Page 10 - Alueviesti_03

10

Keskiviikko tammikuun 20. 2010

J

oulukuun toisella vii-

kolla keräsin metsässä

suppilovahveroita. Seu-

raavalla viikolla saapui kyl-

mä rintama, lunta tuli reip-

paasti ja palelimme mekin

täällä saaristossa -17 asteen

pakkasessa.

Pari viikkoa sitten lauaun-

taina pakkanen hellitti ja

lämpötila nousi nopeasti

kymmenkunta astetta. Me-

reltä nousi yön aikana sank-

ka sumu. Sumun seurauk-

sena sunnuntaiaamu valke-

ni valkoisempana ja kau-

niimpana kuin koskaan.

Oli kuin olisin astunut suo-

raan satuun, lumikuningat-

taren valtakuntaan. Tykky-

lunta kuusten oksilla. Koi-

vut hunnutettuna kimalte-

levaan kuuraan. Maisema

oli ja on edelleen epätodel-

linen.

Kävelen pitkin metsätie-

tä hakeakseni postin. Tuo-

reessa lumessa näkyy ilvek-

sen jäljet. Ajavien koirien

haukkua ei kuulu, metsäs-

täjät eivät vielä ole liikkeel-

lä. Lintujakaan ei näy. Tyy-

nessä säässä mikään ei lii-

ku, eivät puut, eivät oksat,

eivät heinänkorretkaan. Ei

kerta kaikkiaan mikään.

Hiljaisuus on aavemaista ja

täysin liikkumattomat kuu-

set ja männyt melkein pe-

lottavia.

Lumen painosta pihatien

ylle kaareutuvat koivut

Ylistys talvelle

Kirjoittaja on Taina Pohjanheimo. Hän on syn-

tynyt vuonna 1958 ja asunut Vammalassa, kunnes

vuonna 2004 muutti Turun saaristoon.

muodostavat kunniakujan ja

pellon pientareella yksinäi-

nen ukonputki huurrevaipas-

saan suorastaan kerjää tul-

la ikuistetuksi. Kamera kul-

kee mukana taskussani päi-

vittäin.

Ihmeellistä, suurenmoista,

upeaa, puhdasta ja niin käsit-

retkiluistelukerho. Liityin

mukaan pari vuotta myö-

hemmin, kun näytti sil-

tä että saadaan hyvät jää-

kelit.

Tähän mennessä olem-

me päässeet luistelemaan

kaksi kertaa. Hiihtoladut

ovat olleet käytössä näi-

nä vuosina yhteensä ehkä

kuukauden.

Vaikka en olekaan talvi-

ihminen, toivon minä-

kin, että lumi pysyisi vie-

lä hetken, että kevät tuli-

si kohisten ja talven vasta-

painoksi saisimme pitkän,

kuuman kesän. Neljä vuo-

denaikaa on hieno juttu,

toivottavasti myös tule-

vaisuudessa.

tämättömän kaunista! Moisia

ylistyssanoja talvelle olen ai-

emmin kuullut vain Lapis-

sa. Saaristolaisten kasvoilta

paistaa riemu ja ihmetys.

Talvesta otetaan nyt kaik-

ki irti. Vuosikymmeniä sit-

ten rakennettu pienen pieni

hyppyrimäki on iltapäivisin

täynnä tulevia ”janneahosia”.

Luistimet, pulkat ja kelkat

kaivetaan varaston periltä.

Lähialueen urheilukaupat

myivät viikossa talviurhelu-

välinevarastonsa loppuun.

Edellisen kerran tarvetta

moisiin vempeleisiin on ol-

lut vuoden 2004 tammikuus-

sa. Samaisena vuonna paik-

kakunnallemme perustettiin

Kipu vaihtui kiitokseksi

Pirkko Muhonen tuo

toivon sanomaa särkyneille

Maija Latva

-Haluan viestittää toivon näkö-

alaa. Sitä, että kaikesta voi sel-

vitä, tiivistää Pirkko Muhonen.

Savonlinnassa asuva, aikuisek-

si tuhlaajatytöksi itseään kut-

suva nainen käy erilaisissa ti-

laisuuksissa tuomassa toivon

sanomaa särkyneille. -Toipu-

minen on matka, jolle kannat-

taa lähteä. Se on välillä raskas-

kin, mutta sen myötä kasvam-

me vastuuseen siitä, millaisia

valintoja tänään teemme, Pirk-

ko tietää. Hän vieraili Tyrvään

kirkossa Ilta särkyneille -tilai-

suudessa viime sunnuntaina.

Vääriä valintoja

Pirkko tietää, että tässä ajassa

on paljon rikkinäisyyttä ja toi-

vottomuutta. -Lapsuuden käsit-

telemättömät kivut ja aikuisuu-

den virheet ja epäonnistumiset

ohjaavat meitä usein vääriin-

kin valintoihin, Pirkko sanoo ja

hän tietää, mistä puhuu. -Kun

17-vuotiaana lähdin lapsuu-

denkodistani, painoin oven

kiinni myös koko lapsuuteeni ja

nuoruuteeni. Kaikki kivut jäi-

vät unohduksiin ja elämä pää-

tyi suorittamiseen, Pirkko ker-

too. Hän opiskeli sairaanhoi-

tajaksi ja pääsi töihin keskus-

sairaalaan. Pikku hiljaa sisäinen

pakomatka pahasta olosta tu-

li tiensä päähän ja Pirkko paloi

henkisesti loppuun. -Eräänä il-

tana laitoin lapset nukkumaan

ja lähdin kävelemään kohti ran-

taa ja heikkoja jäitä. Olin päät-

tänyt hukuttautua. Sitten yht-

äkkiä, ihan kuin taivaasta, kuu-

lui sana ”lapset”. Palasin kotiin

ja polvistuin lasteni sängyn vie-

reen. Mielestäni pois painetut

asiat alkoivat nousta pintaan ja

aloin työstämään niitä. Oli tul-

lut aika katsoa syvälle ja kohda-

ta asiat, jotka olivat rikkoneet

minut ihmisenä, Pirkko kertaa

elämäänsä.

Kasvot kipeälle aiheelle

Pirkko joutui lapsuudessaan ja

nuoruudessaan seksuaalisen

hyväksikäytön uhriksi. -Hy-

väksikäyttö on tabu ja yleen-

sä uhria syyllistetään, kun hän

puhuu siitä, Pirkko toteaa.

Hän tietää myös, että hyväk-

sikäyttö on paljon yleisempää,

kuin voidaan ajatella. -Liian

monet ovat sidottuja ja jopa

ilman apua ongelmansa kans-

sa. Työssäni olen tavannut yli

1000 naista ja yhä enemmän

miehiä, jotka on lapsuudessa

tai nuoruudessa rikottu tältä

alueelta, Pirkko sanoo. Toisia

hyväksikäytettyjä auttaakseen

hän on halunnut antaa kas-

vot kipeälle aiheelle. Samal-

la hän haluaa olla esimerkki

siitäkin, että rikotusta voi tul-

la ehjä. - Vääriä tekoja ei tar-

vitse hyväksyä koskaan, mut-

ta anteeksiantamus vapauttaa

rikotun, nainen sanoo lujasti.

Jokainen voi

alkaa alusta

Sairaahoitajan työn Pirkko jät-

ti taakseen vuonna 2002 ja sil-

loin hän aloitti omassa seura-

kunnassaan Uuden Elämän il-

lat. Pian Pirkkoa alettiin pyytää

puhumaan erilaisiin tilaisuuk-

siin ympäri Suomen ja kolmi-

sen vuotta sitten hän käynnis-

ti Savonlinnassa Sataman Valo

-nimisen toiminnan. Hän on

toiminut myös Kansan Raa-

mattuseuran evankelistana.

Nykyisin Pirkko kouluttaa

sekä ammatti-ihmisiä että tu-

kihenkilöitä auttamaan seksu-

aalisen hyväksikäytön uhreja.

Helmikuussa aiheesta on tu-

lossa kokonainen viikonlopun

seminaari. -Meistä jokaisella

on lupa olla olemassa ja alkaa

alusta. Jokainen voi saada uu-

den mahdollisuuden, Pirkko

Muhonen vakuuttaa.

Pirkko Muhonen tietää, että tässä ajassa on paljon rikkinäisyyttä ja toivottomuutta.

”

Olin

päättänyt

hukuttautua.

”

Anteeksi-

antamus

vapauttaa

rikotun.

Otsikoiden takaa

Marianna

Langenoja

Tammikuu ja

suomalaisten

parhaat puolet

T

ammikuu on se vuoden pisin kuukausi. Sa-

malla se on usein vuoden kylmin ja liuk-

kain, eikä tiedossa ole mitään hauskoja juh-

lia. Pitkää kuukautta pitäisi vielä viettää tipatto-

manakin, justiinsa.

Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut ihme. Ennen

kuin ehdimme tajutakaan, olemme jo kuukauden

paremmalla puolella. Uudenvuoden jälkeen on ta-

pahtunut paljon, kiitos ihanan talven. Olen muun

muassa sovittanut jalkaani useiden vuosien tauon

jälkeen suksia ja luistimia.

Luistelu sujuu suhteellisen hyvin. Ehkä kesäisillä

rullaluisteluretkillä on jotain vaikutusta asiaan. En

ole ikinä oppinut jarruttamaan jäällä, mutta onnek-

si sekään ei muodostunut ongelmaksi. Jääkiekko-

kaukalossa jarruttamisen taito on mielestäni ihan

sivuseikka, voinhan yhtä hyvin painella seiniäkin

päin. Siitä yllätyin eniten, että hiihto ei enää suju-

nut kuin ennen. Ylämäissä meni melkein toivo ja

alamäet tultiin kirkuen alas. Päätin, että seuraavan

kerran kun lähden hiihtämään, teen sen pellolla.

Eilen päätimme ystäväni kanssa, että vielä täs-

sä kuussa vuokraamme lumikengät ja lähdemme

vaeltamaan Kokemäen maisemiin. Lumikenkäilyä

en olekaan kokeillut koskaan aiemmin.

”

Eräs tuttavani hiihti

itsensä niin puhki, ettei

hänelle maistunut pariin

päivään edes ruoka.

Onko siis ihmekään, että tammikuu on soljunut

eteenpäin niin vauhdilla? Me suomalaiset olemme

viimein päässeet tekemään niitä asioita, jotka ovat

meille luonnollisia, tai joiden ainakin pitäisi olla.

Taidan olla viimeisiä sukupolvia, jotka ovat eläneet

”niitä hyviä aikoja”, kun pururadalle lähdettiin suk-

set jalassa suoraan kotipihasta. Niihin aikoihin oli

itsestään selvää, että kesällä tarkenee t-paita päällä

ja talvella tarvitaan toppapukua.

Parasta tässä talvessa on se, että tammikuu on tuo-

nut meidän suomalaisten parhaat puolet esille.

Olemme löytäneet itsestämme jälleen sen pohjo-

lan pippurisen sisupussin, joka ei pakkasta kavahda

vaan menee vaikka läpi harmaan kiven. Eräs tutta-

vani hiihti itsensä niin puhki, ettei hänelle maistu-

nut pariin päivään edes ruoka. Se on juuri sitä suo-

malaista hullutta, joka on ollut viime talvina kadok-

sissa. Ovatkohan menneet tammikuut tuntuneet

juuri sen vuoksi niin pitkiltä?

Nyt viimeisetkin siis vauhdilla ylös, ulos ja ladulle.

Tammikuu menee paljon nopeammin, kun päästää

sisäisen suomalaisensa irti.

Page 10 - Alueviesti_03_2010