12
Keskiviikko syyskuun 9. 2009
Hanne-Reetta Ojala ei ikinä käyttäisi tuulihousuja
Laulaja pukeutuu
rokisti ja kimaltaa
”
Yleinen linjaus on, että hameet
ovat lyhyitä ja paidat pitkiä.
Talvisaapikkaissa on kymmenen
sentin piikkikorko.
Marianna Langenoja
Niitä on lähes kaksikymmen-
tä, vähän vähemmän siis kuin
korkokenkiä. Siihen tulokseen
huittislainen 16-vuotias Han-
ne-Reetta Ojala tulee laskies-
saan esiintymisiä varten os-
tettuja kokomekkojaan. Sii-
hen päälle tietysti vielä puoli-
hameet. Suurin osa mekoista
on mustia ja kimaltelee niin
että häikii. Ainakin yhden me-
koista on tuonut isä Japanista
ja kaapista löytyvä kimono-
kin on ihan aidosti japanilai-
nen. Tytön eräs mekko on tee-
tetty Pariisissa ja talvitakki ti-
lattu Japanista. Kaapista löytyy
myös thaimaalaisia korkoken-
kiä ja paitoja. Yleinen linjaus
on, että hameet ovat lyhyitä ja
paidat pitkiä. Talvisaapikkais-
sa on ainakin kymmenen sen-
tin piikkikorko.
Vuoden korkkarit
ja hame
Ei ole ihme, että tämä tyttö
sai yläasteen päätteeksi ”Vuo-
den korkkarit ja hame”-dip-
lomin. Hän on käyttänyt ha-
meita ja korkokenkiä aivan
seitsemänneltä luokalta as-
ti. -Olisin kyllä varmaan ai-
emminkin halunnut käyttää,
mutta olin sen verran ujo ett-
en kehdannut, hän myöntää.
Hameiden käyttöä hän perus-
telee sillä, että haluaa olla tyt-
tömäinen. Korkokengät taas
ovat perua esiintymislavalta.
Koko ikänsä laulanut Hanne-
Reetta on esiintynyt niinmon-
ta kertaa ettei ole pysynyt las-
kussa. Viimeksi hän sijoittui
valtakunnallisessa Tzaah-lau-
lukisassa kolmanneksi. Esiin-
tyessään hän käyttää korko-
kenkiä, josta ne ovat jääneet
myös arkikäyttöön. -En iki-
nä voisi käyttää tuulihousu-
ja tai verkkareita, hän parah-
taa. Liikuntatunneilla pääl-
le sujahtaa college-housut, ja
nekin lentävät äkkiä pois kun
tunti on ohi.
Poikein koruja ja
kravatteja
Vaikka Hanne-Reetan musiik-
kikokoelmiin kuuluu lähin-
nä pop-levyjä, löytyy hänen
kaapistaan silti enimmäkseen
rock-tyylisiä vaatteita. Hän sa-
noo pukeutuvansa usein mus-
taan ja yhdistää siihen valkois-
ta tai punaista. Tietysti niitti-
vyöt, nahkarannekkeet, huivit
ja suosikkina poikien kaula-
koru kuuluvat Hanne-Ree-
tan jokapäiväiseen pukeutu-
miseen. Eipä hän kravattia-
kaan kaihda. -Veljen kanssa
tulee käytettyä samoja kra-
koja. Meillä on yksi yhteinen
suosikki, Hanne-Reetta ker-
too. Nämä poikamaiset yk-
sityiskohdat hän tietysti yh-
distää yltiönaisellisiin hamei-
siin ja korkokenkiin. -Minulle
on tärkeää pukeutua eri taval-
la kuin muut. Ystävänikin lä-
hinnä kannustavat minua tä-
hän. Olisi hirveää näyttää sa-
malta kuin kaikki muutkin.
Hanne-Reetalta löytyy nuoresta iästään huolimatta 22
korkokenkäparia, joaista kuvassa vain muutama.
Tämä luomus on tarttunut Hanne-Reetan matkaan Huittisten Freezeristä. Hän sanoo
ostavansa mekon aina kun hieno tulee vastaan.
Hanne-Reetta Ojala pukeutuu arkenaan rokisti tai mangasti. Pääasia, että päällä on
hame ja jalassa korkokengät. Hänen huoneensa seinää koristaa kuva mangatytöstä.
”
Minulle on tärkeää
pukeutua eri tavalla
kuin muut.
Kurkistus vaatekaappiin:
KANGASKAUPPA
Nokian kauppahuone
vuodesta 1985
Ompelijan ja askartelijan
aarreaitta...
7UDNLQNDWX +RSXQ DOXH 6DVWDPDOD
SXK
$YRLQQD PD SH
OD
- Nyt villakankaat saapuneet
- Paljon syksyn uutuus
verho/vaatetuskankaita