Alueviesti 16-2017 - page 7

7
Torstai 20.4.2017
UUSI ALKU
SPR:n kirppis avaa
jälleen ovensa
Tulipalo vesitti toiminnan koko alkuvuodeksi.
Ovet avautuvat torstaina.
Pauliina Vilenius
Uudenvuoden yönä Vam-
malan keskustan portti-
kongissa tuhojaan tehnyt
tulipalo sulki SPR:n kirp-
putorin koko alkuvuo-
deksi.
"Surullinen. Se on sa-
na, joka kuvaa parhaiten
hetkeä, jona saimme tie-
don tulipalosta", toteavat
Vammalan osaston halli-
tuksessa vaikuttavat
Pirk-
ko Nikkilä
ja
Pauli Koi-
vula
.
Talvi on muuttunut ke-
vääksi, ja tunnelin päässä
näkyy jo valoa. Osaston
vapaaehtoiset ovat pais-
kineet kuukauden verran
töitä niin ahkerasti, että
kirpputorin avajaisia pääs-
tään viettämään vielä täl-
lä viikolla.
"Ovet ovat ensimmäi-
sen kerran avoinna tors-
taina 20. huhtikuuta.
Silloin kävijöille tarjo-
taan kahvit", kaksikko
lupaa.
PAHIMMAT
vauriot
kirpputorin tiloihin aihe-
utti noki, joka Koivulan ja
Nikkilän mukaan peitti al-
leen kaiken.
"Vain muutama lasiesi-
ne saatiin pestyä, kaik-
ki muu piti heittää pois.
Noen lisäksi harmia ai-
heutti vesi, jota väliseinä
päästi sisään."
Nikkilää harmittaa eri-
tyisesti se, että ihmiset
olivat juuri ennen joulua
tuoneet kirppikselle run-
saasti tavaraa.
Tulipalon raivaustyöt
hoituivat vakuutusyhti-
ön puolesta. Sen jälkeen
seinät on maalattu.
"Pientä maalaamista ja
joitain sähkötöitä pitää
vielä tehdä, mutta muu-
ten kaikki alkaa olla kun-
nossa", Koivula toteaa.
KULUVAN
viikon
maanantaina kirpputoril-
la näyttääkin jo valmiilta.
Seinillä on hyllyjä ja lat-
tialla rekkejä, jotka ovat
täyttyneet muun muassa
vaatteista ja muista teks-
tiileistä.
"Rekit ja säilytyskalus-
teet olemme saaneet lah-
joituksina sekä yksityisil-
tä ihmisiltä että yrityksil-
tä", Koivula ja Nikkilä kiit-
televät.
Kiitollisia he ovat myös
myytävää tavaraa lahjoit-
taneille, joista ensimmäi-
set olivat liikkeellä heti tu-
lipalon jälkeen.
"Joitain tavaroita olem-
me säilöneet Ystävänpir-
tillä, mutta isompia on
tietysti mahdollista ottaa
vastaan vasta nyt, kun
ovet virallisesti aukeavat.
Tavaraa saa tuoda aina,
kun kirpputori on auki",
Nikkilä kannustaa.
SPR:N
Vammalan osas-
ton kirpputori palvelee
torstaista alkaen entisin
aukioloajoin ma-pe kello
11-15. Asiakkaita palve-
levat tutut vapaaehtoiset
Anni Koivisto
,
Liisa Val-
tanen
,
Kaija Huhtaniitty
sekä
Anneli Tähti
.
Pauli Koivula ja Pirkko Nikkilä ovat iloisia SPR:n Vammalan osaston kirpputorin ovien auke-
nemisesta. ”Lahjoituksia on tullut todella mukavasti.”
Laaja
jakelu
joka viikko
Tanskalaisia
NAISTEN
VAATTEITA
koot 34-56
-50%
ovh:sta
Olgan Puoti vierailee su 23.4.
klo 11-16 Jaatsin kahvilassa
Asemakatu 10, Sastamala
Aurinkovoimalan asennusnäytös ja
asiantuntijat paikalla ke 26.4.
Favorit Tuotteen tehtaalla
klo 10 - 16
Yrittäjä,
oletko harkinnut aurinkoenergiaa?
Osoite: Lauttakyläntie 571, Eura
Lue lisää biolan.fi ja ilmoittaudu mukaan.
Lisätietoja Matti Hakala p. 0500 621 574,
SASTAMALA Torikatu 1
P. 045 233 2677,
ENERGIAA JA HYVÄÄ OLOA KEVÄÄSEEN!
Uudessa Pinkin kauneushoitolassa ihanat hoidot, kasvohoidot,
kuumakivihieronta, jalkahoidot ja sokerointi. Kevään tarjoukset:
SPORTTISEMPANA
KOHTI KESÄÄ!
6 viikon tsemppiryhmä
alkaa ti 2.5. klo 18.30.
PT Heidin johdolla, sis. 4 tapaamista /
yhteistä treeniä, kuntosaliohjelman ja
treenisuunnitelman, ravintoneuvontaa,
ohjaajan ja ryhmän tuen.
Kiinteytystä ja energiaa kevääseen!
Hinta 80€, vuosijäsenet 50€.
Ilmoittaudu mukaan 28.4. mennessä.
UUSI PILATESRYHMÄ
keskiviikkoisin6KRT
Klassista pilatesta perustuen
vahvasti Joseph Pilateksen
luomaan Pilatesmetodiin.
Hinta 59€, vuosijäsenet 29€.
Ilmoittaudu
mukaan 2.5. mennessä.
Katso monipuolinen
ryhmäliikuntatarjontamme
nettisivuiltamme!
3.5. alk. klo 18.45
HEMMOTTELEVA
JALKAHOITO
(kesto n. 1 h)
35€
KUUMA-
KIVI-
HIERONTA
koko vartalolle, kesto 1,5 h
35€
SOKEROINTI
sääret +
kainalot
yhteishintaan
27€
Tarjoukset
voimassa
31.5.
saakka.
Avustuksia kirkkojen kunnostukseen
Alueviesti
Kirkkohallituksen täysis-
tunto on jakanut seura-
kunnille rakennusavus-
tuksia.
Sastamalan seurakun-
ta sai Keikyän kirkon ul-
kopuolen kunnostukseen
ja maalaukseen 76 900 eu-
roa, Karkun kirkon ulko-
seinien sisäpuoliseen kor-
jaukseen 53 850 euroa,
Tyrvään Pyhän Olavin kir-
kon kattorakenteiden kor-
jauksen toiseen vaihee-
seen 13 500 euroa, Mouhi-
järven kirkon kellonsoit-
tokoneistoon 5 850 euroa
ja Sammaljoen kirkon pa-
loturvallisuuden paranta-
miseen 1 700 euroa.
Punkalaitumen seura-
kunnalle myönnettiin
pappilan esteettömyyden
parantamiseen 8 550 eu-
roa.
Säkylä-Köyliön seura-
kunnalle annettiin Köy-
liön kirkonkellojen au-
tomatiikkaan 1 150 eu-
roa.
Turun arkkihiippakun-
taan avustuksia tuli yh-
teensä reilut 690 000 eu-
roa.
Karkun kirkko.
1,2,3,4,5,6 8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,...48
Powered by FlippingBook