8
Keskiviikko 13.9.2017
Kolumni
•
Marko Vesterbacka
"Onpa se nätti - ja kiltti!"
▶
Kitka teki suomenhevosta tunnetuksi viime viikon kiertueella.
•
Pauliina Vilenius
”Voi, onpa se nätti, tosi
nätti. Ja kiltti!” huudah-
taa
Raija Aalto
nähdes-
sään komean Kitka-tam-
man Hopun palvelukes-
kuksen pihalla. Raija rul-
laa pyörätuolinsa aivan
16-vuotiaan suomenhe-
vosen viereen ja alkaa le-
perrellä sille.
”Minä olen hevosnaisia
– kotona oli kaksi hevosta,
kymmenen lammasta ja
kymmenen lehmää. Kyllä
minä näitä olen syöttänyt
enemmänkin, ja ratsasta-
nut”, hän juttelee omenaa
Kitkalle tarjoten.
■
KITKAN
omistaja
Mar-
jo Iso-Jaakkola
hymyilee
vieressä tyytyväisenä.
Iso-Jaakkola ja Kit-
ka olivat viime viikolla
kiertueella suomenhe-
vosen viikon sekä suo-
menhevosen 110-vuoti-
sen historian merkeissä.
Suomenhevosen kanta-
kirja perustettiin vuonna
1907, jolloin käynnistyi
puhtaan suomalaisen ro-
dun järjestelmällinen ja-
lostustyö.
Iso-Jaakolan kiertueen
tarkoituksena oli tehdä
Suomen kansallishevosta
tutuksi mahdollisimman
monelle.
”Suomenhevosia on
maassamme tällä hetkel-
lä noin 20 000 - kolmas-
osa koko Suomen hevos-
kannasta. Huippuvuosista
50-luvulta on tultu pitkä
matka, sillä silloin rodun
edustajia oli Suomessa
yli 400 000”, Iso-Jaakko-
la kertoo.
Suurin notkahdus ro-
dun historiassa on tapah-
tunut 80-luvulla: vuonna
1987 suomenhevosia oli
ainoastaan 14 000.
”Raviurheilu pelasti suo-
menhevosen”, Iso-Jaakko-
la toteaa.
Hän muistuttaa suo-
menhevosen olevan pala
suomalaista historiaa.
”Suomenhevonen on
sotasankari, jolla on
ollut merkittävä roo-
li myös sotien jälkeises-
sä jälleenrakennustyös-
sä. Suomenhevosen sa-
notaankin olevan elävä
kansallisaarre.”
■
SASTAMALASSA
Kit-
kan halusi vierailulle use-
ampi taho. Aikataulut
saatiin sovitettua yhteen
kymmenen paikan kanssa.
”Lukemattomia kiin-
nostuneita tahoja jäi vielä
vaille hevosvierasta. Mei-
tä voi Kitkan kanssa kysel-
lä vierailulle jatkossakin -
tilausajoja unohtamatta”,
Iso-Jaakkola vinkkaa.
Hevonen herätti vierai-
lupaikoissa paljon kysy-
myksiä.
”Eniten kysytään nimeä,
ikää ja sukupuolta”, Iso-
Jaakkola paljastaa.
Hopulla halutaan tietää
sekin, onko Kitka mahdol-
lisesti ravihevonen?
”Ei ole, mutta ravisukui-
nen kylläkin”, kuuluu vas-
taus.
■
KITKA
itse ei ole huo-
miosta moksiskaan. Iso-
Jaakkolan mukaan tam-
ma on luonteeltaan vä-
hän epäsosiaalinen.
”’Koskekaa nyt, jos ha-
luatte, vaikka mitähän se
teitä hyödyttää’, se tai-
taa ajatella. Kotona Kitka
ei hakeudu siliteltäväk-
si eikä ihmisen kassa seu-
rustelu kiinnosta, mutta
näin työtehtävissä se on
kuin eri hevonen ja ottaa
vastaan kaiken huomion.
Ihan kuin se ymmärtäisi,
kuinka ihmiset ihailevat
ja kehuvat sitä”, Iso-Jaak-
kola naurahtaa.
Huomion lisäksi myös
omenat ja porkkanat kel-
paavat – niiden tuoksun
Kitka haistaa jo kaukaa.
Hopun palvelukeskuksessa asuva Yrjö tarjoaa omenaa Kitkalle. Kitka on Marjo Iso-Jaakko-
lan (vas.) 16-vuotias suomenhevostamma. Mukana kiertueella oli Marjon sisko Meiju (kesk.).
Senkin tiän ninkun
kuparirahan
Karkun murrekirjassa yksi kertoja on ylitse
muiden. Pertti Virtaranta ja Wäinö Selander
kävivät Vihtori Marjamäen kanssa monitun-
tiset keskustelut, jotka yksinään täyttävät ko-
ko kirjasta lähes puolet.
Vuonna 1886 syntyneellä Marjamäellä oli ker-
tojan lahja, mutta sen lisäksi hän tuntui tietä-
vänkin kaikesta kaiken. Karkun murrekirjan
kertojista puuttuvat naiset kokonaan, mutta
Marjamäki täyttää tätä ammottavaa aukkoa
kertomalla yksityiskohtaisesti myös naisten
elämänpiiriin kuuluneista asioista.
***
Olen tänä vuonna käyttänyt useamman päi-
vän kolutakseni Pertti Virtarannan henkilöar-
kistoa Helsingissä. Tarkoituksenani on näprätä
ensi kesäksi pieni kirja Virtarannan päiväkir-
jojen, muiden muistiinpanojen ja kirjeenvaih-
don pohjalta. Uutteran ja pedantin Virtaran-
nan arkisto on pyörryttävän laaja, ja olenkin
suosiolla keskittynyt vain kahteen aihepiiriin.
Toisena selvittelyn kohteenani ovat Virtaran-
nan Sastamala-aiheisten kirjojen syntyproses-
sit. Toisena on Virtarannan toimeliaisuuden
taustalla vaikuttava elämänkatsomus, josta
hän henkilökohtaisissa kirjeissään ja joissakin
puheissaan puhuu hyvinkin suoraan. Merkit-
tävä vaikutus hänen elämänkatsomuksensa
muovautumiseen oli sodilla, sekä itse koetuil-
la että sillä, joka oli päättynyt juuri ennen hä-
nen syntymäänsä.
Pertti Virtaranta syntyi keväällä 1918. Arkisto-
materiaaleista selviää hänen kiinnostuksensa
”tuon traagisen kevään" tapahtumiin. Omilta
vanhemmilta tietoa tihkui vain vähän:
”Vuoden 1918 asioista vanhempani eivät kos-
kaan lapsille halunneet puhua, olivat nähneet
sellaista, jota eivät mielellään kerro ja muis-
tele.”
Erityisen voimakkaan jäljen tapahtumat oli-
vat jättäneet isä-Vihtoriin, joka luonteeltaan
oli ”raakuutta kaihtava kaikessa”. Isää leima-
si myös ymmärtäväisyys ja tasapuolisuus — ja
sama asennoituminen näkyy vahvana poika
Pertin koko tuotannossa.
***
Isä-Vihtori vaikeni vuoden 1918 tapahtumista,
mutta poika kyseli niistä muun muassa kah-
delta muulta karkkulaiselta Vihtorilta, Marja-
mäeltä ja Hoilijoelta.
Pertti Virtaranta: Mitenkäs tää Karkun, Karkun
kirkon valtaus, kuinkas, tulikos sitä seurattua?
Vihtori Marjamäki: No kyllä minä senkin tiän nin-
kun kuparirahan…
Marjamäki kertoi Virtarannalle ja Selanderille
Karkun valtauksesta ja sitä edeltävästä vallan-
kumoushallinnon ajasta pitkät pätkät. Hoili-
joellakin oli paljon kerrottavaa.
Virtaranta työsti näitä kertomuksia Karkun
murrekirjaa varten, mutta lopulta päätti kui-
tenkin jättää ne pois — osittain ehkä tilan-
puutteen vuoksi, mutta pääosin siksi, että ko-
tiseutukirjan kannalta ajat olivat sittenkin lä-
hellä. Kun Karkun murrekirja vuonna 1986 il-
mestyi, oli vielä elossa runsaasti ihmisiä, joilla
oli tapahtumista omakohtaisia kipeitä muis-
toja.
Nyt nuo ihmiset ovat jo siirtyneet ”tuonilmai-
siin” —Virtarannan yhtä lempi-ilmausta käyt-
tääkseni — ja etäisyys tapahtumiin on niin pit-
kä, että arvokkaat muistot voidaan julkaista.
Näistäkin siis saavat kiinnostuneet lukea ensi
kesänä lisää, jos kirja ottaa syntyäkseen.
Tyrvään Pyhä Olavi - tuhkasta uuteen elämään
Pyhän Olavin kirkon tuhopoltosta tulee 21.9.
kuluneeksi 20 vuotta. Jälleenrakennetulla kir-
kolla vietetään muisteluiltaa kyseisen päivän
iltana kello 18 alkaen.
•
Alueviesti
"Tyrvään Pyhä Olavi - tuh-
kasta uuteen elämään"
-teemalla vietetään Pyhän
Olavin kirkolla muiste-
luiltaa ensi viikon torstai-
na, 21.9. kello 18. Kahvi-
tarjoilu alkaa puoli tuntia
ennen tilaisuuden alkua.
"Kirkon oppaat ovat
yleensä kesän päätteek-
si järjestäneet yleisötilai-
suuden jollakin teemalla,
mutta tänä vuonna halu-
simme muistaa 20 vuot-
ta sitten tapahtunutta kir-
kon paloa", taustoittaa
Maiju Vuorenoja
.
Hänen mukaansa kirk-
ko kokonaisuutena on
suuri ihme.
"Emme ymmärrä miksi
kirkon piti palaa. Kuiten-
kin kaikella sillä, mitä sen
jälkeen on tapahtunut, on
valtava merkitys. Elämme
Suomi 100v- juhlavuot-
ta, jonka teema on Yh-
dessä. Tyrvään Pyhä Ola-
vi -projektissa juuri yhdes-
sä tekeminen oli huipus-
saan", Vuorenoja miettii.
■
KUN
Tyrvään Pyhän
Olavin kirkko paloi, seu-
rakunnan kirkkoherrana
toimi rovasti
Osmo Ojan-
sivu
. Hän, kuten Maiju
Vuorenojakin, olivat suu-
ressa roolissa koko kirkon
jälleenrakentamisen ajan.
"Tuo päivämäärä 21.9.
tuo omaanmieleeni kirkon
tuhopolton. Palava kirkko
jäi iäksi silmieni verkkokal-
voille. Näky oli kuin pahin
painajaisuni. Miksi, mik-
si meille, kysyimme pit-
kään, mutta emme enää.
Olemme nähneet ihmeen
ja saaneet olla siinä osalli-
sina. Kirkolla ja sen vaiheil-
la, tarinalla, on sanomansa
meille. Jumala haluaa pu-
hua sen kautta. Tätä hyvän
Jumalan puhetta tulem-
me kuulemaan, kun taas
kokoonnumme kirkkoon
21.9. yhdessä kiittämään",
Ojansivu toteaa.
