Torstai 28.6.2018
5
HÄMEEN
J
ANNE
Tammenmäki Janakkalassa on ollut Marika ja Manu Mesimäen kakkoskoti jo kahden vuoden ajan. Kuva:
Marika Mesimäki.
Marika Mesimäki tekee Tammenmäessä toisinaan
etätöitä. Hän myös yrittää ystävystyä leivinuunin
kanssa. Toistaiseksi haudutettavat ruuat ovat onnis-
tuneet leipiä ja pullaa paremmin. Kuva: Marika Me-
simäki.
käynneissä. Yleensä vie-
tämme siellä kaikki vii-
konloput kesäisin, ja tal-
vellakin puolet. Kesällä
teen usein loppuviikon
etätöitä Tammenmäeltä
käsin, nettiyhteydet pelaa-
vat oikein hyvin,” Marika
Mesimäki kertoo.
”Meillä on molemmil-
la toisinaan töitä Helsin-
gissä, ja minulla myös Hä-
meenlinnassa. Tammen-
mäkeen on silloin hyvä
tulla, vaikka ei Lahdesta-
kaan ole kuin sellainen
tunnin ajomatka”, hän
jatkaa.
n
TAMMENMÄKI
liittyy
myös oleellisesti paris-
kunnan työelämään. Ni-
mittäin juuri Tammen-
mäellä he visioivat yhtei-
sen yrityksen, jonka he
””
Haaveissa on rakentaa pihaan
vielä aitta ja aito savusauna.
perustivat vuosi sitten.
Nimekseen se sai Oakhill.
Yrityksille markkinointi-
viestinnän palveluja tar-
joava yritys työllistää Ma-
rikan täyspäiväisesti, Ma-
nu työskentelee muualla.
Mesimäet ovat tehnet
remonttia Tammenmäel-
lä koko sen kaksi vuotta,
minkä ovat maatilaa omis-
taneet. Yleensä kaikki tar-
vittava on löytynyt Janak-
kalasta.
”Emme ole koskaan os-
taneet Tammenmäkeen
mitään Lahdesta. Kaikki
mitä olemme tarvinneet
on löytynyt Turengista
tai sitten Hämeenlinnas-
ta. Turengin keskustassa
on myös oikein hyvät ruo-
kakaupat, sieltä saa kai-
ken mitä tarvitsee”, Mari-
ka kertoo.
• Linja-autoasema, Hämeenlinna •
Korjaamme ja huollamme kaikki
ompelukone- ja saumurimerkit!
Pfaff SUPER-TARJOUKSET
Pfaff
Ambition 155
Pfaff
Quilt Expression 4,2
695
€
845€
1150
€
1695€
e
s
i
t
t
e
l
y
k
o
n
e
j
u
h
l
a
m
a
l
l
i
Hämeen Jannen
KESÄKAMPANJA
VARAA KAKSI ILMOITUSTA KERRALLA,
SAAT TOISEN PUOLEEN HINTAAN!
OTA
YHTEYTTÄ
tai 010 229 0400
TARJOUS VOIMASSA
26.7. JA 30.8.
ILMESTYVIIN LEHTIIN
(ALENNUS LASKETAAN
LISTAHINNASTA)