23
Keskiviikko maaliskuun 28. 2007
Luja HT:n pelit ylittivät viime
viikolla valtakunnallisen uutis-
kynnyksen. Tämän viikon pelit
eivät yllä samalle uutiskynnyk-
selle, vaikka pelit olivatkin pal-
jon tärkeämpiä ja jännittäväm-
piä.
Nousukarsinnan kannalta
tärkeät pelit kahden nousu-
haluisen joukkueen, Lujan ja
Porvoon Huntersin kesken oli-
vat kutkuttavia, olihan jaossa
varma Suomisarjapaikka voitta-
malla molemmat pelit. Arpa oli
valinnut lauantain pelipaikaksi
Porvoon.
Lauantain matka Porvoo-
seen ei onnistunut ja takkiin
tuli maalein 2-4. Voittaja oli pa-
rempi, lujalaiset eivät halunneet
luistella eikä taistella loppuun
asti. Hunters johti ottelua käy-
tännössä alusta loppuun. Lauri
Savijoki kavensi avauserän lo-
pussakahdenmaalintakaa-ajoa,
ja 2-1-numerot kestivät pitkälle
kolmanteen erään. Huntersin
mentyä jo 3-1-johtoon Kari
Kouttinen kavensi, mutta eväät
eivät riittäneet pelin tasoittami-
seen. Oikeastaan Luja voi kiittää
paljosta maalivahti Jari Vainio-
ta, joka valmentaja Ari-Pekka
Mäkelän mukaan piti numerot
siedettävinä.
Huittisissa pelattiin sunnun-
taina. Hunters aloitti terävästi
ja meni jälleen alkuminuuteil-
la johtoon ylivoimalla, mutta
vähitellen erä kääntyi Lujalle.
Savijoen ohjaus Aki Keskisen
laukauksesta tasoitti pelin, ja
pari minuuttia myöhemmin J-
P Vainion rannelaukaus siirsi
Lujan 2-1-johtoon. Tehohetki
kruunautui, kun vain 17 sekun-
tia edellisestä Jarkko Ekbergin
lämäri heilautti verkkoa jo kol-
mannen kerran.
Päätöserässä Olli Sivusen
veto siniviivasta muutti nume-
rot 4-2:een. Joukkueet osoittivat
korkeaa työmoraalia ja Hunters
kiri vielä kerran maalin päähän,
mutta Luja ei yksinkertaisesti
suostunut voittoa luovutta-
maan. Upean kotiyleisön edessä
4-3-voitto maistui joukkueelle.
Konsertissa esiintyy kolmi-
senkymmentä huittislaista ja
punkalaitumelaista lasta ja
nuorta. Sooloesiintyjiä säestää
Bondfolkin perhebändi.
Musiikkiesitysten lomassa
lauletaan ja leikitään yhdessä.
Konsertissa on kaikille vierail-
le mehutarjoilu.
Konsertin juontaa 10-vuo-
tias Veera Koivula äitinsä
Lissu Koivulan kanssa. Kon-
sertilla Lions Club Huittinen/
Gerda kerää varoja lapsille ja
nuorille suunnattuun hyvän-
tekeväisyyteen.
Lions Club Huittinen/Ger-
da perustettiin vuoden 2005
lopussa.
Exlibrisharrastaja , tyr-
vääläissyntyinen
Erkki
Tuominen järjestää yh-
dessä Vammalan kaupun-
ginkirjaston kanssa osana
Vammalan
kaupungin
100-vuotisjuhlia näyttelyn
entisten ja nykyisten vam-
malalaisten exlibriksistä.
Näyttely avataan Vamma-
lan pääkirjastossa 31.3. klo
13, jolloin näyttelyn kokoaja
Erkki Tuominen on paikalla.
Näyttely on esillä Vammalan
pääkirjastossa 31.3.-30. huh-
tikuuta.
Exlibris eli kirjanomistaja-
merkki on paperille painettu
pienikokoinen lipuke, jossa
kuvan ja omistajan nimen
lisäksi lukee latinankielinen
termi ex libris. Se tarkoittaa
suomennettuna, että tällä li-
pukkeella merkitty kirja on
yksi omistajan kaikista kir-
joista (kirjastosta). Exlibris
kiinnitetään kirjan sisäkan-
teen.
Suomalaisen
exlibriksen
suosituimmat kuvauksen koh-
teet ovat vapaa-aikaan ja har-
rastuksiin liittyvät tekijät. On
myös joitain ammattiryhmiä,
joiden exlibriksissä työ on sel-
västi vallitseva. Oman lukun-
sa muodostavat kuvattomat,
vain tekstaukseen perustuvat
ns. kalligra!set exlibrikset.
Luonnosta haetut symbolit
ovat exlibristen kuvissa hal-
litsevia. Onhan luonto meille
kaikille yksi tärkeimmistä va-
paa-aikamme kohteista.
Suomessa tunnetaan yli 20
000 exlibristä kautta aikojen.
Suomen Exlibrisyhdistys on
pyrkinyt luetteloimaan kaik-
ki tietoonsa tulleet exlibrikset
aina perustamisestaan 1946
lähtien. Onhan exlibris samalla
kertaa osa suomalaista henki-
lö-, kulttuuri- ja taidehistoriaa.
Vanhin suomalainen painettu
exlibris on 1670-luvulta
Näyttelyssä on erikseen
kooste Akseli Gallén-Kallelan
exlibriksistä hänen omistaan
ja tekemistään sekä myös joi-
tain esimerkkejä merkeistä,
joissa kuva-aiheena on käytet-
ty hänen töitään.
Kokoukset
Huutokaupat
Myydään
Koulut ja kurssit
Avoimet
työpaikat
HUITTINEN
kioskimyyjä,
sairaankuljettaja,
opinto-ohjaaja, tietojenkäsittelyn
tuntiopettaja, siivoojia (kesätyö),
henkilöstöneuvottelija, karaoke-
juontaja, siivooja, autonasentaja,
raskaankaluston asentaja, betoni-
työntekijä-autonkuljettaja, puu-
tavara-autonkuljettaja, tarjoilija,
asfalttityöntekijä, mansikanmyy-
jä, vaatemyyjä, ajoneuvoyhdistel-
mänkuljettaja, röntgenhoitaja
VAMPULA
kesätyöntekijä hautausmaan apu-
työhön, kanttori, kahvilamyyjä,
ajoneuvoyhdistelmänkuljettaja
Kiikoisten kunnan
alijäämästä Saspen
lisälaskun kokoinen
Viime vuosi oli Kiikois-
ten kunnalle taloudelli-
sesti jonkin verran alijää-
mäinen.
Alijäämäisyys
aiheutui ennen kaikkea
terveydenhuoltomenojen
ennakoitua suuremmasta
määrästä.
Perustervey-
denhuollon eli Saspen
menot ylittivät selvästi
talousarvion alkuperäiset
määrärahat.
Saspen ylitys oli noin 112.000
euroa. Myös vanhainkotime-
not ylittivät selvästi alkupe-
räiset määrärahat. Kunnan
verotulot sen sijaan kasvoivat
ilahduttavasti ja niillä saatiin
katettua osa lisääntyneistä
menoista.
K u n n a n h a l l i t u k s e n
26.03.2007 allekirjoittamassa
tilinpäätöksessä kunnan vuo-
den 2006 käyttötalousmenot
olivat yhteensä noin 6.136.000
euroa ja käyttötaloustulot
noin 1.236.000 euroa. Netto-
käyttötalousmenot olivat siten
noin 4.901.000 euroa.
Kunnalle vuonna 2006
tilitetyt verotulot olivat yh-
teensä noin 2.393.000 euroa,
jossa oli lisäystä edelliseen
vuoteen verrattuna 11,8 %.
Kunnallisverotuloja
kertyi
noin 2.096.000 euroa, yhteisö-
verotuloja noin 203.000 euroa
ja kiinteistöverotuloja noin
90.000 euroa.
Valtionosuuksien
määrä
oli yhteensä noin 2.622.000
euroa, josta sosiaali- ja ter-
veystoimen valtionosuuksien
määrä oli noin 2.403.000 eu-
roa. Valtionosuudet, jotka si-
sältävät myös noin 1.037.000
euron verotulotasauksen, li-
sääntyivät edelliseen vuoteen
verrattuna 5,4 %.
Kunnan
tuloslaskelman
mukainen vuosikate oli noin
138.000 euroa eli noin 106
euroa asukasta kohti. Suunni-
telman mukaiset poistot olivat
noin 267.000 euroa eli vuosi-
kate riitti noin 52 prosenttiin
poistojen määrästä. Tilikau-
den alijäämäksi muodostui
127.126 euroa.
Kunnan taseen loppusum-
ma oli vuoden 2006 lopussa
noin 6.626.000 euroa. Kun-
nan omavaraisuusprosentti oli
78,1 % eli selvästi yli kuntien
keskimääräisen. Kunnalla oli
lainaa tilinpäätöshetkellä noin
543.000 euroa eli 415 euroa
asukasta kohti, mikä on vain
noin 30 % kuntien keskiarvos-
ta. Lainamäärä väheni viime
vuoden aikana 8.000 eurolla.
Kunnan
konsernita-
seen loppusumma oli noin
8.378.000 euroa. Konsernita-
seeseen on yhdistetty kunnan
omistusosuuden mukaisesti
kolmen asunto-osakeyhtiön
ja kuuden kuntayhtymän ta-
setiedot. Konsernilainat asu-
kasta kohti olivat 1.195 euroa.
Kunnan peruspalvelut säi-
lyivät menneenä vuonna edel-
leen entisellä hyvällä tasolla.
Mitään olennaisia muutoksia
palveluihin ei tullut. Loppu-
vuoden toimintaa leimasi
terveydenhuollon palvelujen
vaihtoehtoisia
järjestämis-
vaihtoehtoja koskeva selvitys-
työ. Kunnanvaltuusto päätti
joulukuussa selvitystyön pe-
rusteella, että kunta siirtyy
Pirkanmaan sairaanhoitopii-
ristä Satakunnan sairaanhoi-
topiiriin vuoden 2008 alusta
lukien.
Joitakin palveluja hanki-
taan vaihdoksesta huolimatta
edelleen Pirkanmaalta. Pe-
rusterveydenhuollon osalta
selvitystyötä päätettiin jatkaa
alkuvuoden 2007 aikana.
Kunnan väkiluku kasvoi
viime vuonna18 asukkaalla,
risteysalueen
kehittyminen
toi uusia työpaikkoja ja kun-
nan palvelutaso säilyi hyvä-
nä. Kunnan taloudellinen
liikkumavara on kuitenkin
parina kolmena viime vuote-
na heikentynyt voimakkaasti
kasvaneiden terveydenhuol-
tomenojen johdosta. Tämän
vuoksi on olennaisen tärkeää,
miten kyseiset palvelut jatkos-
sa kuntalaisille järjestetään.
Valmistuneita
Kimmo Karimäki Vamma-
lasta on valmistunut tietotek-
niikan diplomi-insinööriksi
12.3.2007 Tampereen teknilli-
sestä yliopistosta.
Try out-leiri
tuleville
liigapelaajille
Vammalan Lentopallo jär-
jestää testileirin nuorille
miespuolisille
pelaajille
lauantaina 28.4. Vamma-
lassa Sylvään koululla klo
9-18. Leirille toivotaan
pelureita, joilla on halua
kehittyä pelaajana liigata-
solle asti.
Parhailla on mahdollisuus
päästä liigaan jo tulevalla
kaudella. Valepaan on luotu
tavoitteellinen pitkän tähtäi-
men suunnitelma, PTS, jota
toteutetaan päätoimisen val-
mentajan johdolla. Valepan
toiminnassa on laaja tausta-
joukko, joka monin eri tavoin
varmistaa pelaajien kehityk-
sen ja hyvinvoinnin.
Valepalla on oma farmi-
joukkue kakkossarjassa. Jouk-
kueen harjoittelu toteutetaan
tiiviissä yhteistyössä liigajouk-
kueen ja lentopallon lukiolin-
jan kanssa.
Leirin harjoitukset vetä-
vät Marko Järvenpää, Teemu
Ryyppä ja Arto Mäkinen. Li-
säksi paikalla arviojina ovat
Heikki Kosonen ja Pappa
Vainiomäki. VaLePa järjestää
leiriläisten ruokailun leiripäi-
vänä.
Ennakkoilmoittautumi-
set Pappa Vainiomäelle 23.4.
mennessä numeroon 050-
5643266.
Kotiseudun exlibrikset kirjastoon
Lastenkonsertti alkaa huhtikuun Huittisissa
Lions Club Huittinen/Gerda järjestää Huittisten Mu-
siikkiopiston kanssa Leevi-leijonan lastenlaulukonser-
tin Risto Ryti salissa Huittisissa 1. huhtikuuta kello 17.
SuodU:n E-poikien hieno kausi päätökseen
SuodU:n E-poikien ylem-
män loppusarjan viimei-
nen turnaus pelattiin Kau-
kajärven Spiral -areenalla
la 24.3. Pojat lähtivät ta-
voittelemaan
vähintään
neljättä sijaa ja samalla
karsintapaikkaa
loppu-
huipentumaan.
Ensimmäisessä pelissä tuli
vastaan
paikallisvastustaja
RoPo Sisut, joka oli viime tur-
nauksessa muistuttanut vaa-
rallisuudestaan
voittamalla
4-6. Ottelu alkoi vauhdikkaas-
ti ja alkuminuutit näyttivät,
kuka peliä hallitsee. Ensim-
mäisen erän jälkeen tilanne oli
SuodU:lle 2-0. Toisessa erässä
pojat lisäsivät vauhtia ja RoPo
tipahti lopullisesti kyydistä.
Erä SuodU:lle 7-1. Kolmas
erä meni pelailun merkeissä ja
loppunumerot 14-5 kertoivat
paljon kenttätapahtumista.
Voiton myötä pojat pääsi-
vät karsimaan aluehuipentu-
maan.
Toisessa pelissä vastaan
tuli KOO-VEE. Peli oli tasais-
ta vääntöä ja maaleja tehtiin
vuoronperään. KOO-VEE pe-
lasi joukkueena hyvää peliä,
rakensi paremmin maalipaik-
koja ja korjasi voiton lukemin
8-5. Karsintaottelussa SuodU
sai vastaansa kovan RuRu:n,
joka oli voittanut alemman
jatkosarjan. RuRu aloitti maa-
linteon heti erän alussa ja hal-
litsi ensimmäistä erää selvästi
vieden sen 0-4. Toisessa eräs-
sä pojat pääsivät peliin mu-
kaan ja tilanteita saatiin myös
RuRu:n maalille. Väsymys iski
kuitenkin kolmannessa erässä
ja RuRu karkasi ansaittuun ja
selvään 1-10 voittoon. ”Kaikki
pelaa” -periaate ei tosin RuRu:
lla täysin toteutunut.
- Joukkueen kausi meni
kokonaisuudestaan erinomai-
sesti. Pelaajien taitotaso on
parantuntut ja joukkuepe-
laaminen edistynyt hienosti.
Joukkueen runko tulee pysy-
mään lähes samana, joten ensi
kautta ajatellen lähtökohta
näyttää hyvältä, kertoivat val-
mentajat Jari Aho ja Antti Pa-
lomäki. Pojat osallistuvat vielä
kauden
päätösturnaukseen
Naantalissa 19-20.toukokuu-
ta. Suurimmalla osalla pojis-
ta kausi jatkuu jalkapalloilun
merkeissä FC-KiSuLa:n jouk-
kueessa, joten kesäaikakin
menee palloilun ja kuntoilun
merkeissä.
Joukkueessa pelasivat: Jere
Hiljanen, Elias Kokko, Samu-
li Rahkjärvi, Petja Pöyhönen,
Kalle Kallio, Tuomas Alajo-
ki, Ville Hakamäki, Petteri
Välimäki, Jaakko Aho, Lauri
Kamppi, Olli-Pekka Palomä-
ki, Aleksi Halonen, Tomi Hui-
da, Pekka Pihlajamäki, Konsta
Kulmala, Ville Mikkola, Vesa
Haaparanta, Eero Kuusela,
Joni Venesmäki ja Santeri
Korkeamäki.
Lujannousuentistä lähempänä

1...,13,14,15,16,17,18,19,20,21,22 24,25,26,27,28,29,30,31,32