Alueviesti 48-2016 - page 3

3
Keskiviikko 30.11.2016
jouhevasti mahdollistava
opinahjo, joka on suunni-
teltu koululaisten ja hen-
kilökunnan toiveet huo-
mioiden.
Näin ainakin hanke-
suunnitelmia laadittaessa
- käytännön toteutus on
tietysti asia erikseen.
Viime keskiviikkona
Uossolla kokoontuneen
työryhmän visiot ovat
kunnianhimoisia.
Kasvatusjohtaja
Pekka
Kares
ja kaupungin kiin-
teistöpäällikkö
Sirkku
Pehkonen
toteavat, ettei
vähempään kannata tyy-
tyä, onhan kyseessä lähi-
vuosien suurin investoin-
ti, arvoltaan 8 - 10 miljoo-
naa euroa.
"Kaikki lähtee kouluar-
jen sujuvuudesta. Tilojen
muunneltavuus ja moni-
käyttöisyys on avainase-
massa. Hukkaneliöitä kou-
luun ei tule", Kares sanoo.
VARILAN
koulun reh-
tori
Juha Marttila
antaa
Sastamalan tilakeskuksen
asenteelle ison plussan.
"Heillä ei ole intres-
siä kopioida vanhaa. Nyt
luoda uutta ja käyttäjä-
lähtöistä. "Hankesuunni-
telmia sorvaavat arkki-
tehdit
Noora Aaltonen
ja
Marko Voho
Arkkiteh-
titoimisto LPV:stä kutsu-
vat Sastamalaa edelläkä-
vijäksi.
"Varilan koulun suun-
nittelu on prosessina ai-
van erityinen. Arkkiteh-
tuuri seuraa pedagogiik-
kaa. Näin kaikki Suomen
koulut pitäisi suunnitel-
la", Aaltonen sanoo.
TYÖRYHMÄN
mu-
kaan uuteen kouluun rää-
tälöidään avoimia oppi-
misympäristöjä, jotka so-
veltuvat hyvin pienryh-
mätyöskentelyyn.
Toki sijansa on myös
suljetuille luokkatiloille,
kaikki oppiminen kun ei
tulevaisuudessakaan ta-
pahdu ilmiöpohjaisesti
etsien ja kokeillen.
Paitsi oppiaineiden ra-
joja, myös jäykkiä ikään
perustuvia tasoryhmiä on
tarkoitus purkaa. Uuteen
Varilaan on alustavasti
visioitu esikoululaisille
ja ensimmäisen ja toisen
luokan oppilaille osittain
yhteisiä tiloja.
Uuden koulun liikunta-
sali on miljoonaluokan
kysymys. Kiinteistöpääl-
likkö
Sirkku Pehkosen
mukaan olisi lyhytnä-
köistä miettiä salia vain
koulun käyttöön.
Varilan koulun hanke-
suunnittelun käyn-
nistyminen onkin herät-
tänyt liikuntaseuroissa
toiveita uudesta, lajiliit-
tojen vaatimukset täyt-
tävästä pelikentästä.
Liikuntapäällikkö
Ja-
ri Ahon
mukaan Vex-
ve Areenan ja Sylvään
koulun salit eivät rii-tä
nykyisille harrastaja-
määrille. Asia on puhut-
tanut “seuraparlamen-
tissa” keväästä saakka.
Seurojen ja harras-
ta-jien toiveissa on uu-
si, täysimittainen sa-
li, jossa voitaisiin pe-
lata muun muassa fut-
salia, lentopalloa ja sal-
ibandya.
“Junioritoiminta tar-
vitsee lisää tilaa. Miten
hienoa olisi, jos pysty-
isimme järjestämään
nykyistä suurempia ja
useampia lentopallon
junnuturnauksia Sasta-
malassa”, Aho miettii.
Harrastajien tarpei-
ta vastaavan salin ra-
kentaminen Varilan
koululle purkaisi osalta-
an ruuhkia myös Vinkin
liikuntakeskuksesta.
“Mahtavaa, että sasta-
malalaiset liikkuvat. Jos
saisimme lisää liikun-
tapaikkoja, yhä useam-
pi pääsisi harrastamaan.
Kenties urheiluseurat-
kin voisivat silloin kas-
vattaa rivejään.”
Liikuntasalilla keskeinen rooli
Vexve Areena ja Sylvää eivät riitä paikkakunnan
harrastajamäärille.
Uusi
Varila
Kaupungille 8 - 10
miljoonan euron
investointi.
Suunnitteluvuosi
2017, rakentami-
nen 2018 - 2019,
valmista syksyllä
2019.
Oppilaita noin
320 ja neliöitä
noin 4500.
Koulua on kaavail-
tu rakennettavaksi
nykyiselle tontille
Narvantien suun-
taisesti, toi-
nen pääty Kon-
tienkadulle päin.
Suunnitteluun
bubjetoitu tälle
vuodelle 40 000
euroa.
Kaupunginval-
tuusto käsittel-
ee Varilan koulun
hankesuunnitel-
mia alkuvuodesta.
Huittisten uudelle
liikuntahallille
muhkea avustus
Alueviesti
Valtion liikuntapaikkojen
rahoitussuunnitelmassa
vuosille 2017 - 2020 on
mukana mukana Huittis-
ten Huhkolan liikuntahal-
lin rakentaminen. Hank-
keelle on tulossa ensi
vuonna valtion avustusta
750 000 euroa. Se on mak-
simimäärä uimahalleja lu-
kuun ottamatta.
”Opetus- ja kulttuurimi-
nisteriö tukee vuosittain
yli 25 miljoonalla eurolla
liikuntapaikkojen raken-
tamista ja kunnostamista,
jotta kaikenikäisillä kun-
talaisilla on mahdolli-
suus liikkua ja pitää itses-
tään huolta. Kun sosiaa-
li- ja terveyspalvelut siir-
tyvät maakuntien vastuul-
le, kuntien rooli koulutus-
ja vapaa-ajan keskuksina
korostuu entisestään”, sa-
noo rahoitussuunnitel-
man vahvistanut minis-
teri
Sanni Grahn-Laaso-
nen.
Lounais-Suomen alu-
hallintoviraston alueelle
avustuksia on ensi vuon-
na tulossa yhteensä lähes
1,9 miljoonaa euroa.
Raho i t us suunn i t e l -
ma on pohjana opetus-
ja kulttuuriministeriön
myöntäessä valtionavus-
tuksia liikuntapaikkojen
perustamishankkeisiin.
Suunnitelman toteutumi-
nen edellyttää, että edus-
kunta osoittaa liikunta-
paikkarakentamiseen riit-
tävät määrärahat.
1,2 4,5,6,7,8,9,10,11,12,13,...48
Powered by FlippingBook