4
Keskiviikko syyskuun 2. 2015
ALUESÄÄ
Vientirinki Kiinaan
ja muita visioita
S
aako Sastamala taloutensa kohentami-
seen vetoapua Kiinasta ja miten paljon?
Ellivuoressa on jo viihtynyt useita kiinalai-
sia leirikoululaisia. Jos hyvin käy, ovat he
ympärivuotinen näky hotellilla. Kalaneu-
voksen Kiinan kauppa on ihan oma lukun-
sa. Mutta edellä mainitut esimerkit voivat
olla vasta alkua.
Keskustelupalstoilla ja kaupunginhallituk-
sessakin puhuttanut Sastamalan delegaa-
tion visiitti Koillis-Kiinaan voi parhaimmil-
laan poikia laajalti seudullista hyvää. Pian
käynnistyvässä selvityshankkeessa kartoite-
taan Joutsenten reitin alueen yritysten vien-
ti- ja tuontiyhteistyön mahdollisuuksia Kii-
naan. Reitin piiriin kuuluvat muun muas-
sa Huittinen ja Punkalaidun.
Sasypin toimitusjohtaja Mikko Nieminen
uskaltaa jopa väläyttää ideaa seudullises-
ta vientiringistä kyseiseen Aasian kolkkaan.
Horisontissa siintävät myös Vammaksen
teollisuusalueen uudet loiston päivät, Häi-
jään kauppakeskittymän kehittyminen se-
kä tamperelaisten houkutteleminen asuin-
sijoille Kärppälään.
Villejä visioita, jotka toteutuakseen vaati-
vat pitkälti yritysten investointipäätöksiä.
Kun investoijana on kaupunki, marisijoita
riittää, riippuen toki siitä, mihin lähteeseen
lantteja heitetään. Oli kyse sitten viennin
edistämisestä, teollisuuden toimintamah-
dollisuuksien kohentamisesta tai kirjakort-
telista, kaikki lähtee visiosta. Jotta voi teh-
dä, pitää ensin uskaltaa nähdä.
Pää-
kirjoitus
2.9.2015
Minna Isotalo
Pitäiskö
nimeksi laittaa jo
”Häijään Äijä ja Muori”?
Kommentti uutiseen: Häijään Äijä tuplaa neliönsä
Vakuutusyhtiöiden
hyväksymä vauriokorjaamo
Ahertajankatu 4, 38250 Roismala. Puh. 03-513 0255
Myynti
SeppoVänniä,puh.0400901373
Risto Rytin katu 11, Huittinen
ZZZ VXRPHQWUDNWRULP\\QWL Ƭ
Jaakko-Profiililevyt®
KATTO- JA SEINÄPELTIÄ
27430 PANELIA puh. (02) 864 7228
HYVIN
VARUSTETUT
ALAN LIIKKEET!
Useita eri väri- ja
pinnoitevaihtoehtoja.
Meiltä myös:
s¬PELTILISTAT
s¬SADEVESIJËRJESTELMËT
s¬LËPIVIENNIT
s¬KATTOTURVATUOTTEET
NOPEAT TOIMITUKSET
TILAA HETI!
MUUTTO
Neon Sport avaa
marraskuussa Torikeskuksessa
▶
Yrittäjä Klaus Hiirijoki ei näe Roismalan risteyksen kehittymistä
uhkana keskustan kaupankäynnille.
•
Pauliina Vilenius
Urheiluliike Neon Sport
Oy vuokraa Vammalan
Torikeskuksesta kaikki
vielä vapaana olevat tori-
tason liiketilat. Vuokratta-
vaa pinta-alaa on yhteen-
sä noin 500 neliötä.
”Entiset Kaijamaija ja
Inaria-studio sekä Hesbur-
gerin seinänaapurina ole-
va pienempi tila yhdiste-
tään kaatamalla väliseinät.
Pääsisäänkäynti tulee ole-
maan torin puolelta, mut-
ta liiketila on avoinna si-
sällä olevalle yhdyskäytä-
välle, joten sitäkin kautta
pääsee kulkemaan”, selvit-
tää kauppias
Klaus Hiiri-
joki
.
■
VUOKRASOPIMUK-
SEEN KUULUU LISÄKSI
erillinen 60 neliön suu-
ruinen tila Onkiniemen-
kadulta aukeavan yhdys-
käytävän toisella puolel-
la.
Hiirijoen mukaan siitä
tehdään huoltotila suksil-
le ja polkupyörille.
”Lisäksi jatkamme luis-
tinten teroitusta ja profi-
lointia sekä erilaisten va-
raosien myyntiä.”
■
NEON SPORTIN
VUOKRASOPIMUS
ny-
kyisissä tiloissa Kiinteistö
Oy Apajan Kulmassa päät-
tyy marraskuussa. Uusissa
tiloissa on tarkoitus avata
ovet marraskuun lopussa.
”Muuttomyynti alkaa
heti tänään. Tavaraa ote-
taan vastaan nykyisiin ti-
loihin lokakuuhun saakka,
mutta selkeät talvivarus-
teet, kuten sukset ja top-
pavaatteet, tulevat myyn-
tiin Torikeskukselle.”
Liikkeen ovia ei Hiir-
joen mukaan laiteta mis-
sään vaiheessa säppiin,
vaan muutto toteutetaan
pienin askelin.
■
OP SASTAMALAN
TOIMITUSJOHTAJA JYR-
KI RANTALA
iloitsee To-
rikeskuksen liiketilojen
täyttymisestä.
”Tämä on erinomaisen
aurinkoinen uutinen ko-
ko ydinkeskustan elinvoi-
man ja vireyden kannalta.
Yrittäjien satsauksen jäl-
keen on meidän kaupun-
kilaisten vuoro huolehtia,
että myös ostamme pai-
kallisia tuotteita ja palve-
luita.”
Myös Klaus Hiirijoella
on vahva usko torin seu-
tuun.
”Vaikka Citymarket ra-
kentuukin Roismalan ris-
teykseen, keskusta on täs-
sä. Uskon, että alueella tu-
lee jatkossakin olemaan
elämää.”
Neon Sport ottaa marraskuussa haltuunsa Torikeskuksen Onkiniemenkadun puoleisen pää-
dyn. Kauppias Klaus Hiirijoki pitää uutta liikepaikkaa toimivana ratkaisuna. ”Saamme val-
tavat näyteikkunat, jotka aukeavat pääkadulle sekä hyvän välivaraston. Lastauslaiturikin on
jatkossa samassa tasossa liiketilan kanssa”, hän summaa hyviä puolia.
6:23
20:30
6:26
20:27
6:28
20:24
6:31
20:21
To
Pe
La
Su
+16
+16
+16
+16
+16
+15
+17
+16
+17
+16
+17
+17
+14
+13
+16
+13
+16
+17
+16
+16
+17
+16
+16
+17
4
2
2
2