17
Keskiviikko syyskuun 2. 2015
NÄYTTELY
Rotukissa on terve ja
pitkäikäinen lemmikki
▶
Suomen suosituin rotukissa on ragdoll. Erilaisiin rotuihin pääsee
tutustumaan viikonvaihteessa Vexve Areenalla.
•
Pauliina Vilenius
Suomessa rekisteröidään
vuosittain noin 4 500 ro-
tukissanpentua, kertoo
Suomen Kissaliiton hal-
lituksen puheenjohtaja
ja kansainvälinen kaikki-
en kissarotujen tuomari
Veikko Saarela
.
Rotukissa, kuten rotu-
koirakin, maksaa huo-
mattavasti enemmän kuin
maatiaiskissa, mutta sel-
laisen hankkimista puol-
taa Saarelan mukaan mo-
ni seikka.
”Kaikki kissat ovat ar-
vokkaita ja tärkeitä. Rotu-
kissan hankintaa suositte-
len siksi, että saa ulkonä-
ön puolesta sellaisen kis-
san, jonka haluaa. Tärke-
ää on huomata sekin, että
rotukissat ovat sisäkisso-
ja ja myös viihtyvät sisä-
tiloissa omistajansa kans-
sa. Erittäin tärkeä asia on,
että kasvattajat tutkivat
kissojensa terveysstatuk-
sen, sillä sairailla kissoil-
la ei kasvateta. Ostamalla
rotukissan saa siis terveen
ja pitkäikäisen lemmikin.”
■
SAARELAN MUKAAN
ROTUKISSAN
hintaan
vaikuttaa moni seikka.
”Rotukissojen van-
hemmat ja isovanhem-
mat ovat usein ulkomaan
tuonteja, joiden hinnat
ovat kasvattajille korkeita.
Lisäksi rotukissojen van-
hemmat terveystestataan,
ja pennut rokotetaan, ma-
dotetaan, mikrosirutetaan
ja rekisteröidään Kissaliit-
toon ennen uudelle omis-
tajalle luovuttamista. Nä-
mä kaikki maksavat kas-
vattajalle, mutta ovat ta-
keena pennun laadusta.”
■
KOIRIEN KOHDALLA
PENTUTEHTAILUSTA
puhutaan paljon. Aivan
tuntematon ilmiö tehtai-
lu ei kissamaailmassakaan
ole. ”Kissapuolella näkyy
valitettavasti jonkin ver-
ran sekarotuisten ja rekis-
teröimättömien kissojen
tehtailua sekä rotumixien
myyntiä. Niiden taustois-
ta ja aitoudesta ei ole mi-
tään takeita sen enempää
kuin terveystilanteesta-
kaan.”
Saarela muistuttaa, et-
tä kissan ostaminen rekis-
teröimättömältä pentu-
tehtailijalta vaikuttavalta
henkilöltä on aina arve-
luttavaa.
”Kissoja kohdellaan
huonosti ja ainoa syy nii-
den pitoon on pentujen
tuottaminen mahdolli-
simman usein. Siinä vauh-
dissa unohtuu niin kis-
san kuin pentujenkin etu.
Luotettavien kasvattajien
yhteystietoja voi tiedus-
tella Pirkanmaan rotukis-
sayhdistykseltä.”
■
SUOMEN SUOSITUIN
ROTUKISSA
on yli 10
vuotta ollut ragdoll. Myös
muut pitkäkarvaiset rodut,
kuten norjalainen metsä-
kissa, maine coon, siperi-
ankissa sekä pyhä birma
ovat suosittuja. Lyhytkar-
vaisista kärjessä ovat cor-
nish rex ja brittiläinen ly-
hytkarva.
Veikko Saarela kasvat-
taa persialaisia ja exotice-
jä kasvattajanimellä Mi-
mosan. Harrastus sai al-
kusysäyksen vuosia sit-
ten miehen uskaltautu-
essa rotukissanäyttelyyn
Oulussa.
”Ihastuin rotukissoihin
välittömästi. Pian näytte-
lyvierailun jälkeen koto-
nani asui ensimmäinen
persialainen ja nyt sen jäl-
keläisiä jo kymmenennes-
sä polvessa.”
■
MAINIO MAHDOL-
LISUUS ERILAISIIN
kis-
sarotuihin tutustumiselle
on tulevana viikonloppu-
na Sastamalassa, kun Pir-
kanmaan Rotukissayhdis-
tys järjestää Vexve Aree-
nalla Kansainvälisen ro-
tukissanäyttelyn.
Kovaa kissakuumetta
potevien kannattaa olla
varuillaan, sillä Saarelan
mukaan syksyisin näytte-
lyissä on kilpasilla paljon
suloisia pentuja.
Pirkanmaan Rotukissayhdistyksen järjestämä kansainvälinen kissanäyttely houkuttelee vii-
konloppuna Vexve Areenalle Sastamalaan satoja rotukissoja. Leena Visanen esitteli vuosi ta-
kaperin kiinnostuneille Tupuliinin kissalan metsäkissoja. Kuva: Minna Isotalo.
Tarjoukset voimassa
2.-5.9.2015:
Valintatalon seinänaapurina
Nuutilankuja 4, 38200 Sastamala
Kaikki
Eukanuba Cat
,
Iams Cat
ja
EverClean
tuotteet
25%
alennuksella!
Tervetuloa
ostoksille!
MUSTI JA MIRRI SASTAMALA
Itsenäisyydentie 1 38200 SASTAMALA, (S-MARKET)
Puh. 044 206 5757
Avoinna: ark. 10–18, la 10–15
Tarjoukset voimassa Sastamalan Musti ja Mirri -myymälässä la 5.9.
niin kauan kuin tavaraa riittää. Ei varauksia.
9.
90 €
-30
%
Compact Care -mikrohiekka
14 kg (0,71
€
/kg),
norm. 18,90
€
(1,35
€
/kg)
1 kpl/talous
Purenatural-
kissanruoat 400 g
esim. Purenatural Duck 400 g (9,75
€
/kg)
norm. 5,90
€
(14,75
€
/kg)
1 kpl/talous.
Kaikki
kissatarvikkeet
Normaalihintaisista
tuotteista
3.
90 €
Kissalauantai 5.9.2015
Pitää hajut,
paakkuuntuu
hyvin.
100 %
tyytyväisyys-
takuu