sastamala-
aiheiset syntyivät silti en-
sin.
”Kun ne valmistuivat,
tuli aiheesta puhetta työ-
maalla. Työkaveri kuuluu
kotiseutuyhdistykseen ja
äkkäsi, että he voisivat ti-
lata omat korttinsa”, tai-
teilija kertoo.
Q
SASTAMALALAISEN
YLI-ERKKILÄN SUUN-
NITTELEMAT
leikkisät
kortit on piirretty digitaa-
lisesti. Mies kertoo viettä-
neensä monta myöhäisil-
taa ruudun ääressä hiirellä
viivoja naksutellen.
”Kun on päivätyö ja kol-
me pientä lasta, aika on
välillä kortilla”, hän nau-
rahtaa. Töitä syntyy silti
tasaiseen tahtiin. Yhteen
valmiiseen kuvaan me-
nee pari iltaa, toinen voi
vaatia viikonkin hioutu-
akseen taiteilijan silmää
miellyttäväksi.
Q
JÄNISHAHMO SYN-
TYI ALUNPERIN
Yli-Erk-
kilän kirjoittamiin kirjoi-
hin. Hän on julkaissut
Suomesta kertovia ABC of
Finland kirjoja aiemmin
englanniksi. Tällä viikol-
la painosta tulevat versiot
muun muassa kiinaksi, ja-
paniksi ja venäjäksi.
Helsingin kirjamessuil-
la Yli-Erkkilällä oli kau-
pan Suomi-aiheisia posti-
kortteja, joista ajatus sit-
ten jalostui paikkakunta-
kohtaisiin aiheisiin.
Q
SASTAMALA JA
HUITTINEN
tulevat saa-
maan seuraajia, sillä Tam-
pereen, Hämeenlinnan ja
Rovaniemen kortit ovat
painamista vaille valmiita.
Yli-Erkkilä toteaa, ettei
kotikaupungin aiheitakaan
ole kulutettu loppuun. Tie-
tokoneen kätköissä odot-
taa kuva talvisesta Py-
hän Olavin kirkosta, lisäk-
si omat korttinsa ansaitsi-
sivat Vammalan silhuetti
kirkkoineen ja siltoineen
sekä Rautaveden maisema
Pirunvuorelta kuvattuna.
Q
SEURAAVA KOTI-
MAASTA KERTOVA
kir-
jakin on jo tekeillä. Sen
aihe liittyy parin vuoden
päästä vietettävään Suo-
men 100-vuotisjuhlaan.
”Yritän saada teoksen
juhlavuoteen mennes-
sä valmiiksi”, Yli-Erkkilä
paljastaa.
Q
TAITEILIJA USKOO
KORTEILLEEN
olevan
kysyntää.
”Valokuvapostikortte-
ja on ollut aina. Varmasti
joukkoon mahtuu piirret-
tyjäkin. Eläimiin on help-
po samaistua, ja varsinkin
jänis on ilmeikäs eläin. Sen
tunteita ja liikkeitä saa sää-
dettyä helposti pelkällä jo
korvien asennolla.”
Pesurinkatu 2, SASTAMALA p. 010 7684 380
Kievarinkatu 3, HUITTINEN p. 010 7683 646
Tuotteita rajoitetut erät
19,90
119,-
289,-
29,90
LASTEN KUMISAAPAS
ANGRY BIRDS
Laadukkaat luonnonkumista
valmistetut kumpparit kesän
lätäkköleikkeihin
RUUSU
HANSESTADT
ROSTOCK
Kukat aprikoosinoranssit,
Ø 8-10 cm,kork.40-60 cm
RUUSU
HEIMATMELODIE
Kukat kirsikanpuna-
valkoiset,Ø 8-10 cm,
korkeus 60-80 cm
RUUSU
HONEYMILK
Kermanvalkoiset kukat,
Ø 5-6 cm runsaissa
tertuissa,korkeus 35-40 cm
LASTEN
PUUTARHURIN
SETTI
11 osaa
AKKUTRIMMERI
GTA700
RUOHONLEIKKURI
LM 2146 M
KUMISAAPAS FRESH
SADEASU
Kevyt PVC-sadeasu,
jonka saa pakattua
pieneen tilaan.
Takin hihoissa
resori, joka estää
sadeveden
pääsyn hihaan.
SUKKAWILDSTEP
SNEAK 3PR
Erinomainen vapaa-ajansukka
aktiiviselle liikkujalle.vahvistettu
kantapää ja varvasosa parantavat
istuvuutta.Frotee-pehmuste siirtää
kosteutta ja parantaa kestävyyttä.
Lycra-resori pitää sukan paikoillaan
mukavuudesta tinkmimättä.
/PR
19,90
Norm. 24,90
Etu -20%
9,95
Norm. 19,90
Etu -50%
5,95
Esikasvatetut ruusut 4 L astiassa
Uutuus!
Uutuus!
15,90
15,90 15,90
TAIDE
Sastamala ja Huittinen
saivat veikeät postikortit
Markku Yli-Erkkilä uskoo piirrettyjen korttien
lyövän läpi valokuvien joukossa.
Sastamalalaisen Markku Yli-Erkkilän suunnittelemat veikeät paikkakun-
ta-aiheiset kortit ovat kooltaan 13x13 senttiä. Huittisissa niitä saa ainakin
kirjakaupasta ja kotiseutuyhdistykseltä, Sastamalassa muun muassa Tyr-
vään Kirjakaupasta, Pukstaavista ja Herra Hakkaraisen talosta. Tavoite
on, että kortteja voisi ostaa myös Vanhan kirjallisuuden päiviltä. Yli-Erk-
kilän Suomi-kirjat löytyvät kirjapäivien Tyrvään kirjakaupan osastolta.
PAINOS
LÄHES
42000
ILMOITUSVARAUKSET
P. 010 229 0400
JÄTTIJAKO 1.7.
JAKELUALUEESSA MUKANA
NOKIA
*ՈÃ̜Ž>ÌÕÊ£]Ê6>““>>Êä·x£{ʣәäÊUÊ Û°Ê“>‡«iʙ‡£Ç°Îä]ʏ>ʣ䇣{
LOPPUVIIKON
ALE
-
TÄRPIT
Tekninen t-paita
VAIN
10,-
(sh. 29,90)
ERÄ
Sandaaleja
Naisille, miehille ja lapsille
19
,90
(sh. 39,90-59,90)
ERÄ
Teknisiä t-paitoja
Naisille
VAIN
15,-
(sh. 39,90)
Malaboo II
Sporttilasit MAX
UV-suojalla
VAIN
12
,90
(sh. 49,90)
KAIKKI
Lasten
lenkkarit
ja tennarit
(sh. 39,90-69,90)
29
,90
KESÄVAATE
ALE
ALKANUT
-30
%
KAIKKI
VÄHINTÄÄN
-70
%
JOPA
POISTOJA MYÖS
TASARAHAREKEISTÄ
ALK.
5,-
1 3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,...40
Powered by FlippingBook