29
Keskiviikko 21.12.2016
Muistelmakirja on
paras elämäntaitokirja
Tämän syksyn uusista kirjoista mieleeni jäivät
voimakkaimmin nämä kolme: Timo Hännikäi-
sen ”Kuolevainen”, HannuMäkelänmuistelma-
sarjan viimeinen osa ”Vapaus” ja Antti Eskolan
”Vanhuus”.
Kaikkien kolmen kirjan “lukeminen” mielessä
jatkuu edelleen. Kaikki kolme ovat viisaita vaan
eivät viisastelevia elämänpohdintoja.
Kirjailija Hannu Mäkelän (s. 1943) muistelma-
kirjan avoimuutta ei voi olla ihmettelemättä.
Hän myöntää teoksen lopussa, ettei ole osan-
nut tehdä omassa elämässään viisaita valinto-
ja — mutta lukija näkee 73-vuotiaassa muiste-
lijassa ihmisen, joka on päässyt tasapainoon ja
osaa katsoa elettyä elämää viisain silmin.
Vuonna 1934 syntynyt emeritusprofessori Esko-
la pohtii omaa nykyistä elämänvaihettaan ver-
taamalla sitä aiempiin: millaista on olla vanha
verrattuna siihen kun oli keski-ikäinen tai juu-
ri professorinvirasta eläkkeelle jäänyt. Vuonna
1979 syntynyt kirjailija Hännikäinen kuvaa ai-
vokasvaimeen kuolleen sisarensa elämän lop-
puvaiheet tarkasti ja pohtii näiden muistojen
kautta kuolevaisuutemme merkitystä.
Sekä Eskola että Hännikäinen pitävät kuolevai-
suuden myöntämistä elämänviisauden lähtee-
nä. Kuten Eskola kysyy: “Mahtaisikohan elä-
mästä havaita jotakin uutta, jos ei yrittäisi ym-
märtää sitä lähtemällä syntymästä ja sitä seu-
raavasta kehityksestä vaan lopusta käsin eli
kuolevaisuudesta?”
Muistelmakirjoja parempia elämäntaitokirjo-
ja ei ole.
Antti Eskola kannustaa myös lukijoitaan kirjoit-
tamaan muisteluksia:
“Nykyisin eläkeläiset innostuvatkin kirjoitta-
maan elämästään ja lähettämään tekstejään
pieniin kustantamoihin, joita perinteisten suur-
ten kustantajien rinnalle on tietotekniikan ke-
hittyessä syntynyt runsaasti. Monelle kirjoitta-
jalle riittää noin sadan kappaleen painos. Siitä
joutuu maksamaan ehkä joitain tuhansia euro-
ja, mutta rahojaan voi hankkia takaisin myy-
mällä teostaan erilaisissa tilaisuuksissa ja tapaa-
misissa, ehkä myös verkossa, mutta sitä asiaa
en tunne.”
Voin vahvistaa: juuri noin se on. Voin tosin täy-
dentää: jos painattaa saman tien pari-kolmesa-
taa kirjaa ja käyttää kaikenlaisia myyntikana-
via, myös verkkoa, ne loputkin kirjat kyllä löy-
tävät ostajansa. Silloin koko muutaman tuhan-
nen euron satsaus jää vain tilapäiseksi mene-
tykseksi.
Muistelija voi pelätä kirjan tekemisen vaikeuk-
sia, mutta usein lähellä on ihmisiä, jotka halu-
avat ja osaavat auttaa. Muistelmia ei sitä pait-
si tarvitse välttämättä itse kirjoittaa. Ne voivat
syntyä vaikka älypuhelimen sanelimeen puhu-
malla.
Vanhan kirjallisuuden päivien hallituksen pu-
heenjohtaja LeenaMajander kirjoitti joulukuun
alussa Avun kolumnissa, että hänen kirjahyl-
lynsä tärkein teos on hänen oman äitinsä muis-
telmakirja.
“Sujuvasanainen ja ilmaisussaan vahva äiti oli
jutellut omat muistelmansa nauhalle. Sisko pur-
ki ne tekstiksi ja siskontyttö taittoi kirjaksi. Kir-
jaa painatettiin muutamia kymmeniä kappa-
leita lapsille, lastenlapsille ja läheisille. Nyt kun
äitiä ei enää ole, kirjan lukeminen tuntuu eri-
tyisen tärkeältä. Se on kosketus yli sukupolvien.”
Kirjoittaja on kirjantekijä ja poliisiviestinnän opettaja.
Vieraskynä
•
•
Marko Vesterbacka
Joulutunnelmia luonnossa
▶
▶
”Hiljaista kellojen sointia voi aistia auringon laskiessa, kun
auringon viime säteet valaisevat järvikaisloja.”
Täysikuu on noussut kuusen latvaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkolla. Avaruus ja ”tähtipolku”
laulun sanoin ovat melkein käden ulottuvilla pimenevässä illassa.
•
•
Hannu Moilanen
”Järven aalto jäätynyt tal-
vipakkasessa”, lauletaan
tutussa ja rakastetussa
Varpunen jouluaamuna,
joululaulussa.
Zacharias
Topeliuksen
herkkään ru-
noon vuodelta 1859 poh-
jautuva laulu syntyi kir-
joittajan yksi vuotiaan po-
jan kuoleman jälkeen.
Rannalla seisoo jääpui-
kot koristeekseen saanut
pieni rantakuusi, kuin to-
disteena pidetystä kauniis-
ta joululaulusta. Kukahan
tullee viettämään joulua
tämän kuusen äärelle. Eh-
kä tali- tai hömötiainen, tai
kenties itse varpunen eine-
hen haku matkallaan istah-
taa hetkeksi sen latvaan, jos
ei luiskahda heti pois jäisel-
tä tähden paikalta tai kuu-
sen liukkaalta oksalta.
Tai ehkäpä viluinen
päästäinen viettää joulua
kuusen juurella suojatus-
sa jäämajassaan.
■
■
”On
allain avaruus ja
tähtipolku kauas vie. On
toinen maailma, on hämä-
räinen tie”. Näin suomen-
si
Tarleena Sammalkorpi
hieman uudemman kau-
niin joululaulun Avaruus.
Laulun tunnelman
voi kokea joulukuun
hämärässä, varsinkin
jos taivas on selkeä ja
tähdet tuikkivat kirk-
kaina taivaalla. Täy-
sikuu kruunaa tunnel-
man jos sellainen sat-
tuu kohdalle.
Tärkeää on myös ym-
päröivä hiljaisuus, ja eh-
kä yksinolokin, silloin voi
kenties kokea syvemmin
talvista joulun sanomaa.
■
■
”Hiljaa,
hiljaa Joulun
kellot kajahtaa”. Nämä sa-
nat loihti ilmoille Kajaa-
nissa syntynyt kansakou-
lun opettaja
Helmi Auvi-
nen
vuonna 1897.
Hiljaista kellojen soin-
tia voi aistia auringon
laskiessa, kun auringon
viime säteet valaisevat
järvikaisloja. Joulukuun
hento tuuli heiluttaa
rannan kaisloja, melkein
voi kuulla pienten järvi-
kellojen soivan luojan ja
joulun sanomaa.
Laulun loppupuolella
sanotaan: ”Kirkkaat jou-
lukynttilät lempeästi hy-
myyvät”.
Todellakin, kynttilöi-
täkin kaislat voisivat olla,
niiden latvoissa lepattavat
auringon valaisemat liekit.
Rantakuusi on saanut kasteen syysmyrskyssä
ja järvi on jäätynyt. Jääpuikot ovat luonnon
omia koristeita puun oksilla. Varpunen voisi
hyvinkin jouluaamuna istahtaa kuusen oksal-
le siemenhakumatkallaan.
Kaislakellot soittavat hiljaisia säveliään auringon viime säteissä Rautavedellä. Näetkö, kuin-
ka ”kaislakynttilät” loistavat?
