Page 10 - 01-Kirjaviesti.indd

Basic HTML Version

10
Keskiviikko toukokuun 30. 2012
Minna Isotalo
Lauseet hyväilevät Auvista.
Sammon hallitus ei tekisi tuol-
laista päätöstä ilman Björn
Wahlroosin vahvaa hyväksyn-
tää, eikä Wahlroosin tapoihin
kuulu huonojen kauppojen te-
keminen. Hän on päässyt en-
simmäistä kertaa toimimaan
samassa valintatilanteessa
kuin Nalle Wahlroos. Hän on
valinnut samoin kuin Nalle.
Hän tekee rahaa. He tekevät
rahaa, hän ja Nalle.
Näin miettii uralleen jo hie-
man nostetta saanut salkun-
hoitaja Marko Auvinen
Ka-
ro Hämäläisen
finanssitril-
lerissä
Erottaja
. Rahan te-
keminen liikuttaa myös
teoksen päähenki lökol-
mikkoa: varainhoitaja Rai-
ner Olavi Oraspäätä, Krista
Saukkosta ja Anders Sund-
strömiä.
Toisaalta raha tuo valtaa
ja turvaa tietynlaisen ase-
man yhteiskunnallisen elii-
tin sosiaalisessa hierarkiassa,
toisaalta pörssipeluria kieh-
too kamppailu finanssivii-
dakon kuninkuudesta. Ku-
ka saa suurimmat voitot ja
kuinka nopeasti?
Erottajan
tapahtumat
vyöryvät eteenpäin kuuden
hengästyttävän päivän ajan.
On lokakuu vuonna 2008.
Vuosisadan finanssikriisi
mylvii valtoimenaan. Erot-
taja Altiuksen, Suomen le-
gendaarisimman sijoitusra-
haston, salkunhoitaja Oras-
pää taistelee häneen luotta-
neiden sijoittajien puolesta
– omaa etuaan unohtamatta.
Kun uusi omistaja panee
Oraspään ja hänen kahden
kumppaninsa 1990-luvul-
la perustaman Erottaja-va-
rainhoitotalon myyntiin, pe-
rustajatroikka päättää ostaa
kalliilla Ruotsiin myydyn
firman takaisin halvalla. Sa-
maan aikaan yhtiön control-
ler katoaa ja menestysrahas-
ton salkusta paljastuu kep-
lottelun tuloksena syntynyt
ilmakupla.
Pörssihai - aikamme
gladiaattori
Kirjailija Karo Hämäläinen
toteaa kaikilla romaaninsa
keskeisillä hahmoilla olevan
hieman toisistaan poikkeava
suhde rahaan. Varainhoitaja
”Rotta” Oraspää käyttää salk-
kunsa arvonkehitystä onnis-
tumisensa mittarina.
”Hän on kuin huippu-ur-
heilija, joka haluaa voittaa,
saada hoitamansa rahaston
– eli häneen luottaneiden si-
joittajien rahat – tuottamaan
paremmin kuin kukaan muu.
Kuukausituotto on hänelle
niin kuin pituushyppypai-
kan mittanauha
Tommi Evi-
lälle
”, Hämäläinen kuvailee.
Köyhyydestä vaurauteen
kasvanut Krista Saukkonen
haluaa rahalla näyttää enti-
sille kiusaajilleen, että hän
on menestynyt. Raha on hä-
nelle menestyksen mittari.
Anders Sundström on ris-
kienhallinnan mestari, joka
puolestaan yrittää huolehtia
rahoista järkevästi.
”Kaikki kolme ovat erit-
täin kunnianhimoisia ihmi-
siä, ja onnistumisenhalu ajaa
heitä eteenpäin. Ja saa heidät
tekemään virheitä.”
Yhtenä kantavana teema-
na
Erottajassa
on finanssi-
maailman vertaaminen gla-
diaattoritaisteluun.
Colosseumilla elämästä
ja kuolemasta taistelleiden
gladiaattoreiden ja markki-
natalouden rattaissa pyris-
televien finanssipankkiirien
samankaltaisuutta kirjailija
perustelee bisnesmaailmaan
raadollisuudella.
”Ammattisijoittajien kes-
kinäinen kilpailu on erittäin
tiukkaa. Vaikka salkunhoita-
jat voivat näyttäytyä uutisis-
sa maailmankaikkeuden val-
tiaina, jotka liikuttavat suu-
ria rahoja, he ovat erittäin
tiukassa kilpailutilanteessa
eläviä palkollisia. Salkunhoi-
taja on juuri niin hyvä kuin
hänen edellinen vuosineljän-
neksensä – tai ehkä nykyisin
kuukautensa. Jos salkunhoi-
tajan rahasto ei menesty, ra-
hat lähtevät siitä pois nope-
ammin kuin ovat tulleet. Sii-
nä mielessä salkunhoitajat
ovat samanlaisia taistelijoita
kuin gladiaattorit. He pyris-
televät parempiin tuottoihin
- jos nyt eivät aivan henken-
sä - niin ainakin maineensa
uhalla.”
Media luo
spektaakkelin
Rappion maisemaa tutki-
vana teoksena
Erottajaa
on
kutsuttu 2000-luvun pörssi-
tuhon turhuuksien rovioksi.
Arvopaperi-lehden toimi-
tuspäällikkönä työskentele-
vä Karo Hämäläinen tuntee
maailmaan, josta kirjoittaa.
Mikä taloudessa kiinnostaa
ja kiehtoo?
”Talous on ihmisten toi-
mintaa ja siksi heijastelee
ihmisyyttä. Taloutta voi siis
tarkastella myös peilinä.”
Hämäläinen sanoo seu-
raavansa mielenkiinnolla,
miten media luo joistakin
taloustapahtumista spek-
taakkelin, jotta yleinen kiin-
nostus asiaa kohtaan heräisi.
”Talouteen kohdistuu toi-
sinaan samanmoista luotua
mielenkiintoa kuin vaikkapa
jalkapallon maailmanmesta-
ruuskisojen finaaliin”, kirjai-
lija pohtii.
Markkinavoimista maa-
laillaan toisinaan kuvaa kas-
vottomana mörkönä, jo-
ta on pakko ruokkia tai se
syö meidät kaikki. Hämäläi-
nen näkee markkina-peikol-
la pelottelun tapana käyttää
valtaa.
”Pääomamarkkinoiden
mystifioiminen saattaa pal-
vella taloudellisten päätök-
sentekijöiden etua, sillä he
voivat perustella vaikeat rat-
kaisut ulkopuolisella, kasvot-
tomalla pakolla.”
Hämäläinen huomaut-
taa etteivät markkinavoi-
mat kuitenkaan vaadi. Ne
äänestävät jaloillaan. Rahal-
la ei myöskään voi olla etiik-
kaa, sillä raha ei tee moraali-
sia valintoja.
Eläköityneen teollisuuspo-
hatan hahmon kautta Hämä-
läinen käsittelee
Erottajassa
myös ristiriitaa korkeakult-
tuurin ja talouden maailman-
kuvan välillä. Kun hallitse-
van kansanosan muisti on
kvartaalin pituinen, menet-
tää historia merkityksensä.
Unohdusta käytetään hyväk-
si. Nopeassa spekuloinnissa
aikajänne on lyhyempi kuin
arkijärki ymmärtää.
Erottajan
välittämä ku-
va talouselämän taistoista ei
anna kovin mairittelevaa ku-
vaa ihmisyydestä. Peli jatkuu
ja pelaajat vaihtuvat, kukaan
ei ole korvaamaton. Pörssi-
peluri on lopulta yksin, sillä
luottohenkilöksi oletettu yh-
tiökumppanikin voi osoit-
tautua viholliseksi. Ahneus,
kateus ja viha käyvät lankee-
muksen edellä.
Talouselämä-lehti kutsui
arviossaan
Erottajaa
isän-
murhaksi, koska se antaa si-
joituselämästä ruman kuvan.
Kuvitteellisen vai totuuden-
mukaisen kuvan?
”Kaikissa
Erottajan
hen-
kilöissä on liioittelua ja kär-
jistyksiä.
Erottaja
ei pyri ole-
maan tarkka vaan oikea ku-
va”, Hämäläinen toteaa.
Karo Hämäläinen
Syntynyt 1976 Mikkelissä, asuu nykyisin Tampe-
reella.
Opiskellut humanistisia ja yhteiskunnallisia aineita
Helsingin yliopistossa ja Ludwig Maximilianin yli-
opistossa Münchenissä sekä kauppatieteitä Tampe-
reen yliopistossa.
Arvopaperi-lehden toimituspäällikkö, kirjailija, tie-
tokirjailija ja kriitikko.
Debytoi lastenkirjalla
Samuli, Helsingin herra
vuon-
na 2000. Samuli-sarjan lisäksi kirjoittanut muun
muassa Juha ja Ola -sarjaa Tapani Baggen kanssa.
Tuotantoon lukeutuu myös muita lasten- ja nuor-
tenkirjoja sekä lukuisia tietokirjoja.
Romaanit:
Kuudes askel
(Tammi 2004),
Urho Kekko-
nen
(Tammi 2005),
Erottaja
(WSOY 2011)
Elo-syyskuussa 2012 Hämäläiseltä ilmestyyWSOY:n
kustantamana romaani, joka kantaa nimeä
Kolmi-
kulma
. Se on eurokriisitrilleri politiikasta, rahasta
ja rikoksesta.
Raha palaa
turhuuksien roviolla
Kirjapäivilläkin vieraileva Karo Hämäläinen kokee
talouselämän kiehtovana ihmisyyden peilinä.
Karo Hämäläinen
Panu Rajalan jutu-
tettavana Vanhan
kirjallisuuden päi-
villä
aiheesta Pelon
valta, ahneuden voima -
sijoittajat romaanisanka-
reina. Raha ja sana -se-
minaari, Sylvään koulun
juhlasali, perjantaina 29.
kesäkuuta kello 14 - 15.
Bisnesmaailman kiemurat tunteva Karo Hämäläinen saapuu kirjapäiville keskustelemaan rahan ja sanan voimasta. Erotta-
ja-finanssitrilleriin vaikuttaneista romaaneista Hämäläinen mainitsee Thomas Mannin Buddenbrookit: Erään suvun rap-
pio sekä Tom Wolfen Turhuuksien rovion. Kuva: Pertti Nisonen
Karo Häläisen Erottajassa pääomamarkki-
noiden dominopeli kiihtyy verilöylyksi.
Vammalan
SIIVOUSHUOLTO
www.siivoushuolto.net
Onkiniemenkatu 9, 38200 Sastamala
Puh. (03) 511 2316. Ark. 10-17
tiina.varinen@siivoushuolto.net
Tervetuloa tutustumaan
puhdistusaineiden sekä
siivoustarvikkeiden ja -välineiden
erikoismyymälään.
Ammattitaitoista ja luotettavaa siivouspalvelua
tarjolla kotitalouksille ja yrityksille.
Löydät
meidät myös
Facebookista!
TAKSIVENEPALVELU
WINDECS OY
Veneretkiä ja vesiurheiluelämyksiä
Sastamalan Rauta-, Kulo- ja Liekovedellä.
Erilaisia palvelupaketteja
retkeilijöille, polttariporukoille, hääseurueille jne.
Ota yhteyttä ja kysy lisää:
044-3550181/info@windecs.fi
www.windecs.fi
Yhteistyössä HH-Liikuntapalvelut: www.hhliikuntapalvelut.fi
3=16 <=03) <==4--6
<MI\\MZQ \IQSIa 0]Q\\Q[Q[\I M[Q\\qq"
<
q[QSQZRWQ\][" :I]TQ 2WSMTQV 8IV] :IQXQI
7PRI][" )VVMTQ 0MQVW
-[Q\aS[M\"
Ensi-ilta to 7.6. klo 19.00
Pe 8.6. klo 19.00
Su 10.6. klo 14.00 ja 18.00
Ke 13.6. klo 19.00
Pe 15.6. klo 19.00
Ke 27.6. klo 19.00
To 28.6. klo 19.00
Pe 29.6. klo 19.00
Su 1.7. klo 14.00 ja 18.00
To 9.8. klo 19.00 RR-sali
Pe 10.8. klo 22.00 yönäytös
4QX]\ Â Â
-[Q\aS[M\ ;]\\QTIV ;]^Q\MI\\MZQ[[I 8]VSITIQ\]UMV\QM
XWQSSM][ ! :Q[\W :a\Q [ITQ :Q[\W :a\QV SI\]
<QML][\MT]\ RI ^IZI]S[M\"
[MSq
\MI\\MZQ\IQSIaW(OUIQT KWU
___ \MI\\MZQ\IQSIaW NQ