Alueviesti 50 2018 - page 8

8
Keskiviikko 12.12.2018
Minna Isotalo
Huittisten Säästöpank-
ki jakoi jälleen euroja yh-
teisvastuullisuuden nimis-
sä hyvään tarkoitukseen.
Pankin Vammalan kontto-
rilla oli maanantaina pai-
kalla sastamalalaisia lah-
joituksen saajia. Huittis-
ten Säästöpankki jakoi sas-
tamalalaisille toimijoille
yhteensä 10 000 euroa.
Pankinjohtaja
Kati Ran-
tala
totesi, että vuosittain
kohderyhmänä ovat yleen-
sä lapset, nuoret ja ikäih-
miset. Tänä vuonna suu-
rimmat siivun, 3500 eu-
roa, sai FC-57 ry.
”Seuramme toimii täy-
sin talkoovoimin, joten tä-
mä on meille iso asia. Lah-
joitus käytetään lentopal-
lojunioreiden Power Cup
-reissuun Rovaniemelle”,
kertoi FC-57:n huoltaja
Petri Kiiski
.
Vammalan Nuorkauppa-
kamari ja Sastamalan seu-
rakunta saivat 2000 euroa
yhteiseen hankkeeseen-
sa, jossa kerätään joulun
ruokalahjakortteja vähä-
varaisille sastamalalaisille.
Nuorkauppakamarin
Liisa
Vasanko
kertoi keräyksen
jatkuvan vielä kuluvan vii-
kon loppuun.
Vammalan Invalidit ry
sai 1500 euroa virkistys-
matkaan, jonka he tekivät
kesällä Raumalle.
Aivoliiton alainen, neu-
rologista tukea tarvitsevi-
en lasten Erkki-ryhmä sai
Säästöpankki teki kymppitonnilla hyvää
Yhteiskuvassa nuorkauppakamarin Liisa Vasanko, seurakunnan San-
na Lindholm, pankinjohtaja Kati Rantala, Muistolan koulun vanhem-
painyhdistyksen Sari Korpela, Vammalan Invalidien Terttu Karppanen,
Erkki-ryhmän Hannu Laaja, vanhempainyhdistyksen Eveliina Heikki-
lä, Erkki-ryhmän Niina Matalajärvi ja FC-57:n Petri Kiiski.
1500 euroa toimintaansa.
Hannu Laaja
totesi Erkki-
ryhmäläisten haluavan ja-
kaa iloa kaikille, joten he
päättivät järjestää lahjoi-
tusvaroilla konsertin. Sii-
na ja Taikaradio esiintyvät
Vexve Areenalla 16.12.
Muistolan koulun van-
hempainyhdistys puoles-
taan järjesti 1500 euron
lahjoituksella lastenpsy-
kiatri
Jari Sinkkosen
ylei-
söluennon.
Kiikoisten Säästöpankki
lahjoitti yhteensä 3000 eu-
roa yhteisölliseksi hyväksi.
Kiikoisten 4H-yhdistys
sai varoja alakouluikäisten
lasten päiväleiritoiminnan
tukemiseen, Kiikoisten Kir-
ma ry sai lahjoituksen pe-
säpallomailojen ja räpy-
löiden hankintaan, Äetsän
koulun tukioppilaat saivat
euroja led-valolaitteisiin,
peilipallooon ja valaisi-
meen koulun tilaisuuksiin
juhlatunnelmaa luomaan
ja Kullaan Koskin ala-as-
teen vanhempainyhdistys
sai lahjoituspotista osansa
leirikoulutoiminnan tuke-
miseen.
Kukin taho sai 750 eu-
roa.
Kiikoistenkin SP lahjoitti
Tuntuva joululahja!
Lahjakortti hoitoihin!
RIITTA ISONIEMI, puh. 040 728 1789
puh. 0400 834 144
SEPPO NIEMI
Jalkahoito- ja kauneuskammari
RIPSA
Hieroja/Urheiluhieroja
Perjantaina
14.12.2018
klo 9.00-16.00
Mouhijärvi
Tervetuloa perinteiselle
Torttukahville
Uotsolantie 54 (Vanha Apteekki)
1,2,3,4,5,6,7 9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,...36
Powered by FlippingBook