Alueviesti 48 2018 - page 44

8
Keskiviikko 28.11.2018
Jouluviesti
Minna Isotalo
Suuri vaalea puutalo Keiky-
äntien varressa. Talousra-
kennusten ympäröimä pi-
hapiiri. Talon vieressä lai-
tumella kolme hevosta syö
niille tuotuja heiniä. Talon
kiviportaalla palaa lyhty.
Porstuassa vierasta terveh-
tii olkipukkien rivi. Ollaan
Yli-Hellän tilalla, joka 2.
joulukuuta on yksi Sasta-
malan Joulutaloista.
Sukutilaa isännöivä
Juk-
ka Yli-Hellä
kertoo, et-
tä 1920-luvulla rakennet-
tu talo on avannut ovensa
yleisölle muutaman kerran
aiemminkin, kun sen salis-
sa on järjestetty myyjäiset
osana Yllätysten yötä.
”Kesän Wanhoihin Ta-
loihin meitä on pyydet-
ty mukaan, mutta se osuu
puintiaikaan. Meillä on sil-
loin niin paljon töitä, ettei
osallistuminen ole mah-
dollista”, hän sanoo.
”Siksi lähdimmekin
nyt innolla mukaan tä-
hän tapahtumaan. On
mukavaa, kun naapurit-
kin osallistuvat, meillä on
hyvä yhteishenki täällä
Keikyässä”, talon emän-
Taina Ekilä
kiittelee ja
paljastaa, että naapurus-
tosta ilmaantuu Yli-Hel-
lään tulevana sunnuntai-
na niin joulupukki kuin
pieniä tonttujakin.
n
YLI-HELLÄ
on sunnun-
taina paitsi Sastamalan
Joulutalojen kohde nume-
ro 5 myös Keikyän kyläseu-
ran joulukalenterin ”luuk-
ku” numero 2. Kyläseuran
toimesta pihassa on tarjol-
la grillimakkaraa.
”Myös talon hevoset saa-
vat jotain punaista ylleen.
Se on meidän
Anni
-tyt-
täremme juttuja. Heppo-
ja saa rapsutella ja pientä
maksua vastaan pääsee ta-
lutusratsastukseen”, Taina
Ekilä kertoo.
Kuusi tuodaan tietys-
ti tupaan joulutunnelmaa
tuomaan. Koristeeksi kel-
paavat myös lyhdyt, kynt-
tilät ja joulukukat. Salin
pöydille asetellaan joului-
set liinat.
”Amerikan malliin
meillä ei ole koskaan ol-
lut tapana koristella. En-
nemmin sellaista hillittyä
ja perinteikästä. Joulu on
meillä usein levon ja rau-
hoittumisen aikaa”, Ekilä
miettii.
n
VANHAN
ajan tyyliin,
käsityöperinteitä vaalien
on Taina Ekilä valmistanut
jo vuosien ajan olkipukke-
ja. Ne ovat niin suosittuja,
että viimeksi jutuntekopäi-
vänä sai talon emäntä lä-
hettää postipaketissa sellai-
sen ulkomaille, tällä kertaa
Ranskaan.
”Taitaa tämä olla katoa-
vaa kansanperinnettä. Ul-
komailla asuvat suomalai-
set haluavat ripauksen ko-
timaan joulua ja kenties
muistella omaa lapsuut-
taan, siitä pukkien menek-
ki mielestäni kertoo.”
Taidon olkipukkien te-
koon Taina on oppinut
omalta äidiltään. Pukkeja
ostetaan tekijältä suoraan
erilaisissa tapahtumissa se-
kä muun muassa verkkosi-
vujen kautta.
”Jos käsityöt kiinnosta-
vat, kannattaa ilman muu-
ta tulla sunnuntaina Keiky-
ään. Taitoa, monenlaista
ohjelmaa ja kivoja kohtei-
ta on täällä tarjolla enem-
mänkin ”, Ekilä vinkkaa.
”On mukavaa, kun
naapuritkin osallistuvat”
Yli-Hellä on Sastamalan Joulutalojen kohde numero 5 ja kyläseuran
joulukalenterin luukku numero 2.
KEIKYÄSSÄ
Taina Ekilä perheineen odottaa joulutalokävijöitä saapuvaksi osoitteeseen Keikyäntie 51. ”Jos on
ruuhkaa, voi auton jättää kirkon parkkipaikalle”, hän vinkkaa.
Laadukas ja luotettava tuhkauspalvelu
Lähteentie 87, 32560 Virttaa
p. 0400 46 2824 / Henna
Parturi-Kampaamo
Sisko
p. 040 752 7077
Rinnetie 1, 32610 Vampula
• myös iltaisin • edulliset hinnat
Perinnehoit pukinkonttii
ww .sepposuoniem .
Häijää, 040 543 7798
Tuiskulan
K ikolon Perinteinen
Joulunavaus
Su 2.12. klo 10-17
Joulumieleen voit virittäytyä
glögiä siemaillen ja Veikon
pärelinnun veistoa katsellen
himmelikaton alla.
Palvelemme 22.12. asti
ti-pe klo 12-17 ja la klo 10-14.
Tuiskulan Kotikolo Ky
Vähäjärventie 15
27730 Tuiskula
p. 050 3639050
Meiltä löydät myös
ihanat lahjat läheisille,
uutuutena Kotikolon
Lankavahdit!
Tervetuloa!
ÄETSÄ
Päätie 11, Sastamala p. 03-5133 777
Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-21, su 11-21
Tervetuloa palveltavaksi!
Palauttamalla kupongin meille 5.12.2018
mennessä osallistut KINKUN ARVONTAAN!
Nimi: ____________________________
Puh. _____________________________
GLÖGITARJOILU
5-vuotissynttäreiden kunniaksi
1.12.2018
Tuotelahja, arvonta, ihonhoito-opastuksia, meikkivinkkejä.
Marjaana Haukipää 044 284 4878
-tuotteet
-30%
Muut
tuotteet
-15%
Hemmottelevat
lahjakortit & muita
joululahjavinkkejä
P. 010 229 0400
Tilaa
kalenterit
nyt!
2
0
1
9
Hinnat alk.
3,-/kpl
*
* A4-vihkokalenterin hinta, kun tilausmäärä
on vähintään 200 kpl. Minimitilaus 10 kpl.
Perinteiset joulutervehdykset
KE 19.12.
Aineistot ke 12.12. mennessä.
1...,34,35,36,37,38,39,40,41,42,43 45,46,47,48,49,50,51,52
Powered by FlippingBook