2
Keskiviikko 14.2.2018
Pää-
kirjoitus
Maija Latva
Viime viikolla uutisoimme kaupungin uu-
desta elinvoimaohjelmasta, joka on menossa
kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Oh-
jelman tavoitteena on muuttovoittoinen ja
moderni, hyvän elämän maaseutukaupunki.
Kuulostaa hyvältä, ja sopivan turvalliselta.
Samassa artikkelissa nostettiin esille kaupun-
kimarkkinoinnin tärkeys.
Kaupunginjohtaja muistutti, että markki-
nointi ei ole vain kaupungin viestintää, vaan
Sastamalan tyytyväiset asukkaat vievät par-
haiten viestiä eteenpäin. Tämä on tärkeä
huomio. Me ihmiset kun yleensä tuppaam-
me näkemään vain ne puutteet, joista sitten
mesotaan niin kovaan ääneen, että kuuluu
ihan naapurikaupunkiin saakka.
Alueviestin verkkosivun luetuimmat uutiset
viime viikolla olivat yritysuutisia, jotka ker-
toivat K-Citymarkettiin tulevista uusista yri-
tyksistä. Kommentit olivat rohkaisevia ja ker-
tovat siitä, että elinkeinoelämän kuulumiset
kiinnostavat.
On ensiarvoisen tärkeää, että kaupungin
strategiaan on kirjattu myös nykyisten yri-
tysten pitäminen ja uusien houkutteleminen
paikkakunnalle. Sekään ei vielä riitä. Mikä-
li haluamme virkeän elinkeinoelämän, mei-
dän on käytettävä oman paikkakunnan pal-
veluja. Vain niin toimien palvelut pysyvät, ja
kasvavat.
Sinäkin olet
viestinviejä
14.2.2018
Kyllä tämä
täällä Tyrväälläkin vaan
toimii.
Kommentti uutiseen:
Kaikille avoin puutarha Sastamalaan?
- Taideyhdistyksen aloite etenee
Huittisten Seurahuone
Lauttakylänkatu 14
Puh. 010 548 1410
À la Carte
ma–pe 15–21
la 12–21
Lounas
ma–pe 11–14
Hyvää ruokaa
iltaisin...
Huollamme
KAIKKI
MERKIT
Hopunkatu 12, SASTAMALA,
p. 0500 839 039
Loimijoentie 3, HUITTINEN p. 050 5040 001
HUOLLOT JAVARAOSAT
•
•
Laura Haavisto
Metsämäen auto- ja kone-
korjaamon katsastushallis-
sa Huittisten Korvenkyläs-
sä syttyi tulipalo lauantai-
aamuna.
Palon havaitsi ohikulki-
ja, joka hälytti pelastuslai-
toksen paikalle kello 7.40.
Samaan aikaan häly-
tys tuli myös yrittäjä
Kari
Metsämäen
puhelimeen.
”Heräsimme hälytyk-
seen ja menimme tarkista-
maan tilanteen. Palo oli sii-
nä vaiheessa ehtinyt kyteä
pitkään ja syttyi räjähdys-
Kymmenen vuoden työ
tuhkana ilmaan
▶
▶
Tulipalo tuhosi Metsämäen auto- ja konekorjaamon uuden hallin
Huittisten Korvenkylässä lauantaina.
ALUESÄÄ
Metsämäen autokorjaamon tulipalossa vältyttiin henkilövahingoilta, mutta kolme henkilöä al-
tistui savulle.
mäisesti, kun sai happea.
Onni on, että henkilöva-
hingoilta säästyttiin, sillä
siinä kohtaa oli kyllä hen-
genlähtö lähellä”, Metsä-
mäki kertaa.
Pelastuslaitoksen saapu-
essa paikalle, palo oli ehti-
nyt levitä kattorakenteisiin
ja rakennus oli täyden pa-
lon vaiheessa, joten palo-
laitoksen tehtäväksi jäi ra-
jata paloalue ja suojata ym-
pärillä olevat rakennukset.
Paikalla oli yhteensä 12
pelastuslaitoksen yksikköä.
”Tuulensuunta oli suo-
tuisa, eikä palo päässyt le-
viämään viereiseen korjaa-
morakennukseen. Myös
toimistorakennus saatiin
osittain säilytettyä”, palo-
asemamestari
Jussi Jalo-
nen
sanoo.
n
PALOSSA
tuhoutui täy-
sin uusin korjaamohalli,
jossa on tehty peltikorja-
uksia ja katsastuksia. Pa-
lomestari Jokisen mukaan
syttymissyy ei ollut vielä
tiistaina aamupäivällä sel-
villä.
”Omaisuusvahingot
nousevat merkittäviksi”,
Jokinen arvioi.
Kari Metsämäki myön-
tää olevansa tilanteesta
edelleen shokissa.
”Yritystä on kasvatet-
tu hiljalleen ja investoin-
teja tehty sitä mukaa, kun
jostain on saatu vähän ra-
haa. Onhan se todella ko-
va paikka, kun kymmenen
vuoden työ katoaa tuhka-
na ilmaan.”
Korjaamo- ja hinaus-
toiminta jatkuvat vanhan
hallin puolella normaalisti.
Taisteluhenkeä Metsämäel-
lä riittää tulevaisuudenkin
suhteen.
”Kyllä tämä uudelleen
pystyyn pistetään, jos talou-
dellinen tilanne vainmiten-
kään antaa myöden.”
8:14
17:12
8:11
17:15
8:08
17:18
8:05
17:20
To
Pe
La
Su
-2
-3
-1
-2
-2
-2
-6
-5
-5
-5
-5
-5
-5
-4
-3
-4
-3
-4
-4
-5
-4
-5
-5
-4
3
3
3
2