Alueviesti 13-2017 - page 17

17
Keskiviikko 29.3.2017
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Sastamalan hallitus
ratkaisi viimeinkin
uimahallin
rahoituksen
S
astamalan ja entisen Vamma-
lan uuden uimahalliin rakenta-
miseksi on etsitty 55 vuotta ra-
hoitusta lapioiden, pääsiäisnoitien
sekä kissojen koirien avulla. Kerran,
1990-luvun alkupuolella Ellivuoren
osakekaupoista kaivettiin jo yli 9 mil-
joonan mummonmarkan pesämuna.
Se hupeni kaupungin kassan katteek-
si ja näkyy hitusen pienempänä vel-
kamääränä.
Viime maanantaina kaupunginhalli-
tus räknäili aloitetta, jonka eräs kau-
punkilainen on jättänyt. Aloitetta ei
ole ravakasti tuotu esiin, koska sitä
on haluttu pohtia rauhassa. Aloit-
teen mukaisesti kaupunginhallitus
äkkiseltään hoksasi, että kaupun-
gilla on verotusoikeus. Niinpä rahoi-
tusmalli löytyi lopulta helposti, eikä
kaupungin velkamäärä nouse rah-
tustakaan. Eivätkä käyttökulut rasi-
ta kassaa.
Maanantaina hallitus päätti esit-
tää kaupunginvaltuustolle, että jo-
kaiselle kaupunkilaiselle vauvasta
vaariin lähetetään lisäkuntatulove-
rolappu, jonka arvo on 500 euroa.
Näin kerätään kokoon 12,5 miljoo-
naa euroa, jolla halli rakennetaan.
Samalla hallitus päätti, että hallin
kävijämäärä ja sitä myöten lipputu-
lot saadaan riittäviksi, kun jokaisel-
le kuntalaiselle annetaan vuotuinen
lisäverolappu, 100 euroa. Kokoon
saadaan 1,25 miljoonaa, jotka kat-
tavat käytön rasitukset. Pakkomak-
sun merkiksi kaikkien poskeen tatu-
oidaan Sastamalan vaakuna. Näil-
lä eväillä kaupunki ei velkaannu,
eivätkä käyttökulut rassaa. Hallis-
ta on myös selkeitä tuloja erilaisten
palveluntuottajien vuokrina ja ulko-
kuntalaisten kävijöiden lipputuloi-
na. Lipun hinnaksi määriteltiin 30
euroa aikuiselta.
Nämä päätökset tulevat vielä tä-
män valtuuston päätettäväksi tou-
kokuussa. Eli uusi valtuusto, joka
astuu ruoriin kesäkuun alussa, voi
rauhassa tehdä rakentamispäätök-
sen. Rakennusrahalisäverolappu
kolahtaa postilaatikoihin jo tämän
vuoden joulukuussa. Vuosittaiset
käyttömaksut peritään hallin har-
jakaisten jälkeen.
Tämmösiä uutisia tällä erää. Lissää
sitten aprillipäivän jälkeen huhti-
kuun puolella, ennen kuntavaalisun-
nuntaita.
Sastamala huolehtii
sotaveteraaneista
Sotiemme veteraanit ovat
kunniakansalaisia. He
ovat jo yli 90-vuotiaita,
joten suurimmalle osal-
le kaupungin tarjoamat
palvelut ovat hyödyksi ja
usein jopa ratkaisevaksi
avuksi kotona asumiselle.
Kaupungin tarjoamat
palvelut muodostavat pe-
rustan, jota valtion mak-
samalla kuntoutuksel-
la ja avopalveluilla vielä
täydennetään. Sastama-
lan kaupungin alkuvuo-
sina oli ongelmia tavoit-
taa kaikkia veteraaneja.
Kuntoutukseen ja mui-
hin palveluihin varattua
rahaa jouduttiin vuosit-
tain palauttamaan val-
tiolle. Sosiaali- ja terveys-
lautakunta havahtui on-
gelmaan ja tiivistetyllä
yhteistyöllä veteraaniyh-
distysten ja veteraaniasi-
oiden neuvottelukunnan
kanssa sekä muokkaamal-
la palvelut paremmin ve-
teraanien tarpeita vastaa-
maan on asia saatu korjat-
tua. Viime vuosina kaik-
ki saatu ja budjetoitu ra-
ha on käytetty veteraani-
en hyväksi.
Perinteisen laitoskun-
toutuksen kysyntä on ve-
teraanien ikääntyessä ja
kunnon heiketessä laske-
nut ja painopiste on siirty-
mässä avokuntoutukseen.
Mikäli se on jatkuvaa saat-
taa vaikutus olla jopa suu-
rempi kuin varsin harvoin
toteutuvalla laitoskuntou-
tusjaksolla.
Kaupungin tuottamat
palvelut on yhdessä vete-
raanien kanssa kohdistet-
tu siivoukseen, pihatöi-
hin sekä ateriapalveluun.
Ateriapalveluun on varat-
tu kolme kotiin kuljetet-
tua ateriaa viikossa. Mi-
käli siivous- ja muuhun
kotiapuun varattu mää-
räraha ei ole kulumas-
sa kokonaan lisätään ate-
riapalvelun määrää lop-
puvuodesta. Näin tehtiin
myös vuonna 2016, jotta
koko määräraha tulee käy-
tettyä veteraanien hyväksi.
 Vuonna 2017 valtion
määräraha avopalvelui-
hin on 735 euroa/veteraa-
ni (529 euroa/2016), lisäk-
si kuntoutuksen määrära-
ha on noin 100 000 euroa.
Kaupungin oma rahoitus
kattaa ateriapalvelun sekä
veteraanijärjestöjen avus-
tukset. Vuodelle 2017 on
näihin varattu rahaa
70 000 euroa.
Veteraaneista huolen pi-
täminen on asia, jossa yh-
teistyökykyä ja -halua on
päätöksentekijöiltä aina
löytynyt. Soisi yhteistyö-
hengen ulottuvan koko
kaupunkikonsernin vas-
tuulliseen johtamiseen.
Jukka Pusa
kaupungin-
valtuutettu, kok
sosiaali- ja terveys-
lautakunnan pj
ehdokas
kuntavaaleissa
Sote-kiima
Kansalaisten tulee pääs-
tä lääkäriin nopeammin
kuin nyt on mahdollista.
Valinnanvapauden soisi
koskevan koko Suomea.
On kuitenkin yksi asia
mistä en ole huomannut
mitään keskustelua: poti-
lastietojärjestelmien liik-
kuminen eri palveluntuot-
tajien välillä. Jos käsi me-
nee poikki, se osataan kip-
sata varmaan monessakin
paikassa. Silloin kun po-
tilaalla taas on jokin pe-
russairaus, on aikaisem-
pien käyntien ja labora-
toriotulosten tieto lääkä-
rille olennainen. Terveys-
keskuksissamme on tämä
tieto, mutta miten ja millä
hinnalla se pitäisi luovut-
taa yksityisten käyttöön,
siitä pitäisi sopia.
Potilastietojen tallenta-
minen ei ole ollut kunnil-
lekaan ilmaista. Hyvänä
esimerkkinä voisi pitää
toimeentulotuen siirtoa
Kelalle. Ei mennyt ihan
putkeen.
Eduskunta voisi auttaa
kansalaisia pääsemään
lääkäriin paljon yksinker-
taisemminkin. Pakottaval-
la lainsäädännöllä voitai-
siin määrätä lääkärit toi-
mimaan julkisella sekto-
rilla 3-5 vuotta valmistut-
tuaan. Minusta olisi ihan
kohtuullista antaa yhteis-
kunnalle palvelua takai-
sin ilmaisesta koulutuk-
sesta. Ei tietenkään on-
nistu heidän palkkaluo-
kassaan. Taitava lääkäri
on aina palkkansa ansain-
nut terveyskeskuksessa-
kin. Vaarassa on, että va-
rakkaat ihmiset pystyvät
ostamaan itselleen koke-
neempia lääkäreitä ja saa-
vat palvelua nopeammin.
Nöyrä toiveeni on, että
sotessa ei uudisteta muu-
ta kuin lääkärissä käyn-
ti. Kunnissa on palvelui-
ta, kuten vanhusten hoito,
jonka hallinnon tulisi säi-
lyä kunnassa. Mielestäni
vanhustemme palvelu ei
parane siitä, että päätök-
set heistä tehtäisiin Poris-
sa. Kunnissa otetaan var-
maan inhimilliset tekijät
paremmin huomioon.
Uudistuksille on var-
maan tarvetta ja yksityi-
nen tuo varmaan hyvää-
kin, kuten vaikka yleisen
kilpailun hinnoissa sekä
aukioloajat. Yleisesti otta-
en olen sote-asiantuntija,
koska käytän kunnallisia
terveyskeskuspalveluita jo
kolmannessa polvessa.
Kokemusperäistä tunte-
musta uudistuksessa voisi
olla enemmän. Poliitikot
tekevät päätökset virka-
miesasiantuntijoiden esi-
tyksestä, mikä ei aina ole
pelkästään hyvä. Päätök-
senteon luovuttaminen
maakuntaan ei voi olla
uudistuksen ainoa pää-
määrä.
Aarne Matintalo
114
kuntavaaliehdokas,
perussuomalaiset
Elämme hämmentäviä aikoja
Nykyinen meno pistää
monen pään pyörälle. Jo-
ka tuutista tulvii jos jon-
kinlaista uutista ja muuta
tietoa. Kaiken lisäksi mo-
net niistä lyövät toisiaan
pahasti korville.
Yksi kummastelun aihe
liittyy evankelisluterilai-
seen kirkkoomme.
Eduskunnassa on nyt
hyväksytty samaa suku-
puolta olevien avioliitot.
Kirkon virallinen kanta on
se, että kirkko ei heitä vihi.
Seurakunta ei itsenäi-
sesti voi ottaa käyttöön
omia käytänteitään vih-
kimisasiassa, taustalla on
kirkolliskokouksen enem-
mistöpäätös.
Paradoksaalista on, että
maamme arkkipiispa Kari
Mäkinen  kannattaa ho-
mojen vihkimistä kirkos-
sa. Kuitenkin pappisvalas-
sa pappi vakuuttaa nou-
dattavansa kirkkomme la-
kia. Arkkipiispa on primus
inter pares, paras vertais-
tensa joukossa, piispojen
piispa, hänen jos jonkun
luulisi toimivan suunnan
näyttäjänä.
Samalla tavoin häm-
mennys t ä a iheut t a-
vat  eräät rivipapit, jotka
heti ilmoittivat ilomielin
vihkivänsä homopareja
kirkossa.
Samalla kirkko suvait-
see pappeja, jotka eivät
työskentele naispapin
kanssa, ja tätä on jatku-
nut vuosia.
Tämäntyyppinen nis-
kurointi ja yhteisesti sovi-
tuista päätöksistä lipeämi-
nen  toisi yksityisyrityksis-
sä potkut alta aikayksikön.
Kirkkomme myös varje-
lee laittomasti maassam-
me olevia turvapaikanha-
kijoita.
Kirkon perustelut ovat
toki tiedossa. Vast ikään
Porissa poliisi sakotti
kirkolla oleilevia, laitto-
masti maassa olevia. Suo-
messa on ollut kauan käy-
täntö, jonka mukaan lait-
tomasti maassa olevia sa-
kotetaan. Poliisi siis on
lainkuuliainen.
Kunnissa on suurta
hämmennystä aiheutta-
nut se, pitääkö, ja miten
laittomasti maassa olevia
pakolaisia auttaa. Jotakin
erikoista on siinäkin, että
laittomasti maassa oleval-
la on oikeus välttämättö-
mään toimeentuloon, yö-
sijaan, ehkä ruokaan ja
vaatteisiin, ja kiireelliseen
terveydenhoitoon.
Menee siinä hiukan
pohjaa pois kielteiseltä
turvapaikan eväyspäätök-
seltä.
Ihmetystä monissa ai-
heuttaa pääkaupunkiseu-
dulla käyttönotettu kirjas-
tokorttilomake. Ennen ky-
syttiin, onko kortin hakija
mies vai nainen.
No, se ei tietenkään täs-
sä moniarvoisessa, suku-
puolineutraalissa seka-
melskan maailmassa enää
käy.
Nyt lomakkeessa ky-
sytään onko hakija, ellei
mies tai nainen, niin jo-
kin muu tai sellainen, joka
ei halua kertoa sukupuol-
taan. Kaikki kun kuulem-
ma eivät edes tiedä, mitä
he oikein ovat.
Ruotsihan otti käyttöön
termin hen, kun päiväko-
deissakaan ei saisi enää
puhua han tai hon! Suo-
messakin vaaditaan yhtei-
siä vessoja miehille ja nai-
sille, ja muuta sekopäistä.
Mitä tämä aika oikein
on!
Nyt on muotia koros-
taa sukupuolien moni-
naisuutta, sukupuoletto-
muutta, transseksuaale-
ja ja vastaavia. Nyt kun
pääsääntöisesti vihreät ja
vasemmisto ovat saaneet
homoliitot maaliin, alkaa
taistelu näiden muiden
marginaaliryhmien etu-
jen puolesta.
Tuula Helariutta
Kiitos Kiikan vanhainkodin
henkilökunnalle
Sastamalan kaupungin
päätös Kiikan vanhain-
kodin sulkemisesta on
täysin väärä. Miksi lopet-
taa vanhainkoti, johon
on satsattu paljon rahaa
ja jossa on huippu henki-
lökunta?
Oman työni kautta olen
päässyt seuraamaan hoi-
tajien työtä ja vanhusten
elämää. Sen perusteella
voin todeta, että Kiikan
vanhainkoti on yksi Suo-
men parhaista. Hoitajat
tekevät työnsä sydämellä,
eikä vanhuksia jätetä kos-
kaan yksin.
Haluankin kiittää van-
hainkodin mahtavaa hen-
kilökuntaa heidän teke-
mästään työstä.
Ilkka Helander
1...,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16 18,19,20,21,22,23,24,25,26,27,...64
Powered by FlippingBook