20
Keskiviikko 27.7.2016
Pää tyynystä ammut
"Työnnyimme Taiston kanssa navettaan, mutta kiersimme kaukaa sarvipään,
joka muljautteli silmiä ja mölisi aina vieraan hajun tunnistaessaan."
Silloin äiti oli aina myöhässä – levitti huu-
lipunaa pienellä siveltimellä ja väläytti
hampaitaan tuon tuostakin vessan peilille.
Livahdimme Taiston kanssa edeltä, juok-
simme pitkin radan vierustaa, ikään kuin
mahtaisimme sille jotain, jos juna jättäisi
meidät. Veli jäi jatkuvasti jälkeen, mutta
hihkui äkisti: ”Äiti tulee”, kun kirkkaan-
keltainen hellemekko putkahti ratapolun
mutkasta, huulipuna helotti kilpaa taka-
ritsiltä pilkottavan matkalaukun kans-
sa. Tumma papiljottitukka hehkui ja ma-
talapainerenkaat vain hurisivat, kun äiti
vaappui polkemisen tahtiin. Kuin "Lispet
Teilor", muistin äidin työkaverin kerran sa-
noneen.
Ehdimme viime tipassa. ”Ja matkaliput ol-
kaa hyvät”, mörisi konduktöörin ääni ju-
nan käytävältä. Äiti napsautti käsilauk-
kunsa auki, ojensi liput ja soi komealle
konduktöörille hurmaavimman hymynsä.
”Ja Tampereella sitten vaihto, tuloaika
11.06 ja 11.15 Haapamäen kautta Ähtä-
riin”, selitti konduktööri vuolaasti, leimasi
liput, nosti kätensä koppalakkiin ja iski äi-
dille silmää. – Tuut-tuut, veli sanoi, keikkui
eestaas penkillään ja tuijotti keskittyneesti
ulkona vilistävää maisemaa. Painoin kor-
vani viileää ilmaa puhaltavalle metalliri-
tilälle ja kuuntelin: ”tikki-takki-tikki-tak-
ki”, kolkottivat kiskot junan pyörien alla.
Pikkuveli tömisti lattiaa, osoitteli sormel-
laan ulos ja kuulutti: "pää tyynyyn am-
mut", vaikka niityillä märehtiviä lehmiä
ei vielä näkynyt.
Ilpo-setä oli asemalla vastassa, istui pu-
naisessa Taunuksessa piintyneen lehmän
hajun piirittämänä. Ilpolla oli siniset viik-
sihousut, napa-t-paita Las Palmasista,
oranssi Hankkijan lippis ja jalassa ne mus-
tat mononrähjät. ”No terve!” setä sanoi,
rutisti äitiä ja iski minulle silmää. Onnek-
si ei Martta-täti nähnyt, tuumasin ja lui-
kahdin pikkuveljen perässä takapenkille.
”On kaksi uutta vasuakin, saatte valita taas
nimiä”, setä jutteli takapenkille”, äidin pu-
hetulvan yli, kun auto kurvasi kohti Va-
sikkaniemen tilaa. Ilpo ja Martta Vasikka-
niemi kiherrämme Taiston kanssa.
Martta jökötti kuistin rappusilla, sama
vaalea poninhäntätukka ja kylmänkoppa-
va katse. ”No niin, sieltähän ne tuloo. Ter-
vetuloa!”, täti sanoi suu viivana ja kätte-
li pikkukaupungista tulleita sukulaisiaan.
Navetasta kuului mölinää ja suulin alta
kirmasi pikkukissojen jono, hännät somas-
ti kohti taivasta. ”Kissoja”, suhahdan ja
tökkään veljeä. ”Nuin, siinä on teillä taas
paijaamista. Kyllä kisujen nyt kelpaa”, Il-
po myhäili, työnsi lippistä takaraivolle,
rapsutteli hajamielisenä päätä ja vatsakar-
vojaan. ”Niin, ei pääsö isäntäkään keinu-
tuolihin ruuan jälkehen maata, kun tuoli
on täynnä katteja”, Martta tokaisi ja pyysi
vieraitaan käymään tupaan. ”Ja he isän-
tä, annahan olla sitte laitimmainen ker-
ta, menöö tuollaasena kylälle, talaviken-
kätkin jalaassa, iso mies!”, täti puuskah-
ti. ”No, siellähä niitä vasta onkin, jos jon-
ninmoisii rytkylöi. Ja ihan vasitenkin vie-
lä. Elä sinä emäntä taas alota”, setä totesi
ja luikahti navettakeittiön suuntaan, sillä
tankkiauto pilkotti jo hiekkatien mutkassa.
Jäin pihamaalle kuljeskelemaan muiden
mennessä sisään. Maitohuoneen tankki
hurisi, ja sen katosta roikkui imupaperiin
takertuneita kärpäsiä, jotkut vielä elossa.
Ulkohuussissa lojui nippu Ilkkoja ja haa-
listuneen työkaluvajan ovet repsottivat au-
ki. Pihan ohi kiertävällä hiekkatiellä ei nä-
kynyt ketään, ja jos näkyikin, ohikulkijoi-
ta töllisteltiin ja tunnisteltiin, vielä hälve-
nevän tomupilven keskeltäkin. Kaikki niin
korutonta, kuitenkin niin kotoista.
Kun livahti suulin puolelta navettaan, löi
vastaan lämmin hönkä. Äiti kurkkasi vain
ovensuulta, pidätti hengitystään, kikatti
jotakin Ilpolle ja hävisi Martan avuksi tu-
paan. Työnnyimme Taiston kanssa navet-
taan, mutta kiersimme kaukaa sarvipään,
joka muljautteli silmiä ja mölisi aina vie-
raan hajun tunnistaessaan. Setä kalisteli
metalliämpäreitä, pöyhi ripeästi ruskeita
rapisevia paperisäkkejä, joista pölisteli val-
keaa jauhoa – laittoi pikkulehmille apetta.
”Jou'utaanpas sitte, tiälä ne on nurkassa”,
Ilpo-setä sanoi. Vasikat nuuhkivat tulijoi-
ta, kurkottivat kohti, kaivoivat nenää, vä-
ristelivät korvia ja ryystivät honkkelisti Il-
pon tuoman herkun.
”Nuin, sinne teiät pittääpi”, setä nauroi ja
nosti meidät äkisti karsinan puolelle. Mut-
ta kun vasut tulivat lähemmäksi, pikkuve-
li alkoi parkua. Ilpo hätääntyi ja nosti vel-
jen pois, mutta minä pudistin päätäni, sil-
lä vasu tuli yhä lähemmäksi, puski ja lipoi
kättäni vaaleanpunaisella karhealla kie-
lellä, kun setä toi meille kalisevassa sink-
kiämpärissä ruokaa.
Ongenkohot töpöttivät vaimeasti, vesimit-
tarit liippailivat pyöreitä laineita, kopterit
rapisivat kaislikossa ja pikkukissat kieppui-
vat naukuen jaloissa. Sitten veljellä nap-
pasi:
”Kala!”, pikkuveli hihkui ja killutti pulle-
aa ahventa ilmassa. – ”Nakkaa se rannal-
le”, kailotan ja syöksyn veljeä kohti, mut-
ta Misse tarttuu kalaan, vetää siimaa ja
pikkuveljeä perässään ja sähisee. ”Ka, mi-
tenkäs se Misse nyt nuin?” päivitteli pai-
kalle tupsahtanut Ilpo. Vain pari raapalet-
ta sedän rystysiin ja Misse sai turvallisesti
omansa. Veli riiputti katkaistua siimaa ja
tuijotti ihaillen raidallista kissaa, joka ka-
tosi muristen rantalepikkoon pikkuveljen
kala suussaan.
”Ka, ja kuinkas te tuon paraan katiskankin
olette tuonne upottana? Ja miun tekemän
uu'en sumpun”, Ilpo arvaa. ”Ongitaan
soppakaloja Martta-tätille”, veli meluaa.
”Vai soppakaloja. Nuin rannasta. Sumpul-
la? Elkäähän nyt”, setä harmitteli, kahla-
si kaislaiseen rantaveteen ja löysi katiskas-
ta parikiloisen hauen. ”Mitä lie pelästynnä,
kun on nuin rantaan uinu”, setä sanoi lai-
measti. ”Kelpaako soppakalaksi? pikkuve-
li säteili. ”Ei tätä soppakalaksi kehtoo lait-
taa, pönttöön se pittää saaja”, Ilpo tuumi.
Vilkaisen veljeä ja sedän kettumaista ilmet-
tä: ”Eikai se roskiin heitä, hyvää kalaa?”,
supatan Taiston korvaan.”
Kuistin kellertävästä navettakomerosta
työntyy lannan haju ja räsymatot ovat
kasassa. Tuvassa leijuu painostava tun-
nelma, jään oven suuhun seisomaan: ”Nyt
vasta tulet! Ja mitä sinä veljesi sinne ran-
tasaunalla jätit”, äiti sihahti. Martta kat-
soi kylmästi suoraan minuun ja virkahti:
”Siinä on termospullossa Ilpolta jäänyttä
kahavia. Äitis laittoo juur potut kiehuma-
han. Kohta syörähän.” Uutistenlukija lu-
paili hellettä radiossa. Kun varis raakkui
varhain aamulla, tiesi se sadetta, höpä-
ji mummo aina. Kuistilta kuului kolinaa,
kärpänen pörisi tuvan ikkunassa ja tuvan
ovi lennähti auki. ”Noooo, mitäs ne sis-
kokset tiällä taas kahestaan juonii? Oikeen
on emännät kuin kaksi marjaa”, Ilpo-se-
tä kajautti ja rymisti rehun pilkuttamine
kenkinensä tuvan ovesta sisään ja nikka-
si minulle silmää. ”Ettei vain tulisi sajet-
ta ennen heinää”, setä jatkoi, hyökkäsi il-
mapuntarille, kurkisti ulos ja kopautti taas
puntaria. ”Mitä sinä alvariinsa sen ikku-
nan kanssa vehtaat? Mitä merkillistä siel-
lä ulkona on, ekkös sinä juur sieltä tullu?
Ja pesikkö eres käsiäs ennen pirttiin tuloa?”
Martta-täti kivahti. Ilpo naurahti, rojahti
tuvan penkille ja puheli äidille silmät vii-
ruina: ”Mitenkäs se Lispetti tiällä viihtyy?
”Hyvästi viihdyn”, äiti kihersi, kun Martta
pamautteli lautasia pöytään, loi tummia
katseita äidin ja sedän suuntaan - oli kuin
myrskyn merkki allakan syrjässä tai kuin
perseihin ammuttu karhu, niin kuin äiti
aina ruukasi sanoa.
Kaappaan keinutuolissa uinuvan Missen ja
kirmaan kissa kainalossani suoraan ran-
taan. Ylihuomenna alkaisi heinä. Saisim-
me syödä vain eväitä. Kurottaisimme hei-
nää seipäille ja Martta-tätikin yhtyisi hip-
paan, piiloutuisi kerkeästi heinäseipäiden
taakse, kihertäisi vedet silmissä aamusta il-
taan päästessään "ihimisten ilimoille".
Kun kuivaa heinää ajettaisiin suuliin, nii-
den sekaan saisi hyppiä parvelta, eikä Ilpo
kieltäisi: "Pitteehän ne kuitennii petkeleel-
lä linkuttaa", setä vain sanoisi. Illalla iho
vilisisi neuloja, löyly pistelisi ja kuumottai-
si. Aamulla peilistä näkyisi vetistävät sil-
mät ja perunan kokoinen tukkoinen nenä,
mutta heinänajoon pitäisi päästä – keinui-
simme polleina kuorman päällä, kun pik-
kuveli hihkuisi traktorin lavalta: "Pää tyy-
nystä ammut, täältä tuodaan heinää!"
Kesänovelli
Kirjoittanut Katri Mäkinen
