Page 12 - Alueviesti_50

12

Keskiviikko joulukuun 10. 2008

Aikuisen naisen ajatuksia:

K

un nainen tulee tiettyyn ikään, hänen oletetaan

avioituvan ja käyvän lapsentekoon kuin hänel-

lä ei maailmassa muuta tarkoitusta olisikaan.

Ei ole kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun eräs puolitut-

tu mies kysäisi leikillään milloin olen ajatellut tehdä

isästäni vaarin. Oma vaarini taasen jaksaa kummastel-

la kuinka minussa on takuulla jotain vikaa, kun jälki-

kasvua ei ala siunaantua. Muiden sukulaisteni vakioky-

symys lienee kuinka miesrintamalla menee.

Useimmiten jaksan suhtautua näihin muka-hauskoi-

hin letkautuksiin huumorilla. Toisinaan - sitä useam-

min, mitä vanhemmaksi tulen - tekisi mieli kysyä vas-

tapelurilta, onko naisen ainoa tehtävä tässä maailmas-

sa tosiaan ryhtyä miestään passaavaksi pikkurouvaksi

ja pyöräyttää tälle ne kaksi ja puoli lasta? Eikö sinkkuna

elävä nainen voi olla onnellinen?

En ole kokemukseni kanssa yksin. Lokakuussa Tampe-

reen yliopistossa tarkastetun Arja Mäkisen väitöskirjan

mukaan mielikuvat yksinelävistä lapsettomista naisis-

ta ovat epärealistisia ja vääriä. Meitä pidetään onnet-

tomina reppanoina, seksinnälkäisinä citysinkkuina tai

selibaatissa elävinä ikuisina vanhoina piikoina. Pahim-

massa tapauksessa jopa lesboina. Tutkimuksen mu-

kaan perheettömän naisen onnellisuutta ei hyväksytä.

Tulos yllätti Mäkisen - ja minut! -Onnellisuuden kyt-

keminen perheeseen tai parisuhteeseen vääristää to-

tuutta - läheskään kaikki eivät halua puolisoa lainkaan,

Mäkinen sanoo.

Itse koen eläväni parhaillaan elämäni parasta aikaa.

Minulla on työni, asuntoni ja oma elämäni. Olen op-

pinut pärjäämään omillani, nauttimaan vapaudestani

ja riippumattomuudestani. Huolestuttavaa? Ei omas-

ta mielestäni, mutta Mäkisen väitöstutkimuksen valos-

sa kyllä. -Omiin voimavaroihinsa luottavia henkisesti

vahvoja naisia ei haastateltujen mukaan pidetä hyvinä

vaimoina. Heidän kokemuksensa mukaan mies haluaa

vaimon, joka tarvitsee miehen tukea ja on valmis luo-

pumaan omista tavoitteistaan puolison ja lasten hyväk-

si, tutkija toteaa.

Joskus muinoin olin sitä mieltä, että haluan ainakin vii-

si lasta. Nyt ajatus lähinnä naurattaa. Pidän kyllä lapsis-

ta - sopivina annoksina. Nautin puuhastelusta pikku-

siskoni ja kummilasteni kanssa, mutta en ole enää ol-

lenkaan varma, onko minusta itsestäni äidiksi.

“Sä et vaan ole löytänyt vielä sitä oikeaa”, hymisevät jo

pariutuneet ja lisääntyneet läheiseni hyväntahtoisesti,

kun joskus harvoin uskallan tunnustaa ajatukseni ää-

neen. Sisimmässään he varmasti miettivät, että voi tuo-

takin. Kyllä se sitten ymmärtää, kun löytää elämänsä

miehen. Sitten se alkaa haluta lapsia ja omakotitalon ja

kultaisennoutajan ja farmariauton. SItten se elää on-

nellisena elämänsä loppuun saakka miehensä paitoja

silitellen.

Ehkä näin käykin. Sitä ennen haluan kuitenkin ottaa

kaiken irti vapaudestani ja riippumattomuudestani.

Mennä ja sauhuta niin, ettei mummona keinutuolissa

tarvitse katua, kun jäi elämä elämättä.

Otsikoiden takaa

Maija Latva

”

Tutkimuksen mukaan

perheettömän naisen

onnellisuutta ei hyväksytä.

Mä elän

itselleni

Lopullinen päätös syntyi yrittäjäkurssilla

Niina toteutti oman unelmansa

Maija Latva

-Tämä on minun juttuni, enää

en voisi kuvitellakaan olevani

muuta kuin yrittäjä, juttelee

vammalalainen Niina Liuk-

siala juodessaan kahvia Jaat-

sin kahvilassa, jota hän on

emännöinyt puolitoista vuot-

ta. -Välillä töitä paiskitaan

seitsemänkin päivää viikos-

sa, mutta tiesin sen jo yrittä-

jäksi ryhtyessäni, hän jatkaa.

Niina kiittelee vuolaasti pait-

si kahta työntekijäänsä, myös

kotijoukkojaan, joilta liikenee

varauksettoman tuen lisäksi

tervetullutta apua. -Mieheni

Janne hoitelee tukkureissuja

ja hotelli- ja ravintolakokiksi

Vammalan ammattikoulussa

opiskeleva Joel -poikani aut-

telee kaikenlaisissa askareis-

sa enemmän kuin mielellään.

Myös seitsemäsluokkalainen

Julius tulee tarvittaessa kiire-

apulaiseksi, Niina selvittää.

Tuttu kasvo

Superin kassalta

Ennen yrittäjäksi ryhtymis-

tään Niina harrasti ahkerasti

käsitöitä ja lenkkeilyä, mutta

ajanpuutteen vuoksi ainakaan

käsitöihin ei aika tunnu enää

riittävän. -Koira onneksi pitää

huolen siitä, että ulos on läh-

dettävä. Metsäkävelyn jälkeen

tuntuukin aina siltä, että pää-

koppa on tyhjentynyt turhista

ajatuksista, hän miettii ja tote-

aa samaan hengenvetoon, että

työ taitaa olla hänelle tätä ny-

kyä jos ei ihan harrastus, niin

elämäntapa nyt ainakin.

Monet vammalalaiset muis-

tavat Niinan K-Supermarket

Superin aina hyväntuulisena

kassana. -Superissa työsken-

telin yli 20 vuotta, Niina las-

kiskelee. Aluksi hän hoiti siel-

lä kahvilaa ja tekstiilipuolta. -

Siellä oli muuten kivoja vaat-

teita. Täytyy myöntää, että

joskus niihin meni lähes koko

palkka, nainen paljastaa nau-

reskellen. Tekstiilien poistut-

tua valikoimista Niina jatkoi

pestiään kassalla. -Aina välil-

lä haaveilin omasta yritykses-

tä, hän kertoo.

Vuonna 2006 Niina jäi vuo-

rotteluvapaalle, mutta ajatuk-

set yrittäjyydestä eivät jättä-

neet häntä rauhaan. Vuorot-

teluvapaa mahdollisti yrittä-

jäkurssille osallistumisen ja

siellä asia kirkastui Niinal-

le lopullisesti. Vuorotteluva-

paan jälkeen hän työskenteli

vielä hetken Superissa, mutta

sitten hänelle tarjoutui mah-

dollisuus ostaa Jaatsin kahvi-

la ja Niina tiesi hetkensä koit-

taneen.

-Sain kurssilta hyvää ja käyt-

tökelpoista tietoa ja taitoa.

Meidän kurssin osallistujista

aika moni lähtikin yrittäjäk-

si, Niina tietää.

Kabinettia voi varata

erilaisiin tilaisuuksiin

Jaatsin kahvila on avoin-

na seitsemän päivää viikos-

sa. Arkisin kahvila avautuu

jo kello 7 ja sunnuntaisin kel-

lo 10. Niinan päivät kahvilas-

sa alkavat munien paistolla

ja sämpylöiden täytöllä, sillä

monet asiakkaat haluavat aa-

mukahvinsa seuraksi tuoreen

sämpylän. Päiväkahvin mie-

luisin seuralainen on puo-

lestaan munkki. Jaatsin kah-

vilan valikoimissa on paikal-

listen leipomoiden tuottei-

ta. Pikkusuolaisista tarjolla

on hampurilaisia, pikkupiz-

zoja, lihapiirakoita ja höyry-

makkaraa ja lounasaikaan on

tarjolla keittolounasta. Kah-

vilassa on myös Veikkauk-

sen piste.

Varsinaisen kahvilapuolen

lisäksi Jaatsin kahvilassa on

30 hengen kabinetti, joka on

Niinan mukaan suhteellisen

ahkerassa käytössä. Sitä voi

varata erilaisiin kokouksiin,

mutta tiloissa on järjestetty

myös pienimuotoisia synty-

mäpäiväjuhlia sekä muisto-

tilaisuuksia. -Kerran järjestin

sinne tilauksesta aamiaistar-

joilunkin eräälle polttaripo-

rukalle, Niina kertoo.

Niinan mukaan Vammas-

kosken sillan pohjoispuolella

kahvilalle on selkeä tarve. Si-

tä hän harmittelee kovasti, et-

tä viereisen apteekin seinässä

ollut Otto-automaatti suljet-

tiin. -Olen ottanut yhteyttä eri

tahoille itsekin ja kritisoinut

päätöstä, koska automaatti oli

kovassa käytössä. Monet asi-

akkaat ovat olleet asiasta to-

della harmissaan, hän sanoo.

”

Jos ei ihan

harrastus, niin

elämäntapa nyt

ainakin.

Vaikka päivät ovat usein pitkiäkin, Niina Liuksiala ko-

kee tehneensä juuri oikean ratkaisun ryhtyessään kah-

vilayrittäjäksi.

Aika tekee tehtävänsä. Ikä

tekee viisaammaksi. Joulu

tulee joka vuosi.

Onhan näitä sanontoja.

Nuorena äitinä aloi-

tin joulusiivouksen hyvis-

sä ajoin.

Pesin lattiat ja ikkunat,

vaihdoin jouluverhot ja

suunnittelin kaappien sii-

vousta. Sittemmin totesin,

ettei jouluna kukaan kaap-

peihin ehdi kurkistella, joten

unohdin koko homman.

Piparitaikinan ainekset

varasin kotiin hyvissä ajoin

ennen ensimmäistä advent-

tia, vuorenvarmana siitä, et-

tä joulu ei voi tulla, jos koti

ei tuoksu Tolulta tai keittiö

täyty leipovista lapsista ja pi-

parin tuoksusta.

Piparitaikina piti ehdot-

tomasti tehdä itse, valmis-

taikina ei tullut kysymyk-

seenkään. Piparit epäon-

nistuivat joka kerta, uunis-

ta otettiin joko kivikovia tai

pellille murenevia epämää-

räisiä sydämiä, pipariukko-

ja ja -akkoja.

Kantapää on arka paikka

ja lasten kommentit raasta-

via, joten siirryin valmistai-

kinaan.

Tärkeintä ei ollutkaan tai-

kina vaan se, että sitä oli riit-

tävästi myös syötäväksi ja se,

että jotakin tehtiin yhdessä.

Laatikoiden kanssa kävi

samoin. Maksalaatikko haisi

sian pissalta ja oli väriltään

likaisen harmaata. Pork-

kanalaatikossa riisi näytteli

pääosaa, lanttulaatikossa oli

epämiellyttäviä kokkarei-

ta ja perunalaatikko maistui

uunimuusilta, imeltymises-

tä ei tietoakaan. Onneksi yl-

peytensä voi niellä ja Saari-

oisella ymmärretään resep-

tien päälle.

Saatoin kuitenkin vielä

kunnostautua itse askarrel-

luilla joulukorteilla. Muu-

tamassa vuodessa sukulais-

ten, ystävien, tuttavien ja lii-

ketuttavien piiri kasvoi niin

suureksi, että askartelemi-

nen alkoi tuntua pakkotyöl-

tä. Mauri Kunnaksen joulu-

kortit tulivat myyntiin krei-

vin aikaan ja tehtäväksi jäi

enää allekirjoitukset ja pos-

titus.

Vuosien myötä postitus-

kin alkoi olla ylivoimaista.

No,aina voi toivottaa Hyvää

Joulua tekstiviestillä, sähkö-

postilla tai e-kortilla!

Persoonattomuus alkoi

olla huipussaan ja lopul-

ta väsyin koko touhuun. Ei

enää joulukortteja. Hyvi-

en ystävien kanssa tavataan

kasvotusten pikkujoulujen

tai Itsenäisyyspäiväjuhli-

en merkeissä ja kauempana

olevien kanssa toivotetaan

hyvät joulut puhelimessa.

Yhdestä asiasta olen pitä-

nyt kiinni tähän päivään as-

ti. Muovikuusta ei meidän

taloon tule. Mutta entäpä,

jos perheessämme olisi ol-

lut joku tosi allerginen. Ei

kuusen tuoksu joulua tuo ei-

kä oikea kuusi olohuonees-

sa tee joulua yhtään sen pa-

remmaksi kuin muovikuu-

sikaan. Joulu tulee yhdes-

säolosta.

Muutto ruotsinkieliseen

saaristokuntaan on tuonut

jouluviettoon erilaista vä-

riä. Joulukirkko oli ensim-

mäinen yllätyksellinen ko-

kemus. Kaksikielisessä ju-

malanpalveluksessa virret

laulettiin kilpalaulantana

ruotsin ja suomenkielellä

samanaikaisesti. Säästääk-

seni lähimpänä olevia omia

korviani päätin laulaa ruot-

siksi.

Lunta ei saaristossa ole

normaali talvena juuri ni-

meksikään, saati sitten jou-

luna.

Pimeyttä karkotetaan

runsain jouluvaloin, jotka

sytytetään marraskuun lo-

pussa ja sammutellaan vas-

ta tammikuun loppupuolel-

la. Amerikkalaistyyliin ra-

kennetut valosysteemit ovat

suosittuja.

Saaristolaiseen joulupöy-

tään olen tutustunut kyläläi-

sille järjestetyissä pikkujou-

luissa. Pöydässä on tarjol-

la jouluhaukea, savustettua

peuran paistia, saaristolais-

limppua, kananmunia ja ro-

sollia, johon on käytetty pie-

nen pieneksi hakattua pu-

najuurta, perunaa ja sipulia.

Tämä kaikki perinteisinä pi-

tämiemme kinkun, laatikoi-

den ja kalaherkkujen lisäk-

si.

Ruokakaupan ilmoitus-

taululla näimme ilmoituk-

sen joulutansseista. Häm-

mästystä herätti se, että tans-

sit olisivat joulupäiväiltana

klo 22.00. Lähdimme mie-

heni kanssa hyvissä ajoin ja

kävellessämme kylän ainoan

huoltoaseman ohi, näimme

runsaasti väkeä sekä sisällä

baarin puolella että ulkona.

Erikoinen päivä järjestää yk-

sityistilaisuus huoltoaseman

baarissa, ihmettelimme kes-

kenämme.

Saavuttuamme paikal-

lisen nuorisoseuran talon

pihamaalle hieman ennen

kymmentä, näytti tanssi-

paikka kovin tyhjältä ja hil-

jaiselta. Pääsylippujen myy-

jä oli kuitenkin paikalla, ja

kysyimme, saammeko rahat

takaisin, jos ei ketään muita

ilmestykään paikalle.

Lipunmyyjä katsoi meitä

hieman kummissaan ja ker-

toi paikan täyttyvän äärim-

milleen heti kymmeneltä.

Ja kuinka ollakaan, kun

kello tuli kymmenen, väkeä

saapui nauhana huoltoase-

man suunnasta kohti tans-

sipaikkaa.

Illan aikana saimme kuul-

la, että huoltoaseman joulu-

pubi on kuulunut kylän pe-

rinteisiin jo vuosien ajan ja

että joulupäivän tansseihin

päädyttiin siksi, että hui-

lausaikaa jää tapaninpäivän

verran ennen töitten alkua.

Olemme viettäneet pa-

ri joulua ulkomaillakin. Mi-

ten voi tuntua joululta, kun

lämpötila ylittää +30 astetta.

Voi, kyllä voi. Ei niin pal-

jon hartautta, mutta sitäkin

enemmän iloa, väriä ja mu-

siikkia, tuttuja ja tuntemat-

tomia ihmisiä, joiden kanssa

jaoimme hetken rajattomal-

ta tuntuvassa maailmassa.

Aika on tehnyt tehtävän-

sä ja ikä tuonut viisautta su-

vaita erilaisuutta.

Joulu tulee joka vuosi, ta-

valla tai toisella.

Hyvää joulua!

Kirjoittaja on Taina Poh-

janheimo. Hän on synty-

nyt vuonna 1958 ja asu-

nut Vammalassa, kunnes

vuonna 2004 muutti Tu-

run saaristoon. Viettää

nykyisin talvikuukausia

Kanarialla.

Page 12 - Alueviesti_50_2008