Page 25 - Alueviesti_20

ALUEVIESTIN PALVELUHAKEMISTO

Silmälääkäripalvelut

Siivous- ja kotipalvelut

Tieisännöinti

Työtarjouksia

Rakennuspalvelut

Näillä sivuilla

alueen parhaat

palvelut!

Työtarjouksia

Valokuvaamot

Ruosteenestoa

Puutavaraliikkeitä

T:mi SAMI KOIVU

PUUTAVARAMYYNNISSÄ

• panelit • listat • höylätyt ja kyllästetyt • sahatavarat

Puh. 03-5130100, 0500-832740, 050-3030827

os. Koivulantie 78, 38250 Roismala, V:la

ent. Koivulan Sahaa vastapäätä

• Oiva Virtanen

Aseista, oravista ja

pikkurikkeistä

osa II

J

atkosodan aikana kesällä 1943 alkoi ta-

pahtua. Olin 16 vuoden ikäinen, kun

aseliike Hjorthilta Tampereelta ostin

pienoiskiväärin. Opettelin tuliterän aseeni

käyttöä kaverieni kanssa, mutta kyllä piti

varsinkin alussa halveerata itsensä kehnok-

si. Ammuntaa harjoittelimme muun mu-

assa Varisarosta Ookarinmäen poikki To-

urun kankaalle johtavan karjapolun varrel-

la, Nuutajärven kartanon metsän puolella

rajan pinnassa. Pilkkataulumme oli asetet-

tu kallion kupeesta myrskyn harventaneen

puun kaatoon ja näin alkoi ampumataitoni-

kin pikku hiljaa parantua.

Pienestä sekarotuisesta koirastani Hupista

oli kehittynyt erinomainen oravien etsijä.

Varusteisiini kuului rensselipussi, jossa lei-

pää eväänä, ammukset sekä puukko. Repun

pääasiallinen tehtävä oli ampumieni oravi-

en kotiin kuljetus. Heti illalla nyljin ne, piit-

tasin eli vedin mahat kattopäreistä tekemie-

ni lestien varaan ja asetin leivinuunin päälle

kuivumaan. Hajuahan tupakeittiöömme tu-

li, mutta ei siitä välitetty, rahan tuoksuksi-

han se siinä vaiheessa koettiin.

Oravametsällä käyntini ei mikään salainen

asia ollut, kyllä tieto oli kiirinyt ihan Tur-

kuun asti, enoni Nikolai Iso-Tourun vaimon

sisaren Martan myötä. Hän palveli eräällä

herrasväellä sisäkkönä ja talon rouva halu-

si oravannahkoja, joista suunnitteli valmis-

tavansa muistaakseni puoliturkin. Rouva oli

pyytänyt neidin heti agiteeraamaan minulle

ostoaikeista ja sain sellaisen käsityksen, että

toivoi minun vielä ostavan muiltakin met-

sästäjiltä nahkoja. Lupauduin ja Martta vä-

litti viestini: -Mitä sen sillä väljä kelle nah-

kani myyn!

Metsästysretket sujuivat kertaallises-

ti, isänikin oli joskus mukana. Silloin

teimme pitkiä reissuja ja saimme saa-

lista. Kävimme kerran Sammakkolam-

min takana Rysykkäällä ja jatkoimme

sieltä Mansikkamäkeen, jossa Vihtori

Rinne asui perheineen. Menimme yli

Kaitasuon Humppilan puolelle Kaup-

pilan metsälle, missä olin innoissa-

ni apuna tukinteossa talvisotatalvena.

Siellä koirani murraten varoitti toisesta

metsästelevästä porukasta ja siirryim-

me vaivihkaa suuren kiven taakse jo-

hon kuulin yhden virkkeen: -Mihin

hemmettiin ne katosi, kun varmasti äs-

ken näin vilahduksen? Paikasta, jossa

olimme, ei ollut linnuntietä sinne py-

häkoulunopettajan Pakokoppiin pitkää

matkaa, mutta miehet lähtivät Kangas-

niemeä kohden.

Kerran taas Hupi murrasi, kun olin

Vehkajärven Itäisellä laidalla menos-

sa Ahvenuslammin alueelle. Näin oh-

jasnarusta tehdyllä riimulla kuuseen

kytketyn ison lehmän. En nähnyt

omistajaa, pimentoon jäi oliko matka

sonnin luo vai teuraaksi?

Tulipa niistä rouvalle toimittamistani

oravannahoista harmiakin, kun am-

muin jokusen vähän ennen metsästys-

ajan alkamista. Hyvät, huonot, ostama-

ni, joissa myös oli ala-arvoisia laitoin

samaan pakettiin, lähetin perille ja vii-

kon kuluttua saapui kirje, jossa sain sa-

piskaa niistä ”prääkeistä”. Pisti mietti-

mään, kun olin jo maksanut kavereille

ja kun uskoimme, ettei rouva ymmärrä

oravannahkojen päälle yhtikäs mitään,

mutta tiesipäs hyvinkin.

Sen verran asia isäänikin painoi, että

lähti Rämeeseen kartanon metsänvar-

tija Nikolai Hakalan juttusille ja selvitti

koko episodin. Ei kuulemma ollut pa-

hemmin moittinut, sanonut vaan: -Sii-

tä sitä sitten oppii! Sipi oli vielä jutel-

lut enollenikin, joka tiedusteli minulta:

-Kävikös nahkakauppiaalle köpelösti?

En tiennyt asiasta vähääkään, johon

kysyjä: -Parei onkin näytellä tyhmää ja

yksinkertaista, niin saa paremmin sel-

ville toisten tarkoitusperät! Päätin, ett-

enpä lähde kavereita, joilta nahkoja os-

tin syyllistämään, vaan kärsin tappio-

nani.

Pojat ovat poikia, jotka tekevät tekoja,

joissa ei järki paljon päitä pakota. Me-

kin järvien retkujäitä kokeiltiin, pui-

den latvuksissa keikuttiin sekä aseiden

kanssa peuhattiin. Hyvällä tuurilla sel-

vittiin ja kaiketi moisista pölvästien oi-

valluksista tuli oppia sotiemme lopun

koitoksissa meille nuorukaisille.

Metsästin sotien jälkeen lintujakin,

mutta huonolla menestyksellä, kun

koirani Hupi oli heikko lintukoira. Sit-

ten tämä harrastukseni loppui kuin

”kanan lento”, tunsin itseni sananlasku-

jen mukaisesti ”kannettavaksi vedeksi,

joka ei kaivossa pysy” ja ”koiraksi, joka

väkisin metsään viedään”. Koin eläin-

ten turkkien käyttämisen ihmisten

vaatteiksi turhuudeksi, vaikka en sitä

muitten kyllä kuullut siihen aikaan toi-

tottavan. Muistot kaikesta olen säilyt-

tänyt mielessäni, papereilla ja esineis-

sä, joita tapani mukaan olen tallenta-

nut, esimerkiksi pienoiskivääriäni.

Aloitin tarinani edesmenneessä Tyr-

vään kunnassa kuolleen tyrvääläisen

Jokisen haaveilla sekä omillani ja lope-

tan vammalalaisiin tuonen tuville siir-

tyneisiin. -Elämä on täynnä paradok-

seja päättelimme Tyrvään kihlakun-

nan oikeuden lautamiestoverini, he-

rastuomari Elias Mäkelän kanssa ajat

sitten istuskellessamme Jaatsinpuiston

penkillä. Kerroin hänelle noita yllä ku-

vaamiani ja jutun kuuli paikalle osunut

laitapuolen kulkija, joka huomautti:

”Kuule, siihen aikaan kaatui miehiäkin

saatikka oravia!”

Oli kuin pieni koirani Hupi olisi polvel-

leni hypännyt ja kaulapannassaan ollut

lohduttava sanoma. En uhoa tälläkään

epäsovinnaisella tarinallani, vaan vies-

tin: -Nuoret, totelkaa neuvoja ja ase-

tuksia, älkää touhutko kuin minä ai-

koinani. Lakia viistäen.

Page 25 - Alueviesti_20_2008