13
Keskiviikko maaliskuun 28. 2007



Valkoinen, ruskea, aqua,
tomaatinpunainen, vih-
reä... Näin luettelevat ke-
vään värejä Muotihuone
Pugén myyjät Tiina Innilä
ja Pia Pennanen. -Sininen
on noussut esiin uutena,
ja se jatkaa vielä syksyyn.
Mustaa ja mustavalkoista-
kin esiintyy paljon, naiset
tietävät.
Materiaaleista ke-
sässäjatkavatmuka-
vat ja käytännölliset
pellava ja puuvilla.
Kevätuutena Pugén
valikoimaan
saa-
pui muun muassa
puuvillakankaisia
jakkuja, joihin on
lisätty sekaan me-
tallilankaa.
-Me-
tallilanka kiiltelee
kankaasta tietyssä
valossa ja antaa hie-
non efektin, Innilä
kertoo. Materiaali-
na metallilankainen
puuvilla on kuten
pellava, eli se saa -
ja sen pitääkin - ry-
pistyä käytössä.
Myös
Pugén
hou s uv a l i koima
on
kapenemaan
päin. -Lahkeet ovat
kavenneet kautta linjan niin
suorissa juhlahousuissa kuin
farkuissakin. Housupuolella
piraattihenkeä edustavat edel-
leen lyhyet polvihousut ja cap-
rit. Viime kesänä molempia
oli tarjolla sekä leveänä että
kapeana, mutta nyt piraatti- ja
caprihousut ovat pääsääntöi-
sesti kapealinjaisia.
Tunika ylle myös Pugésta
Kevään yläosista ehdoton yk-
könen on Pugéssakin tunika.
Nuoremmille naisille valikoi-
massa on paljon trikoisia tu-
nikoja, aikuisempaan makuun
sopivia kankaisia tunikoja
löytyy myös paljon.
-Tunikat ovat niin pitkiä,
että niitä voi käyttää pelkäs-
tään joko mekkona tai kapei-
den housujen kanssa, Innilä
ohjeistaa.
Hän muistuttaa, että tuni-
kaan kuuluu yhdistää ehdot-
tomasti juuri kapea alaosa,
leveät housut tekevät koko-
naisuudesta raskaan.
Kaikille 80-lukua ihannoi-
ville kantautuu iloisia uutisia:
paidoissa ja puseroissa leveät
kimonohihat ovat jälleen in.
Erimittaiset puolihameet
jatkavat muodissa edelleen
tänä keväänä ja kesänä. Sal-
sahameiden aika alkaa olla
jo hivenen ohi, ja suurin osa
Pugén hameista onkin pohje-
pituisia, hieman kellohelmai-
sia malleja.
Juhlakauteen Pugéen vali-
koimiin on vielä tulossa eri-
laisia kokopitkiä hameita ja
mekkoja.
Kruununa korut
Kevään päällystakeista Innilä
ja Pennanen mainitsevat tik-
kitakin.
-Tikkitakki jatkaa edelleen
erilaisin variaatioin. Se on
säiden puolesta todella käy-
tännöllinen ja hyvä välikau-
sitakki.
Pugéhen juuri saapuneet
kevään tikkitakit ovat väril-
tään vaalean lilaa ja beessiä.
Kuvio ei ole enää suinkaan
perinteistä tikattua ruutua,
vaan kukka- ja köynnöskuvio-
ta, joka on kuin poltettu takin
pintaan.
Viimeisen silauksen naisen
kesätyyliin tuovat tietenkin
korut. Helmet pitävät pintan-
sa, tulossa on safarihenkisiä
puisia koruja sekä runsaasti
värejä kuten vihreää, turkoo-
sia ja pinkkiä. Rannekorut
ovat edelleen runsaita.
Marimekon kevät on tul-
villaan raikkaita värejä
ja selkeitä kuvioita. Uu-
tuuksista suursuosikiksi
on noussut Maija Isolan
60-luvulla suunnittelema
Päärynä.
Suuressa ja selkeässä kuosissa
näkyy suunnitteluajankohtana
vallalla ollut poptaiteen vaiku-
tus. Oranssinpunaiset, vihreät
ja siniset päärynät koristavat
keittiössä mukeja, pyyhkeitä,
tarjottimia ja magneetteja.
Maija Isolan Päärynästä
on suunniteltu kevääksi myös
vaatemallisto. Kuosi on taipu-
nut Mika Piiralan käsittelyssä
tunnelmaltaan surrealistisek-
si, leijuvaksi pintakuvioksi.
Sarjaan sisältyy mukavia ke-
sävaatteita sekä aikuisille että
lapsille.
Marimekon sisustuskan-
gaskokoelmassaPäärynäesiin-
tyy alkuperäisessä koossaan ja
värissään, eli valkovihreänä
yhdistelmänä. Suuri, pyöreä ja
herkullinen
Päärynä
luo raik-
k a a n
t u n n e l -
man tilaan kuin
tilaan.
Kuvia
luonnosta
Maija Isolan
t o i vo t t u j e n
klassikkojen
lisäksi Mari-
mekon ke-
vään 2007
kangasko-
koelman
k u v i o -
m a a -
i l m a
t a r -
j o i l e e
kuvia luonnos-
ta,
haaveiltuja
mat kanäkymi ä,
graa!sta kuvaker-
rontaa,
herkkiä
ja
maalaukselli-
sia tunnelmia sekä
klassikoille tyypillis-
tä väri-ilottelua.
Mallistoon sisältyy Muo-
toilun vuoden 2005 kunniaksi
järjestetyssä Muotoilu, kohtaa
käyttäjä!
-kilpailussa
palkittuja kuoseja nel-
jältä suunnittelijalta.
Uusia kuvioita kevään
kokoelmaan ovat teh-
neetmyösMarimekon
kokeneemmat nuo-
ret suunnittelijat Erja
Hirvi, Maija Louekari
ja Teresa Moorhouse.
Kaksi upeaa graa-
!sta kuviota mallis-
toon on suunnitellut
Pohjoismaiden menes-
tyksekkäimpiin muo-
toilijoihin
lukeutuva
Björn Dahlström. Lisäksi
kokoelmaan kuuluu Kristi-
na Isolan herkkiä ja kauniita
kasviaiheisia kuoseja.





Muodikas nainen pukeu-
tuu tänä keväänä joko
talonpoikaishenkisesti
kauluspaitaan
tai
vaihtoehtoisesti
7 0 - l u ku l a i s e s -
ti
retrotyyliin.
Vaatteiden linjat
ovat niukahko-
ja.
Hanna
Syrén
A N - A s u s t a
Vamma l a st a
kertoo,
että
kevään uu-
tuuksissa il-
mettä anta-
vat erilaiset
y k s i t y i s -
k o h d a t
k u t e n
kirjailut,
strassit,
helmet
ja pal-
jetit.
Ly -
hythihaisissa
paidoissa ja puseroissa
hihat ovat lyhentyneet.
-Hihat voivat olla joko
lepakkomaisia tai pie-
niä ja väljempiä, pussimaisia,
Hanna kertoo. Myös hän tie-
tää, että housupuolella kuu-
minta muotia edustavat pillit
lahkeet. -Sanotaanko, että
kaikki leveydet ovat kuitenkin
käyttökelpoisia. Tietynlainen
klassisuus on muodissa aina,
vaikka joka kaudelle tuleekin
jotakin uutta, hän korostaa.
Jos housuissa kaikki levey-
det ovat käyttökelpoisia, ha-
mepuolelta Hanna Syrén nos-
taa esiin kaksi helmatyyppiä.
-Toinen muodikas malli on
polvipituinen kapea kynämal-
li. Toinen taas muuten kapea,
mutta helmastaan kellotettu
trumpettimalli. Housunaisen-
kin on helppo totutella käyttä-
mään hametta, jos helmassa
on rimpsua. Silloin mikään
ei rajoita kävelyä, vaan askelia
voi ottaa yhtä vapaasti kuin
housuissa.
Naisellisuutta
juhlaan
E r i t y i s e s t i
puseroiden
materiaalit
ovat nyt
luonnol-
lisia, ja
p e l l a -
vaa ja
puu -
v i l -
l a a
esiintyy paljon.
AN- Asun vali-
koimista löytyy
esimerkiksi kaulus-
paitoja, jotka eivät ole materi-
aaliltaan pellavaa, mutta käsi-
telty näyttämään aivan siltä.
Luonnollisuuden rinnalla
kulkevat kevyet, sifonkimaiset
paidat ja topit, joita käytetään
kerrospukeutumiseen. -Ker-
rosjutut ovat todella muo-
dikkaita. Jotain alle, ja jotain
päälle, Hanna kannustaa.
Värimaailma
koostuu
pääosin kolmesta trendistä;
mustavalkoisuudesta, pastel-
lisävyistä ja räikeämmästä ret-
rosta. -Mustavalkoista on pi-
detty aiemmin kovana, mutta
kun sävyt on oikein yhdistetty,
vaate näyttää todella hyvältä.
Kevät on luonnollisesti
myös juhlien aikaa valmis-
tujaisineen.
-Juhlapukeu-
tumisessa pätee erityisesti
naisellisuus. Kokonaisuuksia
rakennetaan nyt kahdesta tai
kolmesta osasta, vaikka sa-
man sarjan asuista.
Yläosat alkavat nousta
näkyvämmiksi alaosan olles-
sa yksinkertainen. Syrénin
mukaan yläosissa huomion
kerääjinä toimivat juuri rypy-
tykset ja koristukset.
Katse kauluksiin
Rennompaan tyyliin mielty-
nyt nainen iloitsee varmasti
siitä tiedosta, että erilaiset
neulos - ja neulevaatteet ovat
nekin muotia. Rentoa tyyliä
edustavat etenkin sini-valkoi-
set merihenkiset sävyt. -Sini-
nen on ollut pitkän aikaa kor-
tilla, mutta tänä keväänä sitä
alkaa taas näkyä.
Collegepaidoissa ja -hup-
pareissa on usein rispaantu-
neet reunat, jolloin saadaan
aikaan viimeistelemättömän
oloinen vaikutelma.
Päällystakiksi
kannattaa
valita trenssi. Jos haluaa olla
aivan ajan hermolla, kannat-
taa luoda katse kauluksiin.
Sekä trensseissä että jakuissa
kaulukset ovat suurenemassa.
Niissä saa nyt todella olla nä-
köä ja kokoa.
Mustavalkoisuus on muo-
tia sekä miesten että nais-
ten maailmassa.
Kuumimpaan muotiin kuuluvat tunikat. Alle voi laittaa
joko pitkähihaisen paidan tai topin.




Tänä keväänä voi pu-
keutua päästä varpai-
siin Päärynään. Mika
Piiralan
suunnittele-
mat lippalakki, mekko
ja tennarit kuuluvat
kevään uutuuksiin.





Puuvillajakkuun on kudottu sekaan
metallilankaa. Tietyssä valossa se
antaa kankaaseen hienon efektin.
1...,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12 14,15,16,17,18,19,20,21,22,23,...32