Alueviesti 35-2016 - page 31

31
Keskiviikko 31.8.2016
Sovi remontin
parhaat
asennusajat nyt!
Nyt on IKKUNA-, OVI- JA
KATTOREMONTIN aika!
Tuomo Järvenpää
0400 765 521
Markku Koistinen
0400 670 397
”Minäkin valitsin
Kymppi-Katon
jaTiimi-Ikkunat!
- Juha Mieto
Vammala-laulu herätti muistoja
Alueviesti
Kuka tietää Vammala-lau-
lusta, kyseltiin viime vii-
kon Alueviestissä.
”Minäpä kerron: tuttu
on”, kirjoittaa
Jari Nurmi
.
”Tyrvään (sittemmin
Vammalan) yhteislyseon
entinen musiikinopetta-
ja
Alpo Hannikainen
si-
tä 1960-luvulla meillä op-
pilailla laulatti. Ja kyllä
saimme senkin tietää, että
se oli
Leino Allinniemen
kynästä lähtenyt ja
Tuure
Helmeri Pihan
säveltä-
mä. Ja mikäli aivan oikein
muistan, sitä esitti hänen
johdollaan myös yhteis-
lyseon silloinen kuoro,
Teinikuoro. Itsekin tuos-
sa kuorossa lauloin. Kyl-
lä tuon laulun sävel jolla-
kin tavoin mieleen noilta
ajoilta muistuu ja sanat-
kin. Tosin taitaa olla, että
muisti ulottuu enää alku-
tahteihin.
Q
SIIHEN
aikaan musii-
kinopetus oli pakollis-
ta oppikoulun kahdella
alimmalla luokalla, sen
jälkeen vapaaehtoista.
Muistiin on jäänyt, että
kolmannelle luokalle jou-
duin isän velvoittamana,
kuten moni muukin poi-
ka. Meitä oli kolmannella
siten näitä ”vapaaehtoi-
sia” poikia paljon, mutta
sitten joukko väheni.
Itseeni kuitenkin mu-
siikki-innostus iski juuri
tuossa saumassa, ja niin
olin vapaaehtoisessa mu-
siikissa ja siten kuoro-
esiintymisissäkin aina yli-
oppilasluokalle asti. Joten
ei ihme, että Hannikai-
sen johdolla lauletut lau-
lut mieleen ovat jääneet.
Joistakin lauluista toinen
äänikin.
Q
HANNIKAINEN
oli
muuten koulutukseltaan
kanttori. Hän oli tullut
Karkun kanttoriurkurik-
si vuonna 1953 (Tyrvään
yhteiskoulun historiikki
ja matrikkeli 1904-79) ja
sieltä aikanaan siirtynyt
musiikin opettajan tehtä-
viin. Hän piti kotioloissa
myös musiikkikauppaa. It-
sekin ostin häneltä ensim-
mäisen kitarani. Myöhem-
pinä vuosinaan hän tu-
li tunnetuksi etevänä viu-
lunrakentajana. Hannikai-
nen oli kuuluisaa musiik-
kisukua. Jo kouluvuosina
sen ymmärsimme, kun
monessa sen ajan koulu-
laulukirjan laulussa sävel-
täjänä luki Hannikainen.
Lämmöllä noita kou-
l ua i ko j a mu i s t e l en ,
myös musiikinopetus-
ta. En ole jälkeenpäin
pahana pitänyt, että isä
vapaehtoiseen lauluun
ensin pakotti”, Nurmi
muistelee.
Q
MYÖS
Seppo Mäki-
nen
tunnisti laulun.
”Olen ollut kuorossa,
jossa tätä laulua on lau-
lettu. Kuoroa johti silloin
Alpo Hannikainen. Tämä
on ollut 1960-luvun lop-
pupuolella tai 1970-lu-
vun alussa. Voisiko itsel-
Voisiko tämä itselläni säilynyt nuotti olla jopa
Hannikaisen sovitus sekakuorolle, miettii ku-
van ja muisteluksensa Vammala-laulusta toi-
mitukseen lähettänyt Seppo Mäkinen.
läni säilynyt nuotti olla
jopa Hannikaisen sovitus
sekakuorolle?
Vammalan lukiolla oli
niihin aikoihin keväisin
kevätparaati, jossa kuul-
tiin erilaista musiikkia
jousiorkesterista kuoro-
lauluun. Ainakin tällai-
sessa tilaisuudessa olem-
me tämän laulun esittä-
neet.”
Torikatu 1 (torikeskus), Sastamala
Puh. (03) 514 1290
Ma–pe 9–18, la 9–14
KAIKKI aikuisten
sisäliikunta-
vaatteet
• Myös tarjoushinnoista
• Myös uutuuksista
KE–LA
alkaen
-25%
Naisten ja lasten
HUPPARIT
Syksyn uutta
Sisäliikuntaan edullisesti
• lentopalloon
• salibandyyn
• ym. pallopeleihin
SECTOR
Vedenpitävät
Gore-Tex -kengät
naisille ja miehille
Sisäliikuntakengät
• Leveä lesti • Naisille ja miehille
SYKSY SAAPUU!
Jumpat alkaa,
kuntosali kutsuu...
Parhaat sisäpelikengät
TARJOUSHINNOIN!
69,90
99,-
Sh. 140 !
39,90
Sh. 59,90 !
MUISTA
seura-
alennukset
Netburner
Volley Elite
Blade
Power Play High
Sastamalan vammaisneuvosto ja Sastamalan kulttuuripalvelut,
SPR ja Sastamalan Sydänyhdistys
35-vuotis-
kiertueen
konsertti
Vexve-areenalla
to 27.10. klo 19
Pääsyliput 25!/15!
(Ennakkoon Tyrvään kirjakaupasta /
vain käteismaksu.
1...,21,22,23,24,25,26,27,28,29,30 32
Powered by FlippingBook